Pohjolan OP:n uudisrakennushanke käynnistyy Oulussa – Urakoitsijaksi valittiin Lapti
Pohjolan OP:n hallitus on valinnut Isonkadun ja Hallituskadun kulmassa sijaitsevan Kiinteistö Oy Oulun Isokatu 14:n uudisrakennuksen kehitysvaiheen urakoitsijaksi Rakennusliike Laptin. Pohjolan OP:n Isonkadun konttorin toiminnot siirtyvät väistötiloihin toukokuussa ja purkutyöt alkavat. Uudisrakennuksen toimisto- ja liiketiloja sisältävän jalustaosan arvioidaan valmistuvan loppuvuonna 2026 ja asuintorniosan keväällä 2027.
Pohjolan OP:n pääkonttorin kortteli Oulun keskustassa Isokatu 14:ssä uudistuu. Lokakuun lopussa 2023 pankki vastaanotti odottamansa uutisen kaavan lainvoimaisuudesta.
—Pääsemme nyt etenemään suunnitelman mukaisesti rakennushankkeen kanssa. Tontille on tarkoitus sijoittaa yhteensä 14-kerroksinen uudisrakennus, joka koostuu kuusikerroksisesta jalustaosasta toimisto- ja liiketiloille sekä kahdeksankerroksisesta asuintorniosasta, Pohjolan OP:n toimitusjohtaja Keijo Posio sanoo.
— Olemme todella iloisia, että pääsemme toteuttamaan Pohjolan Osuuspankin uutta konttoria sekä asuintaloa yhdelle Oulun parhaista paikoista. Tämä rakennus luo samalla arvoa Oulun keskusta-alueen kaupunkikuvaan. Siksikin olemme innostuneesti ja huolella rakentamassa uudistuvaa Oulua, Laptin toimitusjohtaja Jussi Karjula sanoo.
Oulun Osuuspankki (nyk. Pohjolan OP) haki yhdessä Oulun kaupungin ja A-Insinöörien kanssa uudelle toimitila- ja asuinrakennukselle suuntaviivoja arkkitehtuurikutsukilpailulla vuonna 2021. Hankkeen rakennuttajakonsulttina toimii A-Insinöörit ja se toteutetaan Laptin toimesta yhteistoiminnallisena projektijohtourakkana. Hankemuoto tuo kaikki projektin osapuolet eli Pohjolan OP:n, arkkitehti- ja tekniset suunnittelijat, urakoitsijan sekä henkilökunnan yhteen tarkentamaan suunnitelmia ja kehittämään toteutustapoja. Projektinjohtourakan arvo on noin 30 miljoonaa euroa.
– Yhteistoiminnallisuus tuottaa ohjauksessa parempia tuloksia, kun olemme kaikki samalla puolella pöytää. Tulemme tekemään tiiviille tontille keskellä kaupunkia toimistorakennuksen, jonka päällä on asuntoja, ja tarkoituksena on myös mennä kaksi kerrosta maan alle. Hyvä yhteistyö ja viestintä ovat ihan keskeisiä hankkeen onnistumisen kannalta, rakennuttamisjohtaja Ari-Matti Jänkälä kertoo A-Insinööreistä.
– Pääsimme Laptin kanssa nopeasti, ketterästi ja hyvässä yhteisymmärryksessä kehitysvaiheen sopimukseen. On hienoa päästä liikkeelle hankkeessa, joka näyttää suuntaa Oulun keskustan kaupunkimaiselle kehittämiselle. Tämän kaltaisten hankkeiden myötä Oulu alkaa myös näyttää kokoiseltaan kaupungilta eli isolta ja merkittävältä, Jänkälä toteaa.
Uudisrakennushankkeen faktat
- Uudisrakennus koostuu kuusikerroksisesta toimisto- ja liiketiloja sisältävästä jalustaosasta sekä kahdeksankerroksisesta asuintorniosasta. Lisäksi rakennetaan kaksi kellarikerrosta pysäköintiin.
- Kokonaisuuden jalustaosaan tulee Pohjolan OP:n uudet toimisto- ja asiakaspalvelutilat. Asuntoja torniosaan on suunnitteilla noin 50. 14 kerroksinen kokonaisuus on laajuudeltaan 13 500 brm2.
- Pohjolan OP on valinnut projektinjohtourakoitsijaksi Rakennusliike Lapti Oy:n kokonaistaloudellisesti edullisimmalla tarjouksella. Projektinjohtourakan arvo on noin 30 miljoonaa euroa.
- Uudisrakentamisen toteutus käynnistyy kehitysvaiheella ja vanhan konttorin purkutöillä. Uudisrakennustyöt alkavat purkutöiden valmistuttua kevättalvella 2025.
- Purkutyössä huomioidaan kiertotalous. Koko hankkeen tavoitteena on vähentää rakentamisen hiilipäästöjä Rakennustiedon ympäristöluokituksen mukaisesti.
- Uudisrakennuksen toimisto- ja liiketiloja sisältävän jalustaosan arvioidaan valmistuvan loppuvuonna 2026 ja asuintorniosan keväällä 2027.
Yhteyshenkilöt
Keijo Posio, toimitusjohtaja, Pohjolan OP, puh. p. 040 777 5135, keijo.posio@op.fi
Ari-Matti Jänkälä, rakennuttamisjohtaja, A-Insinöörit, puh. 050 058 1260, ari-matti.jankala@ains.fi
Mikko Lohi, aluejohtaja, Lapti, puh. 045 631 2946, mikko.lohi@lapti.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen suomalainen rakennusalan toimija. Rakennamme huolella hyvän elämän puitteita ympäri maan: asuntoja, toimitiloja sekä toimivan yhteiskunnan tärkeimpiä tiloja päiväkodeista kouluihin ja hoivakodeista sairaaloihin. Meillä työskentelee reilu 500 henkilöä. www.lapti.fi
Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Keminmaahan nousee uusi ikäihmisten hoivakoti14.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Keminmaassa on alkanut uuden 47-paikkaisen ikäihmisten hoivakodin rakentaminen. Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n omistukseen tulevan hoivakodin suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. Palveluntuottajana ja vuokralaisena tulee toimimaan Attendo Oy. Palvelutalo valmistuu arviolta toukokuussa 2025.
Lopen uuden ikäihmisten palvelutalon rakentaminen alkaa13.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Lopella on alkanut uuden ikäihmisten 47-paikkaisen palvelutalon rakentaminen. Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n omistukseen tulevan palvelutalon suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. Palveluntuottajana ja vuokralaisena tulee toimimaan Kanta-Hämeen hyvinvointialue. Palvelutalo valmistuu arviolta kesäkuussa 2025.
Ikäihmisten hoivakoti Villa Koivula valmistui etuajassa ja nollavirheluovutuksena Alajärvelle8.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Alajärvelle Etelä-Pohjanmaalla valmistui uusi ikäihmisten 46-paikkainen hoivakoti nollavirheluovutuksena. Attendo aloittaa toiminnan asumispalveluyksikössä toukokuussa ja ensimmäiset asukkaat muuttavat touko-kesäkuun vaihteessa. Etuajassa valmistuneiden rakennustöiden ansiosta myös piha-alue on heti muuton jälkeen asukkaiden käytössä.
Huhtisen päiväkodin rakentaminen alkaa Porvoossa – hirsirakennus on suunniteltu yhdessä7.5.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
Huhtisen uuden päiväkodin rakentaminen on käynnistynyt. 10-ryhmäinen päiväkoti rakennetaan hirrestä ja kokonaisuudessa on panostettu toiminnallisuuden lisäksi ekologisuuteen ja energiatehokkuuteen.
Lapti aloittaa Osuuskauppa Keskimaan 121 lomahuoneiston kokonaisuuden rakentamisen Himoksella2.5.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti aloittaa Osuuskauppa Keskimaan 121 lomahuoneiston ja ravintolan rakentamisen Himoksella. Kokonaisuus valmistuu lokakuussa 2025. Hankkeen työllistämisvaikutus on jopa 200 henkilötyövuotta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme