Vantaan tuore Jokeri-miljonääri: ”No niin, tällä kertaa tullut taas joku kolmen euron voitto”
Jo 46 vuotta pelattavana ollut Jokeri on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen antoisalla päällä päävoittojen suhteen. Muutaman päivän sisällä osui kaksi täysosumaa.
![Punainen kynä](/data/images/public/54808465/70360194/42ab1f5d-e4df-4f1c-9175-3e9cc6270d1c-w_720.jpg)
Juhannuspäivän Lauantai-Jokerissa osui miljoonan euron päävoitto vantaalaiselle nettipelaajalle.
Veikkauksen onnittelusoitto tavoitti vantaalaismiehen muutama päivä voiton jälkeen. Tyynesti asiaan suhtautunut voittaja kuvaili tunnelmiaan yllättävän neutraaleiksi.
- Tämä on hieno juttu, mutta olisin odottanut itseltäni ehkä hieman vahvempaa reaktiota. Vähän aikaa jouduin katsomaan, että onko tämä totta, mutta olihan se totta. Kyllä tämä tietysti helpottaa tulevaisuutta jonkin verran, voittaja kuvailee tuntojaan.
Voitto paljastui vantaalaismiehelle varhain sunnuntaiaamuna.
- Sähköpostiin oli tullut ilmoitus, että olen voittanut Jokerissa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että no niin, tällä kertaa tullut taas joku kolmen euron voitto.
Summa oli kuitenkin hieman enemmän kuin kolme euroa.
- Hetkinen, nuo numerothan näyttävät juuri siltä kuin omassa rivissäni olevat. Menin tarkastamaan voittoja tarkemmin ja ei jumankekka, siellähän oli kaikki oikein. Katsoin sitten vielä netistä edellisillan arvontalähetyksenkin ja kyllä siellä oikeasti oli samat numerot.
Voitto tuli pelaajan omalla rivillä, joka on ollut käytössä jo pitkään.
- Minulla on ollut tuo sama rivi jo ainakin 15 vuotta.
Voittorahoille on jo mietittynä selkeä käyttökohde, vaikka voittaja ei itse kohdetta kuitenkaan paljastanut.
- On minulla ihan selkeä ajatus tästä. Peli on sen suhteen selvä, voittaja kertoo salamyhkäisesti.
Poikkeuksellisen onnekas vuosi Jokerissa
Vain muutama päivä Vantaalle osuneen päävoiton jälkeen löytyi jo seuraavakin päävoitto.
Tiistai-Jokerissa osui Lohjan Ykköspesälle pelattuun tuplattuun riviin täysosuma. Tuplausnumeron osuessa kohdilleen voitto nousi kahteen miljoonaan euroon.
- Onnittelusoittomme ei ole vielä tavoittanut tätä tuplasti onnekasta voittajaa, joten emme vielä edes tiedä, onko hän itse tietoinen voitostaan, kertoo Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm.
Turusta Helsinkiin kulkevan moottoritien varrella olevassa Ykköspesässä järjestetään kakkukahvit voiton kunniaksi tiistaina 2.7. Kakkukahvit ovat tarjolla koko päivän.
Jokerin päävoitto on tänä vuonna voitettu jo viisi kertaa, joista kaksi tuplattuna.
- Mikäli sama meno jatkuu vuoden toisellakin puoliskolla, saattaa tästä tulla ennätyksellisen onnekas vuosi Jokerin voitettujen päävoittojen suhteen, sanoo Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi.
- Jokerilla on ollut jo 46 vuoden ajan pelaajien suosiossa. Jokeri arvotaan nykyään neljä kertaa viikossa. Viimeisin uudistus Jokerissa tapahtui vuonna 2022, kun Eurojackpotin tiistaiarvonta alkoi. Samassa yhteydessä syntyi Tiistai-Jokeri. Suuret onnittelut kaikille tämän vuoden Jokeri-miljonääreille, Venojärvi jatkaa.
Jokerin kuntaonnekkuuden kärkisijaa pitää Satakunnassa sijaitseva Eura, kun tarkastellaan Jokerin 20 000 euron ja sitä suurempien voittojen euromäärää suhteutettuna väkilukuun. Jokerin päävoitto on osunut Euraan peräti kolme kertaa, joista viimeisin oli vuonna 2023. Tuolloin kahden miljoonan voitto osui viiden osuuden porukkapeliin, joka oli pelattu Euran Satakunnankadun R-Kioskissa.
Vuoden 2024 päävoitot
paikkakunta, päävoitto, kierros, peli
Masku, 2 milj. euroa (Tuplaus), 4/2024, Lauantai-Jokeri
Jyväskylä, 1 milj. euroa, 15/2024, Perjantai-Jokeri
Turku, 1 milj. euroa, 21/2024, Keskiviikko-Jokeri
Vantaa, 1 milj. euroa, 25/2024, Lauantai-Jokeri
Lohja, 2 milj. euroa (Tuplaus), 25/2024, Tiistai-Jokeri
Kautta aikojen suurimmat Jokeri-voitot
paikkakunta, päävoitto, kierros, peli
1. Alajärvi, 5 milj. euroa, 52/2012, La-Jokeri
2. Kouvola, 5 milj. euroa, 38/2014, La-Jokeri
3. Rovaniemi, 3 milj. euroa, 35/2012, La-Jokeri
4. Lohja, 2 milj. euroa (Tuplaus), 26/2024, Ti-Jokeri
4. Masku, 2 milj. euroa (Tuplaus) 4/2024, La-Jokeri
4. Eura, 2 milj. euroa (Tuplaus, porukka) 37/2023 La-Jokeri
4. Kajaani, 2 milj. euroa (Tuplaus), 28/2023, La-Jokeri
4. Salo, 2 milj. euroa (Tuplaus, porukka), 23/2022, Pe-Jokeri
4. Eura, Riihimäki, Joensuu, Säkylä ja Kaarina, 2 milj. euroa (Tuplaus, porukka), 49/2020, Pe-Jokeri
4. Lahti, 2 milj. euroa (Tuplaus), 5/2019, Ke-Jokeri
4. Nivala, 2 milj. euroa (Tuplaus), 12/2018, Ke-Jokeri
4. Joensuu, 2 milj. euroa (Tuplaus), 33/2017, Ke-Jokeri
4. Nivala, 2 milj. euroa (Tuplaus), 13/2017, Ke-Jokeri
4. Varkaus, 2 milj. euroa (Tuplaus), 11/2017, Pe-Jokeri
4. Lappeenranta, 2 milj. euroa (Tuplaus), 6/2017, La-Jokeri
4. Oulu, 2 milj.euroa (Tuplaus), 28/2016, Ke-Jokeri
4. Eura, 2 milj. euroa, 41/2012, Ke-Jokeri
4. Oulainen, 2 milj. euroa, 29/2012, Ke-Jokeri
4. Kuusamo, 2 milj. euroa, 14/2001, La-Jokeri
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
250 000 euron suurvoitto Kenosta Poriin17.7.2024 14:37:04 EEST | Tiedote
Porissa pelattiin onnekas Keno-rivi. Nettipelaaja voitti sillä 250 000 euron suurvoiton.
Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan16.7.2024 22:20:15 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistaina suoritetussa arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten perjantaina tavoitellaan noin 25 miljoonan euron päävoittoa.
Loton potti nousi 5 miljoonaan euroon13.7.2024 22:32:02 EEST | Tiedote
Lotosta ei löytynyt kierroksella 28/2024 täysosumia, joten 4 miljoonan euron potti jäi jakamatta ja ensi viikolla Loton potissa on 5 miljoonaa euroa.
Perjantain Eurojackpot-arvonnassa ei täysosumia – tiistaina potissa noin 16 miljoonaa euroa12.7.2024 22:08:38 EEST | Tiedote
Perjantain Eurojackpot-arvonnassa (kierros 28/2024) ei löytynyt täysosumia, joten noin 10 miljoonan euron potti jäi jakamatta ja ensi viikon tiistaina potissa on noin 16 miljoonaa euroa.
Eurojackpotin 98,2 miljoonan euron potti Saksaan – Suomeenkin 408 000 euron voitto9.7.2024 22:53:53 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa (kierros 28/2024) löytyi yksi täysosuma. Huima noin 98,2 miljoonan euron potti meni Saksaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme