Nimitys Telassa: Eemeli Rajala yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntijaksi
Tradenomi (AMK) Eemeli Rajala (29) on nimitetty Työeläkevakuuttajat Telan yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntijaksi.
Rajala työskentelee tällä hetkellä Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry:n pääsihteerinä. Hänen päätehtävinään on ammatillisten opiskelijoiden edunvalvonta ja vaikuttaminen, talous ja hallinto sekä esihenkilötehtävät. Lisäksi Rajala opiskelee parhaillaan tradenomi (YAMK) tutkintoa.
Aikaisemmin Rajala on työskennellyt muun muassa Tradenomien nuoriso- ja opiskelija-asiantuntijana.
Rajalan tehtäviin Telassa kuuluu erityisesti nuoriso- ja opiskelijajärjestöyhteistyö sekä työkyky- ja kuntoutusasioihin liittyvä valmistelu. Yhteiskunnallisen vaikuttamistyön suunnittelu ja kehittäminen kuuluu Rajalan tehtäviin osana vaikuttamistyön tiimiä. Tehtävä on määräaikainen vanhempainvapaan sijaisuus. Rajala aloittaa tehtävässään 1.4.2024.
- Olen todella tyytyväinen, että saimme valtakunnallisen opiskelija- ja nuorisotoiminnan osaajan Telaan vahvistamaan vaikuttamistyötämme nuorten sukupolvien parissa. Eemelin analyyttisyys ja nopea omaksumiskyky ovat hänen valttejaan, sanoo Telan viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Mikko Koskinen.
- Suomalaisen työeläkejärjestelmän eteen tehtävä työ on erittäin merkityksellistä, ja nopeasti muuttuvassa maailmassa on tärkeä varmistaa näin kriittisen järjestelmän toimivuus ja tulevaisuus. Olen iloinen, että pääsen omalla työlläni vaikuttamaan tähän järjestelmään ja sen vakauteen. Kokemukseni vaikuttamisen parissa mahdollistaa tässä onnistumisen ja mielelläni syvennyn tähän maailmaan entistä enemmän, Eemeli Rajala toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Koskinenjohtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet
Puh:050 304 2007mikko.koskinen@tela.fiTyöeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki
https://www.tela.fi/
Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela
Salaisuuksien jäljillä -sarja: EU:n koura ei yllä suomalaisen eläkeläisen kukkarolle10.5.2024 12:28:55 EEST | Uutinen
Euroopan unionilla on keinoja jäsenmaiden taloudelliseen ohjaukseen, mutta suomalaiseen eläkejärjestelmään se ei tällä hetkellä pääse puuttumaan, sanoo Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes Salaisuuksien jäljillä -sarjan uudessa jaksossa. Sarjassa paljastetaan ilmiöitä työeläkkeiden rahoituksen ja tulevaisuuden maailmasta. Tulevien euroedustajien kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että unionin kehitys ei hyvää tilannetta muuta.
Risto Murto jatkaa Telan hallituksen puheenjohtajana8.5.2024 10:53:52 EEST | Tiedote
Työeläkevakuuttajat Tela ry:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin tänään toimitusjohtaja Risto Murto Keskinäisestä Työeläkevakuutusyhtiö Varmasta. Valinnan teki yhdistyksen vuosikokous. Murto jatkaa puheenjohtajana toista vuotta.
Valtaosa työeläkevaroista on sijoitettu vastuullisesti, kertoo kansainvälisiä sitoumuksia seuraava Telan analyysi – mukana uusi mittari22.4.2024 12:39:37 EEST | Tiedote
Työeläkevakuuttajat Telan tuoreen analyysin mukaan valtaosa suomalaisten työeläkevaroista on sijoitettu vastuullisesti. Analyysi tarkastelee vastuullista sijoittamista erilaisten kansainvälisten sitoumusten kautta. Suurin osa 251 miljardin sijoitusvaroista on mukana edistämässä vastuullisen sijoittamisen yhteistyöhankkeita.
Matkalla eläkeuudistukseen18.4.2024 07:08:00 EEST | Blogi
Pääministeri Petteri Orpon hallitus ei puuttunut kehysriihessä työeläkejärjestelmän rakenteisiin, kuten esimerkiksi jäädyttänyt työeläkeindeksiä tai nostanut eläkeikää. Tämä oli hyvä uutinen, sillä kauempana eläketurvan horisontissa siintää haasteita, joiden ratkaisut vaativat pitkäjänteistä kehittämistä. Mikäli järjestelmän rakenteisiin olisi puututtu kehysriihessä, se olisi voinut häiritä käynnissä olevia neuvotteluja seuraavasta eläkeuudistuksesta.
Indeksileikkausten vaikutukset ovat monimutkaisemmat kuin miltä ne näyttävät10.4.2024 15:54:59 EEST | Artikkeli
Hallituksen kehysriihen alla vahvasti esiin nousseet työeläkkeiden indeksileikkaukset voivat uhata työeläkejärjestelmän pitkäaikaista ja harkittua kehittämistä. Ne saattavat näyttää sukupolvinäkökulmasta oikeudenmukaisilta, mutta todellisuudessa ne kohtelisivat eri ikäluokkia hyvin sattumanvaraisesti. Pitkällä aikavälillä leikkausten eläkkeeseen tuoma lovi voi olla merkittävästi suurempi kuin ensinäkemältä voisi kuvitella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme