Helsingin Kuninkaantammeen tulossa uimaranta – urakka-alueelle ja veteen meneminen on toistaiseksi kielletty
Uuden valvotun uimalammen on tarkoitus avautua kesän aikana.
Kuninkaantammen asuinalueelle Helsinkiin valmistuu lähikuukausina uusi uimaranta, Palettilampi. Tämä entinen vedenpuhdistuslaitoksen allas on kunnostettu ja täytetään Päijännetunnelista tulevalla vaihtuvalla järvivedellä. 235 metriä pitkän ja 140 metriä leveän altaan veden syvyys tulee olemaan noin 1,8–2 metriä.
Toistaiseksi Ellen Thesleffin puisto ja Palettilammen uimaranta ovat kuitenkin rakennustyömaata, eikä uimaan pääsy ole vielä mahdollista. Ennen avaamista lammen uimaveden laatu täytyy myös varmistaa vesinäytteillä. Tavoitteena on, että uimaranta avataan kesän aikana.
Palettilammen ympärille rakennetaan myös kävelyraitti, ja alueelle suunnitellaan piknikpuistoa sekä kaupunkiviljelypalstoja.
Monipuolinen virkistysalue
Palettilampi sijaitsee Ellen Thesleffin puistossa, joka on suunniteltu monipuoliseksi virkistysalueeksi. Puistoon tulee muun muassa ulkokuntoilupaikka, padel-kenttä ja kaksi rantalentopallokenttää. Puiston länsiosaan rakennetaan keskusaukio sekä pieni puulava tapahtumia varten. Aukion läheisyydessä on tilavaraus siirrettävälle jäätelö- ja ruokakojulle.
Ellen Thesleffin puiston rakentaminen on käynnistynyt vuonna 2023, ja sen on määrä valmistua pääosin syksyyn 2024 mennessä.
Kuninkaantammen asuinalueen suunnittelussa on otettu huomioon ympäristöystävälliset rakennusratkaisut ja infrastruktuuri. Kun alue on valmis 2020-luvun lopulla, siellä tulee olemaan noin 5 500 asukasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo KuismaProjektinjohtaja
Kuninkaantammen aluerakentaminen
Ismo RantanenProjektinjohtaja
Puiston ja Palettilammen rakentaminen
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuustossa järjestettiin kyselytunti ja hyväksyttiin Lauttasaaren Isokaaren asemakaavan muutos15.5.2024 20:44:59 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Vuosaaressa osoitteessa Heteniityntie 4 sijaitsevan Vuoniityn peruskoulun, Heteniityntien toimipisteen perusparannuksen sekä laajennuksen hankesuunnitelman.
ICT-yritykset vahvasti keskittyneet pääkaupunkiseudulle – sektorin voimakas kasvu jatkuu15.5.2024 09:22:31 EEST | Tiedote
ICT-sektori on yksi Suomen voimakkaimmin viime vuosina kasvaneista toimialoista. Se on noussut kokoluokaltaan Suomen suurten toimialojen rinnalle ja sen vuosittainen liikevaihto ylittää jo rakentamisen toimialan. Lähes 70 prosenttia kaikkien suomalaisten ICT-yritysten yhteenlasketusta liikevaihdosta syntyy pääkaupunkiseudulla, ja yli puolet alan henkilöstöstä työskentelee joko Espoossa tai Helsingissä. Erityisesti ohjelmistokehitys on ollut viime vuosina vahvassa kasvussa.
Syötävä Helsinki -viikot ovat ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen yhteistyön tulos – tarjolla sata tapaa kokea kaupungin laadukas ruokakulttuuri14.5.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki juhlistaa ruokakulttuuriaan ensimmäistä kertaa järjestettävillä Syötävä Helsinki -ruokaviikoilla 24.5.–16.6.2024. Tänään järjestetty mediatilaisuus ruoka-alan toimittajille tarjosi esimakua tulevista tapahtumista sekä keskustelua Helsingin ruokainnovaatioista ja ravintolakulttuurista.
Pakkalan uuden keskuskeittiön hankesuunnitelma etenee valtuustoon13.5.2024 18:44:20 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 13. toukokuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Palvelukeskusliikelaitoksen käytössä olevan Pakkalan keskuskeittiön korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tietomurron selvitystyö edennyt13.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti 2.5.2024 kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneesta tietomurrosta. Tietomurron selvitystyötä on jatkettu kaupungin ja ulkoisten asiantuntijoiden yhteistyönä. Kaupunki järjesti tiedotustilaisuuden maanantaina 13.5.2024 kertoakseen selvitystyön etenemisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme