Business Finlandin johtoryhmään uusi jäsen: Jenni Santalo nimitetty asiakaskokemuksen, markkinoinnin ja viestinnän johtajaksi
Filosofian maisteri Jenni Santalo on nimitetty 1.5.2024 alkaen Business Finlandin johtoryhmän jäseneksi ja asiakaskokemuksesta, viestinnästä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi. Business Finlandilla on myös tuore johtokunta.
Filosofian maisteri Jenni Santalo on nimitetty 1.5.2024 alkaen Business Finlandin johtoryhmän jäseneksi ja asiakaskokemuksesta, viestinnästä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi.
Jenni Santalolla on monipuolinen kokemus markkinoinnin, viestinnän, digitaalisen kasvun ja asiakaskokemuksen johtamisesta. Hän siirtyy Business Finlandille VTT:ltä, jossa hän on työskennellyt VTT:n markkinointi- ja viestintäjohtajana. Tätä ennen hän on ollut eri markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä sekä pörssiyhtiössä, pk-yrityksissä että julkisella sektorilla.
"Asiakasymmärrys ja yritysten liiketoiminnan tunteminen on Business Finlandin kaltaiselle julkiselle organisaatiolle äärimmäisen tärkeää. Olemme keskittyneet yritysten tarpeiden kuuntelemiseen ja sujuvan palvelupolun luomiseen tutkimuksesta ja kehityksestä vientipalveluihin ja kansainvälisille markkinoille. Tämä on avainasia, kun mietitään, miten julkinen sektori voi edistää yritysten kansainvälistä kilpailukykyä, innovaatiota, vientiä ja Suomen kestävää kasvua”, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola.
Jenni Santalo tulee johtamaan Business Finlandissa Experience, Marketing and Communications -palvelualuetta, jonka vastuulla on asiakaslähtöisen työtavan, asiakaspolkujen, palveluportfolion ja digitaalisten palveluiden kehittäminen sekä Business Finlandin markkinointi, viestintä ja brändin kehitys Suomessa.
”On hienoa päästä jatkamaan työtä innovaatioiden ja kunnianhimoisten yritysten kasvun edistämiseksi yhdessä Business Finlandin huippuasiantuntijoiden kanssa. Business Finlandin tavoite on luoda hyvinvointia ja vaurautta Suomeen kiihdyttämällä yritysten kestävää kasvua. Olemme siis yrityksiä varten, ja meidän täytyy varmistaa, että oikeat palvelut saavuttavat oikeat yritykset oikeaan aikaan”, Jenni Santalo sanoo.
Business Finlandin uusi johtokunta aloitti helmikuussa
Business Finlandin johtokunta sai uuden kokoonpanon helmikuussa 2024, kun hallitus nimitti sen uudelle kaksivuotiselle toimikaudelle. Johtokunta ohjaa, seuraa ja valvoo Business Finland -kokonaisuuden toimintaa ja päättää yleisistä toimintalinjoista ottaen huomioon työ- ja elinkeinoministeriön asettamat tavoitteet sekä omistajaohjauksen periaatteet ja linjaukset. Johtokunta päättää rahoituksen myöntämisestä yritysten ja yhteisöjen rahoituskeskuksen tehtäväalueeseen kuuluviin hankkeisiin valtion talousarviossa osoitettujen valtuuksien puitteissa.
Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin johtokunta 15.2.2024 – 14.2.2026:
hallitusammattilainen Päivi Marttila, puheenjohtaja
johtaja Mia Hurtta (työ- ja elinkeinoministeriö), varapuheenjohtaja
toimitusjohtaja Petri Kalliokoski (High Metal Oy)
toimitusjohtaja Taru Keronen (Eckerö Line Oy)
toimitusjohtaja Sami Lampinen (Inventure Oy)
johtaja Teppo Rantanen (Tampereen kaupunki)
alivaltiosihteeri Jarno Syrjälä (ulkoministeriö)
toimitusjohtaja Tuula Teeri (Kungliga Ingenjörsvetenskapsakademien).
Yhteyshenkilöt
Nina Kopola, pääjohtaja, Business Finland, puh. 02950 55700
Laura Ylä-Sulkava, johtaja, HR & IT & Kehittämistoiminta, Business Finland, puh. 02950 55000
Kuvat
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Visit Finlandin ansiosta lukuisat TV-ohjelmat vierailivat Suomessa 202315.5.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
Ansaittu medianäkyvyys on Suomelle merkittävin keino rakentaa matkailullista maakuvaa ja edistää Suomen matkailuvientiä. Visit Finland kutsuu vuosittain satoja ulkomaisia toimittajia tutustumaan suomalaiseen onnellisuuteen ja elämäntapaan – ja jotka puolestaan välittävät positiivista Suomi-kuvaa miljoonille lukijoilleen.
Kesämatkailu on miljardiluokan liiketoimintaa – Suomella kuromista muihin Pohjoismaihin7.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Kesän päämatkailukaudella miljoonat pohjoismaista kulttuuria ja luontoa arvostavat matkailijat suuntaavat jälleen lomansa pohjoiseen. Ahdingossa olevan matkailutoimialan kasvu tulee ulkomailta. Suomen osuus Pohjoismaiden kesän miljardibisneksestä on kuitenkin vielä pieni.
Digital Resilience -ohjelma käynnistyy – uutta globaalia kilpailukykyä digitaalisesta turvallisuudesta2.5.2024 07:28:00 EEST | Tiedote
Business Finland käynnistää uuden ohjelman, Digital Resiliencen, jonka tavoitteena on nostaa suomalaiset digitaalisen turvallisuuden yritykset maailman kärkeen uraauurtavilla tuotteilla ja -palveluilla. Lähes viiden vuoden mittaisen ohjelman laajuus on noin 100 miljoonaa euroa innovaatiorahoitukseen ja kansainvälistymispalveluihin.
Sauna, Joulupukki ja revontulet korostuvat Suomen matkailua koskevissa nettihauissa23.4.2024 08:12:00 EEST | Tiedote
Eniten Suomi-aiheisia matkailuhakuja netissä tekivät saksalaiset, japanilaiset ja yhdysvaltalaiset vuonna 2023. Suomesta kiinnostuneet hakivat tietoa mm. saunasta, eri kaupungeista, matkailusta yleensä, Joulupukista ja revontulista. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi jää kuitenkin viimeiseksi matkailuaiheisten nettihakujen määrässä.
Ulkomaiset matkailijat käyttivät Suomessa vuoden aikana 3,8 miljardia euroa9.4.2024 08:06:14 EEST | Tiedote
Ulkomaiset matkailijat tekivät viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana (maaliskuu 2023 - helmikuu 2024) yhteensä 4,7 miljoonaa matkaa Suomeen ja käyttivät keskimäärin 807 euroa matkaa kohden, eli yhteensä noin 3,8 miljardia. Matkoista 73 prosenttia oli vapaa-ajan matkoja ja 27 prosenttia työmatkoja. Tiedot käyvät ilmi Visit Finlandin yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tuottamasta kuukausitilasto Matkailijamittarista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme