Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko puoluevaltuuston kokouksessa 27.4.2024

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko

Puoluevaltuusto 27.4.2024

Hyvät puoluevaltuutetut,

”Suomi on taloudellisesti pysähtynyt, harmaantuva ja suuret yhteiskunnalliset projektinsa hukannut maa, jota yhdistää parhaiten suhtautuminen nyky-Venäjään.”

Sanoitus on Suomen Kuvalehden päätoimittajan Matti Kalliokosken maaliskuisesta pääkirjoituksesta, mutta arvioon on helppo yhtyä. Näin maamme makaa.

Keskustan tehtävä on näyttää Suomelle suunta ja osoittaa, että meistä on kansana yhdessä muuhunkin kuin pelkäämään sotaa tai inhoamaan Venäjää.

Ja ei – en tarkoita etteikö meidän pitäisi järjestelmällisesti tuomita naapurimaamme karmeat teot Ukrainassa – pitää tuomita. Me seisomme Ukrainan rinnalla. Ja kyllä – pitää ja olla myös oman turvallisuuden suhteen enemmän valppaana kuin koskaan elinaikanani.

Turvallisuus on tärkeää. Mutta vielä tärkeämpää on toivo.

Mitä tuulisemmat ajat, sitä selkeämmin politiikan tehtävä on luoda uskoa parempaan. Jos sitä ei ole, mitä järkeä on missään. Perheessä, pellonkynnössä, yrittämisessä, investoinnissa, opiskelussa. Tulevaisuutta ei rakenneta ilman toivoa. Uskoa siihen, että tekemällä oikeita asioita oma elämä ja yhteinen Suomi voi tulla meille paremmaksi.

Minulle suomalaisten yhteiseksi projektiksi ei riitä se, että Orpon-Purran hallitus perustelee kipeitä talouden päätöksiä sillä, että Suomi ei saa päätyä Euroopan unionin alijäämämenettelyyn.

EU:n uutta finanssipoliittisia säännöstöä valmisteltiin huolella jo omalla vastuukaudellani. Asia on tärkeä. Suomi edusti tiukkaa talouslinjaa EU-säännöissä niin edellisen kuin nykyisen hallituksen aikana - omasta kansallisesta taloustilanteestamme huolimatta.

Mutta ei komission fiskaalisäännöstö köyhän entistä laihempaa lompakkoa täytä eikä kurimukseen joutunutta pienyrittäjää kosketa. 

Ei EU ole syy tehdä nyt leikkauksia tai veronkorotuksia. Meidän pitää pelastaa Suomen talous siksi, että hyvinvoinnista riittää lapsillemmekin ja siksi, että maamme ei saa ajautua konkurssiin. Viime vuosina kohdatuille kalliille ja akuuteille kriiseille koronasta sodan läsnäoloon emme mitään voi, mutta esimerkiksi talouden kasvuun voimme vimmatusti yrittää vaikuttaa. Sen eväät ovat teknologiassa, energiassa, metsässä, taitavissa ihmisissä.

Jos vientimme ei vedä, ei ole hyvää mitä jakaa. Ei kenellekään.Tämän Keskusta on aina tiennyt.

Olen pettynyt siihen, ettei presidentti Niinistön perintöön talouden kuntoon saattamisesta yhdessä ole haluttu tarttua. Kannatan sitä, että sovitaan yhdessä yli hallitus-oppositiorajojen siitä, paljonko velkaa Suomi voi vuosittain ottaa ja koska se velanotto loppuu. Mitä tasoa tavoitellaan veroilla ja miten paljon saa olla menoja. Ei enempää eikä vähempää. Tätä on esittänyt myös Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn. Tämän raamin sisälle kyllä mahtuu paljon politiikkaa, mahdollisuutta kohdentaa menoja, tuloja ja veroja juuri kulloisenkin hallituksen tahdon mukaan.

Tähän tarjoukseen toivon sekä vasemmiston että oikeiston tarttuvan.

Hyvät puoluevaltuutetut,

Kestävä talous antaa pohjan, mutta tulevaisuutemme rakennetaan siellä missä ennenkin: Kodeissa ja kouluissa, työpaikoilla, tieteessä ja pelloilla.

Mistä sitten syntyisi uusi vahva yhteinen idea Suomesta?

Nostan nyt puheenvuorossani esiin kaksi isoa teemaa.  

Aloitan siitä, mikä on kaiken pohja. Kestävä kansanvalta ja sovinto. Oikeusvaltio ja sen keskeiset instituutiot. Olemme tulleet aikaan, jossa näitä ei voi pitää itsestään selvänä.

Sananvapaus on laaja, jokaisen kansalaisen kiistämätön oikeus. Sen nimissä ei juuri  kiellettyjä aiheita ei ole.

Meistä jokaisella on kuitenkin vastuu miettiä, miten tuon vapautensa käyttää. Maalittaako sillä, yleistääkö sillä, vahingoittaako sillä tahallaan? Aina oleellista ei ole edes se, mitä sanoo vaan miten sanoo.

Hämärä hiipii vähitellen. Siihen havahtuu vasta kun pimeys on laskeutunut.

Viimeisten vuosien aikana Suomi on muuttunut.

Nyt pitää olla hereillä. Havahtua hyvissä ajoin.

Vapaudesta ja vastuusta vapaus on paljon hauskempi. Minä saan sanoa, minulla on mielipide, minä kyllä kehtaan. Oikeasti vapaus ja vastuu kulkevat kuitenkin käsi kädessä. 

Olemme tulleet aikaan, jossa poliitikot ovat ryhtyneet vakiintuneiden instituutioiden romuttajiksi. Tätä kavahdan.

Haluan Suomen, jossa edelleen on olemassa yhteisesti arvokkaita asioita ja periaatteita, joita ei murreta. Että ihmiset todella ovat täällä samanarvoisia, huomennakin.

Katseeni kääntyy perussuomalaisten suuntaan.

Puhemies syyttää Yleisradiota mädännäiseksi, kehitysministeri pelkää väestömuutoksen myötä vieraan vallan päätymistä Suomen johtoon. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja julkinuhtelee ja uhkailee potkuilla virkamiehiä, jotka ovat väärää mieltä.

Elinkeinoministeri kutsuu palkansaajien liikettä ay-mafiaksi ja oikeusministeri sysää sivuun väärämieliset syyttäjät. Kansanedustaja antaisi kenkää apulaisoikeuskanslerille.

Puolueen varapuheenjohtaja eroaa kirkosta, koska se on ”lipereihin sonnustautuneiden sateenkaarivasemmistolaisten ketkujen yhteisö”.

Puoluesihteeri perustelee lapsiperheisiin osuvia leikkauksia sillä, että samalla ne vaikuttavat onneksi maahanmuuttajiin.

Puolueen puheenjohtaja  Riikka Purra määritteli perussuomalaisten puoluekokouksessa viime syksynä pohjoismaisen yhteiskuntamallin ytimeen kuuluvan solidaarisuuden vasemmistolaiseksi. 

Kyse on halpamaisista heitoista, jotka voi sivuuttaa yksittäisinä huomioina. Sellaisina, joilla kerätään hetken suosiota omalta potentiaalisesta äänestäjäkunnalta. Mutta samalla, kuin  vaivihkaa järjestelmällisesti romutetaan ihmisten luottamusta yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin. Meidän itsemme rakentamiin.

Pääministeripuolue Kokoomus kuittaa hallituskumppaniltaan tämän kaiken.

Ihmettelen.

Ihmettelen.

Ei kannata olla sinisilmäinen. Puheenvuoroilla raivataan tilaa sellaiselle omalle yhteiskuntanäkemykselle, jollaista ei Suomessa ole toviin nähty. 

Se on yhteiskuntanäkemys, johon ei kuulu empatia. 

Instituutiot saavat mennä, yksilöt ja heidän mielipiteensä voivat nousta tilalle. Kuka rajuimmin sanoo, se vasta rohkein on. 

Oma lukunsa on se, että lupaa vaaleissa maat ja mannut – ja sitten vastuuvuorollaan kohauttaa olkiaan ja syö sanansa. Kerta toisensa jälkeen. 

Perussuomalaisissa puheenvuoroissa käytetään tietoisesti punaista ja vihreää tussia - kirkko ja valtio, tiedeyhteisöstä puhumattakaan ovat siis vain vasemmistolaista tuuleen huutelua.

Mikään ei ole pyhää.

Nämä aggressiivisten lausuntojen kohteiksi joutuneet tahot ovat muuten myös monen ihmisen työpaikkoja. Kymmenien tuhansien ihmisten työyhteisöjä. Monen elämäntyö. Niitä johtavat inhimilliset ihmiset - ihmiset, jotka tekevät myös virheitä. 

Instituutioiden ja avoimen yhteiskunnan puolustaminen, sivistynyt tapa keskustella ja rohkeus nähdä maailman muutos ei ole wokea tai vasemmistolaista. Se ei ole hyssyttelyä. Ei ole noloa puolustaa yhteiskunnan peruspilareita. Minulle se on keskustalaisuutta ja vielä enemmän suomalaisuutta. 

Paitsi ihmiset, myös rakentamamme instituutiot ovat osa kansanvaltaa.

Ystävät hyvät,

Tässä ajassa rikkojia on paljon, korjaajia vähemmän. Tämä vaivaa sekä oikeistoa että vasemmistoa. Helppo on lietsoa vastakkainasettelua, mutta mikäli sen annetaan mennä liian pitkälle, sen purkaminen on hankalampaa.

Kokonaan oma lukunsa on loputon vihapuhe ja maalittaminen. Tai kylmenevä asenne maan hiljaisimpia tai vähäosaisimpia kohtaan. Liian moni mutisee heistä mielessään: ”oma vika.”

Todellisuudet ovat vähintään rinnakkaisia, jopa erillisiä.

Tulee aika, jolloin suomalaiset etsivät rauhantekijöitä, sovinnon sanoittajia. Enemmän tasapainoa, vähemmän kuohuja. Ihmisyyden arvon puolustajia, tasavaltalaisia, joille Suomi on yhteinen ja yhtenäinen. Maa, joka muodostuu vahvoista lähiyhteisöistä, ja yhteisvastuusta. Maa, joka on kokonainen. Maa, jonka puolesta ihmiset haluavat tehdä työtä ja maa, jossa ihmiset haluavat vaikuttaa.

Ei Keskusta ole kallellaan kovan oikeiston hallitukseen, eikä se ole osa vasemmisto-oppositiota. Se on itsenäinen voima, joka valitsee omintakeisen linjansa ääripäiden välistä. Meitä haastetaan ja hämmästellään kummaltakin laidalta – niin pitääkin. Sitä on keskellä oleminen.  

Esko Aho on sanonut viisaasti, että vähemmistöön jääminen ei politiikassa ole aina häviämistä. Koskaan ei tarvitse katua sitä, että seisoo omalla linjallaan ja toimii arvojensa pohjalta.

Kokemus on osoittanut, että elämässä ja politiikassa päivät tulevat peräkkäin. Kaiken löytää edestään. Kyllä totuuden saa sanoa. Orpon ja Purran hallitus on lähihistorian oikeistolaisin hallitus, joka jakaa Suomea surutta kahtia. Alueet eriarvoistuvat, lähipalvelut loppuvat, leirit syvenevät.

Nykyisten hallituspuolueiden politiikka aiheuttaa vahinkoa paitsi suomalaisten hyvinvoinnille ja toimeentulolle sekä tulevan kasvun eväille, myös maamme yhtenäisyydelle ja hengelle.

Tällaisen politiikan hinta tulee olemaan raskas.

Hyvät keskustalaiset,

Joka päivä keskustalaista politiikkaa tehdessä kärkenämme pitää olla korkeat päämäärät ja korkeat isänmaalliset arvot. Ylevää, mutta niin se vain on. Niiden varaan rakennetaan Suomen suunta.

Mitä ne ovat? Isänmaallisia arvoja ovat lapsista huolehtiminen, talkootyö, luonnonvarojen viisas käyttö. Vanhenemisen näkeminen viisautena,  ahneuden torjuminen ja kohtuus – kohtuus kaikessa. Kestävää on myös menestyksen salliminen, omistamisen arvostus ja reilu jakaminen. Erilaisuuden sietäminen ja uteliaisuus uuteen. Sivistys ja itsenäisyys. Itsensä jatkuva kehittäminen ja toimiminen yhteiseksi hyväksi. Sellaisia yhdessä tekemisen ihmisiä on tässä salissa paljon.  

Korkeisiin arvoihin kuuluu myös, että tekee sen mitä lupaa.

Korkeisiin isänmaallisiin arvoihin kuuluu myös vastuu. Mistä lähtien aloimme ajatella, että hyvinvointiyhteiskunta on samaa tarkoittava sana saamiselle ja oikeuksille, mutta siihen ei kuuluisi velvollisuuksia? Tätä kysyn erityisesti vasemmistolta. Olemme laajentaneet hyvinvointivaltiota nyt viime vuosikymmeninä runsaasti, Keskusta toki muiden mukana.

Mutta ei Suomi voi olla vain etuoikeuksien tai saavutettujen etujen valintatalo, jossa yksilökeskeisyyden nimissä vaatii kaikkea, mikä minulle kuuluu. Kaiken pitää perustua työhön, toimeliaisuuteen, yritteliäisyyteen ja lähimmäisistä huolehtimiseen.

Arvon kuulijat,

Toinen pitkäjänteisyyttä ja kansallista yhteistyötä kysyvä teema on kansa itse. Vauvat ovat vähissä – kaikkialla paitsi Keskustan eduskuntaryhmässä. Huoli vähäisistä lapsista ja nuorista on suurta. Väestö ikääntyy ja vanhuspalveluihin ei riitä tekijöitä eikä kuulemma rahaakaan, jos hallitukselta kysytään. Yrityksiltä puuttuu työvoimaa. Mielenterveyden murheet koskettavat kaikenikäisiä suomalaisia enemmän kuin koskaan.

Suomi muuttuu. Hopeanharmaa on pääväri. Kun tulevaa sukupolvea on vähän, motivaatio kamppailusta paremman huomisen puolesta heidän hyväkseen hiipuu.

Voivottelu sikseen. Keskusta tarjoaa ratkaisuja perheille, työvoiman pulaan ja vanhenevaan maahan.

Ensinnäkin:

Sitoudumme puhumaan lapsista ja perheistä ilon ja toivon tuojina. Rohkaisemme jokaista tavoittelemaan toivomaansa lapsilukua. Hyväksymme perheiden erilaisuuden ja vahvistamme tukea vanhemmuudelle. Tarjoamme yhteiskunnan paremman tuen heille, joille tahaton lapsettomuus on kipeä asia. Muistamme, että puhetta perheistä ei käydä vaan naisten ehdoin, vaan suuri huoli liittyy miehiin, joista puolet on lapsettomia 35-vuotiaana. Haluan heidän äänensä mukaan tähän keskusteluun.

Keskustalle on selvää, että lapsiperheiltä ei kannata leikata. Me olemme olleet perheiden puolella aina.  Haluamme myös, että peruskoulu palautetaan perusasioihin ja opettajille luodaan tilaa tehdä työtään.

Ja sitten, eräs tärkeä asia:

Sosiaalisen median vaikutuksista on puhuttava suoraan. Tarvitaan avoin yhteiskunnallinen keskustelu siitä, mitä tuhoa älylaitteet ja some-sovellukset tekevät ihmissuhteille, kasvurauhalle, mielenterveydelle ja minäkuvalle. Syntyvyydellekin. Kännykän vangiksi päätynyt kansakunta voi huonosti. Maailmalla asiasta jo puhutaan avoimesti ja pohditaan ikärajojen asettamista. Kamppailemme toki tässä kaikessa kansainvälisten jättiyritysten kanssa, mutta se ei ole syy luovuttaa.

Olemme onnistuneet rakentamaan ruokaympyrän mukaisen lautasmallin suomalaisten arjen suositukseksi. Ei sitä kukaan joka päivä noudata, mutta kaikki edes tietävät, mikä oikeasti olisi hyvästä. Tarvittaisiinko vastaavat suositukset myös siitä, mikä älylaitteiden käytön määrä on hyvästä ja mihin tilanteeseen ne sopivat? Kyllä, tarvittaisiin.

Monet vanhemmat kaipaavat tukea ja moni aikuinen kysyy myös itseltään: onko tämä kaikki hyvin käytettyä aikaa? Minä en heitä tässä ensimmäistä kiveä, mutta huomaan kysyväni itseltäni, onko älylaitteiden jättimäinen osa elämässämme asia, jota me parinkymmenen vuoden päästä hämmästelemme: miksi kukaan ei tehnyt mitään?

Hyvät kuulijat,

Toisekseen: työvoiman tarve ratkaistaan paitsi saamalla omat työttömät työn syrjään kiinni, myös sillä, että kannustamme työelämässä jo olevia jatkamaan työskentelyä nykyistä pidempään. Eläkeiän saavuttaneille tulee luoda ansiotuloihin tuntuva verovähennys, joka kannustaa heitä jatkamaan työelämässä vaikka vuoden tai pari pidempään yli eläkeiän. Tähän tarvitaan mojova euroissa tuntuva kannuste – ja se on oikeus ja kohtuus pitkän päivätyön tehneelle, joka vielä haluaa osaamistaan hyödyntää.

Me keskustalaiset myös tiedämme, että Suomi ei pärjää ilman muualta tulevaa väkeä.

Työntekijöiden tuonti Suomeen heitä odottaville työpaikoille on eri asia kuin pakolaiset ja turvapaikanhakijat.

En voi ymmärtää, miksi Orpon hallitus heikentää yrittäjien mahdollisuuksia tuoda Suomeen asumaan ja veroja maksamaan työntekijöitä tarvittaessa myös ulkomailta. Jos suomalainen yritys ei saa tuoda tänne työvoimaa, siirtyvät työpaikat nopeasti sinne, missä työvoimaa on. Siinä ei Suomi ole voittaja.

Entä sitten ne turvapaikanhakijat ja pakolaiset?

Haluamme rakentaa Eurooppaa, joka tunnustaa nykyisen turvapaikanhakijamallin tulleen tiensä päähän. Se on mennyt rikki – parhaillaan on näyttöjä myös siitä, että Venäjä käyttää sitä voimakeinonaan ja pahimmillaan uhkaa itsenäisen valtiomme rajoja sillä. Tarvitsemme lain tätä torjumaan.

Mutta ennen kaikkea Euroopan on etsittävä yhdessä tulevalla EU-parlamenttikaudella ratkaisut, joiden avulla turvaa tarvitsevat saavat sitä tehokkaammin ja turvapaikkajärjestelmän uskottavuus palautetaan. Työhön tai opiskelemaan tänne pyrkivät saavat järkevät, ja myös velvollisuuksia sekä ehtoja sisältävät lailliset reitit elämän rakentamiseen Euroopassa.   

Kehittyvä tekoäly on mahdollisuus suureen tuottavuusloikkaan työelämässämme, mutta sen rinnalla muualta tuleva työvoima on kestävä vastaus siihen, että maamme talous voi kasvaa, verotuloja kertyä valtion kirstuun ja yritysten toiminta kehittyä. Kun ihminen haluaa tehdä Suomessa työtä, se pitää sallia ja mahdollistaa niin nopeasti kuin kykenemme.

Ulkomaalaisille erityisosaajille ja heidän perheilleen tulee tarjota kahden viikon palvelulupaus. Tämän tulee pitää sisällään tunnistautuminen, työluvan saaminen ja kaikki muut käytännön toimet pankkitilin avaamisesta henkilöturvatunnuksen ja koulupaikan saamiseen.

Hyvät puoluevaltuutetut,

Kolmantena kokonaisuutena nostan esiin ikääntyneen kansan omais- ja läheishoivan. Sen on kehityttävä sosiaali- ja terveyspalvelujen rinnalla. Satatuhatta suomalaista huolehtii päivittäin läheisestään oman kodin ulkopuolella. Puoli miljoonaa suomalaista viikottain. Iäkkäistä vanhemmistaan, appivanhemmistaan, isovanhemmistaan. Lääkkeistä, sairaalakäynneistä, yksinäisyyden torjunnasta, kauppareissuista ja moni myös todellisesta hoivasta.

Suomalaiset elävät pidempään kuin koskaan. Sillä miten siihen suhtaudumme, meitä totisesti mitataan. Keskustan lähipalvelulupaus on tosimielellä esitetty ja se pitää sisällään myös sen, että paras palvelu on sellainen, jonka saa kotiin asti.

Olemme valmiita rakentamaan työikäisten ihmisten omaishoitajuutta uudella tavalla. Työn on joustettava iäkkään muistisairaan läheisen hoivassa ja toimeentulo turvattava silloinkin kun vanhempi jää hoitamaan sairasta alaikäistä lastaan pysyvästi kotiin.

Kun vaihtoehto on kallis laitospaikka, on yhteiskunnan ja työnantajan jousto myös kokonaisuutena euroissa järkevää. Kysymys on myös arvoista: moni haluaa hoitaa läheisensä kunnialla ja hyvin. Sille pitää antaa tilaa ja tukea. Ei se ole hoiva-ansa tai naisten asemaa heikentävä ehdotus – tämän kuulen jo korvissani. Sen sijaan tämä on totista todellisuutta valtavalle joukolle suomalaisia miehiä ja naisia ja heidän vuokseen tätä ehdotan.

Hyvät puoluevaltuutetut,

Suomen liput liehuvat tänään salossa veteraanien työn muistoksi. Sodassa moni uhrasi henkensä, moni menetti terveytensä. Ja moni, niin moni rakensi työllään myös sotien jälkeen Suomesta maailman onnellisinta maata. Oli yhteinen unelma, tavoite, oli lapset ja metsät ja yhteinen maa.

Oliko elämä helppoa? Ei, ei totisesti. Mikään ei tullut ilmaiseksi.

Mutta ylpeys isänmaasta ja rakkaus siihen kannatteli ja auttoi kestämään.

Meidän osamme on sittenkin helpompi. Valtavan paljon asioita on omissa käsissämme.

Koen voimakkaasti, miten politiikka on juuri nyt tärkeämpää kuin koskaan. Tunnen, että luottamus Keskustaan on palautumassa. Useampi suomalainen harkitsee, kannattaisiko meille antaa mahdollisuus, sittenkin.

EU-vaalit on siihen ensimmäinen hieno tilaisuus, kiitos upeiden ehdokkaidemme. Julkaisemme vaaliohjelmamme maanantaina ja lupaamme ryhtiä Eurooppaan, jonka suurin tehtävä on nyt huolehtia turvallisuudestamme ja huoltovarmuudestamme – mutta myös pärjätä kiristyvässä maailmanlaajuisessa talouden kilpailussa.

Vuoden päästä Keskusta käy uusi johtaja keulillaan alue- ja kuntavaaleihin. Se on tosi koitos, jossa pärjäämme kyllä. Me puolustamme lähipalveluita ja laitamme kapinan pystyyn Orpon-Purran väen leikkaussuunnitelmia vastaan. Ensi kevään vaalit on paikallispuolueen voimannäyttö. Ja silloin me nousemme.

Tänään, huomenna ja tästä eteenpäin joka päivä Keskustan tehtävä on esittää ratkaisut, kertoa arvot niiden taustalla ja luoda toivoa.

Välittävä ihminen on toisen ihmisen toivo.