AKT: Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107-57
Lakko-oikeutta leikkaavat lait äänestettiin eduskunnassa läpi äänin 107-57, poissa 35 edustajaa. Auto-ja Kuljetusalan Työntekijäliitossa nähdään, että tämä on murheellinen päivä työntekijöiden oikeuksille. Suomi on ollut maailmassa yksi taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien mallimaista, mutta nyt kansainvälinen maineemme saa ison tahran. Voidaanko Suomea enää jatkossa pitää yhtenä Pohjoismaista?
Lakko-oikeuden heikentämisen jälkeen Suomi ottaa kansalaisoikeuksissa 100 vuotta takapakkia. Aikanaan poliittisilla lakoilla saatiin aikaan naisten äänioikeus ja kahdeksantuntinen työpäivä.
- Nyt vuonna 2024 Orpo-Purran hallitus leikkaa ensin lakko-oikeuden ja toteuttaa sen jälkeen ison joukon heikennyksiä, jotka vaikuttavat lähes jokaisen työntekijän arkeen. Se on mahdollista, koska kansalaisilla on enää hyvin rajatut mahdollisuudet protestoida vastaan, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Loppuvuoden aikana toteutetaan mm. laajat työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan leikkaukset, joiden kohteeksi joutuvat työntekijät, eläkeläiset ja opiskelijat.
Myös työntekijöiden työehdot ovat vaarassa heikentyä. Lainsäädäntömuutokset heikentävät myös ammattiliittojen mahdollisuuksia tukea toisiaan. Erityisesti kuljetusliitoilla on pitkä perinne toistensa tukemisesta työehtoneuvotteluiden osalta.
- Nyt kun tukilakko-oikeutta heikennetään, on selvää, että hallituksen ja työnantajien tähtäimessä on työehtojen heikentäminen. Työnantajat etsivät eri työntekijäryhmistä heikkoja kohtia ja hyökkäävät ensi syksynä ja talvena, hallituksen tukemana, varoittaa Kokko.
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiLinkit
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 40 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Ismo Kokko: ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko vaatii vappupuheessaan 1.5. Helsingin Kansalaistorilla ammattiyhdistysliikkeen tavoitteeksi työnantajien työnjohtoon ja tulkintaetuoikeuteen liittyvien oikeuksien rajaamista ja tasapainoa työntekijöiden ja työnantajien oikeuksille.
”Suomi ottaa työntekijöiden oikeuksissa sadan vuoden takapakin”19.4.2024 15:53:51 EEST | Tiedote
Lakkolait palauttavat Suomea ajassa sata vuotta taaksepäin. Mikäli ne hyväksytään, palataan aikaan, jolloin työntekijöillä ei ollut oikeutta protestoida. Aikanaan yleislakolla saatiin naisille äänioikeus. Orpo-Purran hallituksen linjan mukaan vastaava ei enää olisi mahdollista. Kyseessä on iso asia. Oikeuksia, esimerkiksi tietyn ryhmän äänioikeus mukaan lukien, voidaan myös ottaa pois. Jatkossa protestoiminen muulloin kuin vapaa-ajalla on mahdotonta.
”Arvonlisäverotuksen korotus iskee pienituloisiin – tämä syventää edelleen lapsiperheköyhyyttä”16.4.2024 16:24:13 EEST | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT katsoo, että Suomen hallitus lisää kehysriihen ratkaisuilla pienituloisten ahdinkoa. Arvonlisäverotuksen korotus on tasavero, joka iskee pienituloisiin ja yhteiskunnan heikoimpiin pahiten. Arvonlisäveron korotus 25,5 prosenttiin vähentää myös ostovoimaa kotimarkkinoilla.
”Pelkäämme, että päättäjät eivät ymmärrä paikallisen sopimisen laajentamisen merkitystä”12.4.2024 16:19:32 EEST | Tiedote
AKT:llä on todellinen huoli, mitä tapahtuu työehtosopimuksien yleissitovuudelle, mikäli paikallista sopimista laajennetaan hallituksen esittämällä tavalla. AKT näkee, että nyt kasvatetaan merkittävästi työnantajien valtaa työpaikoilla ja uhataan työsuhteiden minimiehtoja.
AKT jatkaa lakkoja, työehtojen historiallinen heikentyminen uhkaa työntekijöitä27.3.2024 12:03:15 EET | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n jäsenet jatkavat poliittisia lakkoja vielä neljännellä lakkoviikolla. Lakko sulkee satamien tavaraliikenteen sekä joitain polttoainejakelun toimintoja. Henkilöliikenne toimii normaalisti. Lakkoa jatketaan, koska hallituksen linja on nykyisille ja tuleville työntekijöille historiallisen vahingollinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme