Lapti aloittaa Tahmelan päiväkodin rakentamisen Tampereella
Tahmelan uuden massiivihirsirakenteisen päiväkodin rakentaminen alkaa Tampereella. Päiväkodin pääurakoitsijana toimii Rakennusliike Lapti Oy. Sadalle lapselle mitoitettu uusi päiväkoti saadaan käyttöön elokuussa 2025. Päiväkoti on suunniteltu niin, että myös tilojen iltakäyttö on sujuvaa alueen asukkaille ja muille toimijoille.
Päiväkodin tilat on suunniteltu 100 lapselle. Ryhmätilat on suunniteltu siten, että niitä voidaan muokata eri tilanteisiin sopiviksi, esimerkiksi eteiseen voidaan muodostaa tiloja pienryhmille irtokalustein. Kahdelle ryhmälle suunnitellaan yksi lepohuone, johon tulevat kaappisängyt pienille lapsille.
Ryhmillä on yhteinen ruokasali, joka avautuu tarvittaessa viereiseen liikuntasaliin. Tiloja voi hyödyntää yhdessä tai erikseen myös tapahtuma- ja iltakäytössä.
Päiväkoti saa uuden mikrobiystävällisen pihamaan, jossa tulee olemaan mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja ja kasvillisuutta, jotka mahdollistavat luonnollisen altistumisen mikrobeille. Pihalle muodostetaan sadeveden virtauspaikoille pieniä ja matalia lammikoita, joka mahdollistaa vesileikit.
Lisäksi pihalle istutetaan marjapensaita ja kukkia. Viljelylaatikoilla opetellaan viljelyä, ja ne mahdollistavat maakosketuksen. Päiväkodin pihamaalle sijoitetaan myös puunrunkoja kiipeilyä varten, ja aluerajauksia tehdään pystypöllireunuksin, jotka saavat lahota paikoilleen.
Tahmelan päiväkodin uudisrakennuksen laajuus on 1 655 bruttoneliömetriä, ja hankkeen toteutuskustannukset ovat yhteensä 6,050 miljoonaa euroa.
Hirsirakenteisen uudisrakennuksen arkkitehtisuunnitelmat on laatinut Arkkitehtitoimisto Q’ARK Oy. Hankkeen rakennuttamisesta vastaa Tampereen Tilapalvelut Oy.
”Kokeneena päiväkotirakentajana tulemme mahdollistamaan lapsille ja aikuisille mielekkään arjen laadukkaassa hirsipäiväkodissa. Toteutamme useita puurakenteisia tiloja tällä hetkellä ympäri Suomen ja myös vastaavanlaista Tasanteen hirsipäiväkotia Tampereella. Hirsi on materiaalina ympäristö- ja aistiystävällinen, ja tulemme jättämään paljon puupintaa näkyviin myös sisätiloihin”, kertoo Laptin Pirkanmaan aluejohtaja Tuomo Turkkinen.
Lapti on tuttu rakentaja Pirkanmaan alueella: Laptilla on työn alla massiivipuurunkoinen Ojalan päiväkoti ja koulu sekä Tasanteen hirsipäiväkoti Tampereella ja puurakenteinen Soppeenmäen päiväkoti Ylöjärvellä. Lisäksi Lapti on suunnitellut ja rakentanut esimerkiksi puurakenteisen päiväkoti Nappulaniemen Tampereella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomo Turkkinen, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, 040 717 7576, tuomo.turkkinen@lapti.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen suomalainen rakennusalan toimija. Rakennamme huolella hyvän elämän puitteita ympäri maan: asuntoja, toimitiloja sekä toimivan yhteiskunnan tärkeimpiä tiloja päiväkodeista kouluihin ja hoivakodeista sairaaloihin. Meillä työskentelee reilu 500 henkilöä. www.lapti.fi
Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Keminmaahan nousee uusi ikäihmisten hoivakoti14.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Keminmaassa on alkanut uuden 47-paikkaisen ikäihmisten hoivakodin rakentaminen. Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n omistukseen tulevan hoivakodin suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. Palveluntuottajana ja vuokralaisena tulee toimimaan Attendo Oy. Palvelutalo valmistuu arviolta toukokuussa 2025.
Lopen uuden ikäihmisten palvelutalon rakentaminen alkaa13.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Lopella on alkanut uuden ikäihmisten 47-paikkaisen palvelutalon rakentaminen. Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n omistukseen tulevan palvelutalon suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. Palveluntuottajana ja vuokralaisena tulee toimimaan Kanta-Hämeen hyvinvointialue. Palvelutalo valmistuu arviolta kesäkuussa 2025.
Ikäihmisten hoivakoti Villa Koivula valmistui etuajassa ja nollavirheluovutuksena Alajärvelle8.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Alajärvelle Etelä-Pohjanmaalla valmistui uusi ikäihmisten 46-paikkainen hoivakoti nollavirheluovutuksena. Attendo aloittaa toiminnan asumispalveluyksikössä toukokuussa ja ensimmäiset asukkaat muuttavat touko-kesäkuun vaihteessa. Etuajassa valmistuneiden rakennustöiden ansiosta myös piha-alue on heti muuton jälkeen asukkaiden käytössä.
Huhtisen päiväkodin rakentaminen alkaa Porvoossa – hirsirakennus on suunniteltu yhdessä7.5.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
Huhtisen uuden päiväkodin rakentaminen on käynnistynyt. 10-ryhmäinen päiväkoti rakennetaan hirrestä ja kokonaisuudessa on panostettu toiminnallisuuden lisäksi ekologisuuteen ja energiatehokkuuteen.
Lapti aloittaa Osuuskauppa Keskimaan 121 lomahuoneiston kokonaisuuden rakentamisen Himoksella2.5.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti aloittaa Osuuskauppa Keskimaan 121 lomahuoneiston ja ravintolan rakentamisen Himoksella. Kokonaisuus valmistuu lokakuussa 2025. Hankkeen työllistämisvaikutus on jopa 200 henkilötyövuotta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme