Etelä-Suomen aluehallintoviraston välitysvalvonnan tilinpäätöstiedote 2023
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (ESAVI) valvoi vuonna 2023 välitysliikkeiden ammattipätevyys- ja palveluksessa velvoitteen noudattamista ja rakennettavien omakotitalojen välitystä.
Aluehallintovirastot valvovat toimialueillaan kiinteistönvälitysliikkeiden ja vuokrahuoneistojen välitysliikkeiden toimintaa.
Valvontapäätöksillä puututtiin välitysliikkeiden virheelliseen toimintaan
Etelä-Suomen aluehallintovirastolle (ESAVI) tehtiin vuonna 2023 välitysliikkeistä yhteensä 135 epäkohtailmoitusta tai lausuntopyyntöä. ESAVI:n toimesta aloitettuja valvonta-asioita tuli vireille 173.
ESAVI teki vuonna 2023 yhteensä 88 välitysliikettä koskevaa valvontapäätöstä; näistä 28 oli varoitus, rekisteristä poistamisia oli kolme ja yksi kielto harjoittaa luvanvaraista välitystoimintaa (ei lainvoimainen).
Tyypillisesti havaitut puutteet liittyivät välitysliikkeen tiedonantovelvollisuuteen, tarjousmenettelyyn ja ammattipätevyysvajeisiin.
Päätöksissä käsiteltiin mm. tietojen antamista asunnon pinta-aloista, valinnaisen vuokratontin lunastusosuuden hinnoista ja välitetyn kohteen rakennuslupa-asiakirjoista. Lisäksi ESAVI:n päätöksillä selkiytettiin rekisteröitävän välitystoiminnan rajaa.
Välitysliikevalvonta perustuu asiakkaiden ilmoituksiin ja aluehallintoviraston viranomaisaloitteiseen valvontaan, kuten valvontakampanjoihin. Jos aluehallintovirasto havaitsee liikkeen toimivan lain vastaisesti, voidaan liikkeelle määrätä varoitus, määräaikainen toimintakielto tai vakavimmissa tapauksissa poistaa liike välitysliikerekisteristä.
Välitysliikkeiden luotettavuuden tarkastaminen
Välitystoimintaa harjoittavan välitysliikkeen tulee rekisteröityä aluehallintoviraston ylläpitämään välitysliikerekisteriin. Vuonna 2023 ESAVI:n välitysliikerekisteriin rekisteröityi uusia välitysliikkeitä 57 kappaletta ja lopetusilmoituksen teki 47 liikettä. Vuoden 2023 lopussa rekisterissä oli 841 välitysliikettä.
Rekisteröidyn välitysliikkeen tulee lain mukaan olla luotettava. Luotettavuuden kriteerit on määritelty välitysliikelaissa. Luotettavuutta arvioidaan liikkeen ohella myös sen vastuuhenkilöiden kautta. Velvoitteella halutaan turvata tarjotun välityspalvelun luotettavuutta ja asianmukaisuutta.
ESAVI selvitti 41 välitysliikerekisterissä olevan välitysliikkeen luotettavuutta. Selvityksen perusteella kahdeksan välitysliikettä poistettiin välitysliikerekisteristä, osa näistä oli käytännössä jo toimintansa lopettaneita.
Markkinoinnissa virheitä energiatehokkuusluokan sekä asuintilojen pinta-alojen ilmoittamisessa
ESAVI valvoi välitysliikkeiden markkinoinnissa erityisesti energiatehokkuusluokasta ilmoittamista sekä asuinpinta-alatietojen lainmukaisuutta. Pääasiassa valvonta kohdistui markkinointiin internetin myyntiportaaleissa. ESAVI antoi valvonnan perusteella 39 korjauskehotusta välitysliikkeille.
Välitysliikkeessä välitystehtäviä suorittavien tulee olla liikkeen palveluksessa
Välitystehtäviä suorittavien henkilöiden tulee lain mukaan olla kyseisen välitysliikkeen palveluksessa. KHO:n päätöksen mukaan palveluksessa olon on katsottava tarkoitetun välitysliikkeeseen työsuhteessa olevia ja liikkeen johtoon kuuluvia henkilöitä. Velvoitteella halutaan turvata se, että liikkeen nimissä tapahtuva välitystoiminta on liikkeen valvonnassa. ESAVI on joutunut päätöksissään edelleen ottamaan kantaa siihen, voidaanko välitysliikkeen nimiin välitystehtäviä suorittavan henkilön katsoa olevan liikkeen palveluksessa välitysliikelain edellyttämällä tavalla.
Rakennettavien omakotitalojen välitys
Kiinteistönvälityksen kohteena voi olla myös maapohja ja urakkasopimus, jonka ostaja velvollinen solmimaan ostaessaan kyseisen maapohjan. Tällöin kohteen markkinoinnissa tulee selkeästi tuoda ilmi mm. kohteen luonne, sen toteuttamisen edellyttämä sopimuskokonaisuus ja arvioitu valmistumisaika.
ESAVI:n valvontakampanjassa selvitettiin, olivatko välitysliikkeet kertoneet vaadittavat tiedot kohteesta ja ostajan asemasta sekä voitiinko tehtyjä urakkasopimuksia pitää kuluttajan edun mukaisina. Tapahtumien käsittely jatkui vuodelle 2024.
Valvontaa asiakkaiden sekä alan toimijoiden hyväksi
Aluehallintovirastot valvovat, että kiinteistönvälitysliikkeet ja vuokrahuoneiston välitysliikkeet noudattavat välitystoiminnassaan lakia ja hyvää välitystapaa. Näin aluehallihallintovirasto turvaa osaltaan lakien mukaiset palvelut välitysliikkeiden asiakkaille sekä yhtäläiset toimintamahdollisuudet alan toimijoille.
Lisää tietoa kiinteistön- ja vuokrahuoneiston välitysliikkeiden valvonnasta löytyy aluehallintoviraston verkkosivustolta.
Lisätietoja
vaihde: 029 501 6000
ylitarkastaja Vilppu Elovaara
ylitarkastaja Ilkka Heikkilä
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Kiteen Vesikunnalle vesitalouslupa pohjaveden ottamiseen Martelanlammen vedenottamosta17.5.2024 13:43:17 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Kiteen Vesikunnalle vesitalousluvan pohjavedenottamon rakentamiseen ja pohjaveden ottamiseen Martelanlammen vedenottamosta Kiteen 1 E-luokan pohjavesialueella Kiteen kaupungissa.
Regionförvaltningsverket har gett Österbottens välfärdsområde en anmärkning och begärt tilläggsuppgifter om tillgången till psykologtjänster17.5.2024 10:10:00 EEST | Tiedote
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland har utrett tillgången till psykologtjänster inom elevhälsan i Österbottens välfärdsområde. Detta gjordes som ett tillsynsärende inom hälso- och sjukvården efter att regionförvaltningsverket fått en anmälan om missförhållanden gällande tjänsterna och upptäckt brister i tjänsterna genom en enkät som genomfördes 2023. Det råder brist på psykologer i området, något som märks i form av svårighet att ordna nödvändiga psykologtjänster på lika villkor för alla skolelever och studerande.
Aluehallintovirasto on antanut Pohjanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen sekä pyytänyt lisätietoa psykologipalveluiden saatavuudesta17.5.2024 10:10:00 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on selvittänyt opiskeluhuollon psykologipalveluiden saatavuutta Pohjanmaan hyvinvointialueella terveydenhuollon valvonta-asiana saatuaan palveluita koskevan epäkohtailmoituksen ja havaittuaan vuonna 2023 toteutetussa kyselyssä palveluissa esiintyviä puutteita. Psykologeista on alueella pulaa ja se näkyy vaikeutena järjestää tarvittavia psykologipalveluita yhdenvertaisesti kaikille koululaisille ja opiskelijoille.
14-vuotias nuori työntekijä työskenteli moottorikäyttöisellä ruohonleikkurilla ja loukkaantui – sakkoja työturvallisuusrikoksesta14.5.2024 13:07:57 EEST | Tiedote
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi yhtiön työnjohtajan 30 päiväsakon yhteiseen sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Lisäksi yhtiön aluejohtajalle ja yksikön päällikölle tuomittiin 20 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 10.5.2024.
Spaningarna efter skogsbränder inleddes – första spaningsflygningarna gjordes under veckoslutet14.5.2024 09:12:13 EEST | Tiedote
Säsongen för flygspaningar efter skogsbränder inleddes söndagen den 12 maj. De första spaningsflygningarna gjordes i landskapen Egentliga Finland, Egentliga Tavastland och Päijänne-Tavastland. Enligt den aktuella väderprognosen kommer flygspaningarna att fortsätta den här veckan på landets sydligaste rutter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme