Helena Pekkaselle työympäristötyön erityisansiomitali
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt työympäristötyön erityisansiomitalin Skanskan työhyvinvointipäällikkö Helena Pekkaselle. Erityisansiomitalit myönnetään erityisen ansiokkaasta työstä työympäristön kehittämiseksi. Työympäristötyön erityisansiomitalien teemana oli työstä aiheutuvan kuormituksen ennaltaehkäisy ja hallinta.
Pekkanen on tehnyt pitkäjänteisesti töitä psykososiaalisen ja fyysisen kuormituksen ennaltaehkäisemiseksi ja hallitsemiseksi yli kolmen vuosikymmenen ajan. Hän on muun muassa kehittänyt Skanskan LIFE-kulttuuria ja työkykyjohtamisen toimintamallia, ollut jalkauttamassa työterveyshuoltoa työmaille ja ulkoisten tukirankojen käyttöä työn keventämiseen sekä nostanut rakennusalalla uraauurtavasti puheeksi myös mielenterveyden aiheita.
”Olen opiskeluajoista lähtien ollut kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, ja sille perustalle tunnistan työurani rakentuneen. Rakennusalalla työ on ollut vaativaa mutta motivoivaa. Työympäristön haasteet ovat laaja-alaisia fyysisistä altisteista ja kuormitustekijöistä psykososiaalisiin kuormitustekijöihin. Määrätietoinen johtaminen sekä luottamus henkilöstön ja työnantajan välillä ovat olennaisia tekijöitä työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin kehittämisen kannalta”, kertoo Pekkanen.
”Helena jakaa osaamistaan ja kokemuksiaan avoimesti niin Skanskan sisällä kuin myös yrityksemme ulkopuolella, ja voimmekin ylpeästi sanoa, että Helenan vaikutus on ollut merkittävä koko rakennusalalla. Hänen ehdottomia vahvuuksiaan ovat empaattisuus ja kyky rakentaa luottamusta, mikä on avannut tietä myös vaikeiden aiheiden käsittelylle. Tämä on upea tunnustus Skanskan työhyvinvointityölle, mutta ennen kaikkea Helenalle sen kipparina”, iloitsee Skanskan henkilöstöjohtaja Nina Jankola-Väntär.
Ministeri Grahn-Laasonen luovutti erityisansiomitalit kansainvälisen työturvallisuuspäivän seminaarissa maanantaina 29.4.2024. Mitaleja myönnettiin kaikkiaan kolmelle henkilölle.
Työsuojelusta vastaava ministeri myöntää erityisansiomitalit Työturvallisuuskeskuksen yhteydessä toimivan työympäristötyön palkitsemistoimikunnan esityksestä vuosittain.
Yhteyshenkilöt
Skanska Oy, työhyvinvointipäällikkö Helena Pekkanen, puh. 0400 453 109, helena.pekkanen[at]skanska.fi
Skanska Oy, henkilöstöjohtaja Nina Jankola-Väntär, puh. 040 543 2417, nina.jankola-vantar[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2023 lopussa noin 1 800 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
TampereMission rakennushanke käynnistyy Tampereen keskustassa10.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Skanska aloittaa As. Oy Tampereen Nikaman rakentamisen TampereMissiolle. Kohde valmistuu alkuvuodesta 2026.
Skanskalle korkein työturvallisuuden tasoluokitus24.4.2024 15:00:00 EEST | Tiedote
Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt Skanska Infralle ja Skanska Talorakennuksen Itä-Suomen alueyksikölle Taso I – Maailman kärkeä -työturvallisuuden tasoluokituksen.
Skanska toteuttaa Lahteen uuden K-Citymarketin12.4.2024 13:20:30 EEST | Tiedote
Kesko Oyj on valinnut Skanskan Lahden uuden K-Citymarketin toteuttajaksi. Urakan arvo Skanskalle on noin 28 miljoonaa euroa.
Helsingin Kalasataman Nihdin korttelin arkkitehtikilpailun voittaja on ratkennut5.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Kalasataman eteläisimmän alueen Nihdin korttelin 10672 tonttien 3 ja 4 arkkitehtuurikutsukilpailun on voittanut Verstas Arkkitehdit ehdotuksellaan ”Dekki”. Kilpailun järjestivät Skanska ja Helsingin kaupunki yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa.
Heikko markkinatilanne näkyy Skanskan vuoden 2023 tuloksessa12.2.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Skanska Oy -konsernin vuoden 2023 liikevaihto laski 16 prosenttia vuoteen 2022 nähden, ja myös liikevoitto pieneni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme