Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelma rahoittaa vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta
Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelmassa rahoitetaan tänä vuonna viisi kolmevuotista hanketta, joista kaksi on konsortioita eli hankekokonaisuuksia. Hakemuksia tuli 49. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 2,45 miljoonaa euroa haetusta 23,1 miljoonasta. Rahoitettavissa hankkeissa haetaan ratkaisuja fyysiseen aktiivisuuteen sekä liikuntaan ja urheiluun liittyviin yhteiskunnallisiin ja kansanterveydellisiin haasteisiin. Tutkimuksen kohteina ovat kilpaurheilijat ja kunto- ja arkiliikkujat, sikiökaudesta vanhuuteen.
Tässä akatemiaohjelmassa avataan joka vuosi uusi rahoitushaku. Suomen Akatemia ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekevät yhteistyötä liikuntatutkimuksen rahoittamisessa ja toiminnan kehittämisessä eduskunnan asettamien liikuntapoliittisten tavoitteiden mukaisesti. Tämä oli ohjelman ensimmäinen haku, ja se herätti laajaa kiinnostusta alan tutkijoissa.
Hakemuksia arvioineen kansainvälisen vertaisarviointipaneelin mukaan hakemusten tieteellinen taso oli hyvä. Paneeli kehui myös rahoitusmuodon tavoitteita ja sen mahdollistaman tutkimustyön tärkeyttä Suomelle. Vastaavia rahoitusmuotoja ei löydy monestakaan maasta.
Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelman tavoitteena on edistää fyysiseen aktiivisuuteen, liikuntaan ja urheiluun liittyvän tutkimuksen laatua, uusiutumista ja vaikuttavuutta. Ohjelman tarkoitus on tuottaa uutta tietoa liikunnan edistämiseksi suuntaamalla tutkimusrahoitusta korkeatasoiseen ja innovatiiviseen tutkimukseen.
Ohjelman tavoitteena on tarjota tutkittua tietoa, jonka avulla lisätään ymmärrystä ja haetaan ratkaisuja fyysiseen aktiivisuuteen sekä liikuntaan ja urheiluun liittyviin yhteiskunnallisiin ja kansanterveydellisiin haasteisiin. Ohjelmassa tuotettua tutkimustietoa voidaan hyödyntää fyysisesti aktiivisen elämäntavan ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, liikuntaan ja urheiluun osallistumisen lisäämiseksi sekä huippu-urheilun tuloksellisuuden ja vastuullisuuden parantamiseksi.
”Tutkimusrahoituksen suuntaamisessa kiinnitetään huomiota tutkimushankkeiden relevanssiin liikuntapoliittisen päätöksenteon tukemisessa. Rahoituksella pyritään vahvistamaan vastuullisuutta, osallisuutta, yhteisöllisyyttä, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta liikuntatutkimuksessa. Tutkimus kohdistuu eri väestöryhmiin ja eri liikunta- ja urheilumuotoihin niin harrastaja- kuin kilpatasollakin. Ohjelman tavoitteena on liikuntatutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistaminen, ja siksi rahoitusta suunnataan ensisijaisesti tutkimushankkeisiin, joiden sovellettavuusarvo on korkea”, kertoo ohjelman johtoryhmän puheenjohtaja, professori Marja Kaunonen.
Lisätietoja:
- Rahoituspäätökset liitteessä
- Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelma www.aka.fi/active
- johtava tiedeasiantuntija Sara Illman, p. 0295 33 5119, etunimi.sukunimi@aka.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena VähäkyläSuomen Akatemia
Puh:+358295335139leena.vahakyla@aka.fiLiitteet
Linkit
Suomen Akatemia
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2024 rahoitamme tutkimusta lähes 488 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Kutsu: Vaalikeskustelu 23.5. - Kuinka Euroopasta saadaan suunnannäyttäjä tutkimuksessa ja osaamisessa?13.5.2024 09:50:47 EEST | Kutsu
Akava ja Suomen Akatemia järjestävät torstaina 23.5. kello 17-19 keskustelutilaisuuden Euroopan tutkimuksen ja koulutuksen lähivuosien näkymistä. Kuulemme, millaisin miettein Euroopan parlamenttivaaleissa ehdolla olevat suomalaiset näkevät tulevan parlamenttikauden ja sen tavoitteet eurooppalaisessa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopolitiikassa. Tilaisuus pidetään Helsingin yliopiston Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4, Helsinki). Tervetuloa mukaan!
COHORT-arviointiryhmä: terveystietorekisterit saatava helpommin tutkijoiden käyttöön7.3.2024 11:26:13 EET | Tiedote
Erilaisiin rekistereihin pohjautuvat laajat suomalaiset terveydentutkimuksen seurantatutkimukset ovat vaikeuksissa tietosuojan takia. Lupia rekistereiden käyttöön on yhä vaikeampi ja hitaampaa saada. Siksi Suomen Akatemian Terveyttä kohorteista ja biopankeista (COHORT) -akatemiaohjelman arviointiraportti päätyykin esittämään tähän ongelmaan puuttumista.
Forskningsinfrastrukturer får finansiering från Finlands Akademi1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote
Kommittén för forskningens infrastrukturer vid Finlands Akademi har beviljat elva projekt drygt 22 miljoner euro i finansiering för att bygga och utveckla nationella och internationella forskningsinfrastrukturer. Det här är de andra och sista delbesluten om FIRI 2023-utlysningen. Totalt beviljade Akademin över 52 miljoner euro inom utlysningen. FIRI-finansieringen stöder uppbyggnad och utveckling av högklassiga forskningsinfrastrukturer, som lägger grunden för genomslagskraftig forskning, utveckling och innovation.
Suomen Akatemialta huomattava rahoitus tutkimusinfrastruktuureille1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote
Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt rahoituksen 11 hankkeelle kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli 22 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat loput FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihaun päätöksistä. Kokonaisuudessaan FIRI2023 -haussa tutkimusinfrastruktuurihankkeille myönnettiin yli 52 miljoonaa euroa. FIRI-rahoituksella tuetaan korkeatasoisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä vaikuttavan TKI-toiminnan perustana.
Research infrastructures receive major funding from Research Council of Finland1.2.2024 10:05:10 EET | Press release
The Finnish Research Infrastructure Committee at the Research Council of Finland has awarded eleven projects more than 22 million euros in funding to build and upgrade national and international research infrastructures. This was the second and last set of decisions on the FIRI 2023 call. The funding granted under the call totals more than 52 million euros. FIRI funding supports the establishment and upgrading of high-quality research infrastructures, which lay a solid foundation for high-impact research, development and innovation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme