Commu

Mico löysi oman paikkansa salibandyseurasta - Salibandyseurat ympäri Suomen ovat avanneet yhteisönsä Commu -sovelluksen kautta.11.2.2025 07:40:17 EET | CommuTiedote

F-liigan joukkueet ovat hyödyntäneet Commu -sovellusta ja jakaneet sovelluksessa tietoa erilaisista vapaaehtoistehtävistä. Näihin kuuluu esimerkiksi tapahtumajärjestelyitä, junioritoiminnan tukemista tai viestinnän avustamista. Vapaaehtoistyöhön mukaan lähteminen ei edellytä lajitaustaa – tärkeintä on halu auttaa ja osallistua. 20 -vuotias Mico on vapaaehtoisena Nurmon Jymyssä.
Oulun yliopisto

Hammashoitopelko jää usein tunnistamatta suun terveydenhuollossa11.2.2025 06:45:00 EET | Oulun yliopistoTiedote

Hammashoitopelon tunnistamisessa ja pelkäävien potilaiden hoidossa on vielä paljon tehtävää suun terveydenhuollossa. Oulun yliopiston väitöstutkimuksen mukaan hammaslääkärit eivät tunnistaneet yli 15-vuotiaiden potilaiden hammashoitopelkoa päivystysluonteisilla käynneillä, vaikka joka kymmenes potilas kärsi voimakkaasta pelosta. Tutkimus osoitti, että jo lapsuudessa aloitettu hammashoitopelon huomioiminen on tehokasta. Myös kaverikoiran läsnäolo voi lievittää pelkoa. Hammaslääketieteen lisensiaatti Taina Kankaala väittelee aiheesta 14. helmikuuta.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Korkeat rajaveroasteet heikentävät Suomen talouskasvua ja julkista taloutta - keventäminen voisi pitkällä aikavälillä lisätä julkisia tuloja11.2.2025 06:30:00 EET | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLATiedote

Tuoreen Etla-tutkimuksen mukaan korkeat rajaveroasteet saattavat merkittävästi heikentää Suomen taloudellista toimeliaisuutta sekä julkisen talouden kestävyyttä. Erityisesti korkean tuottavuuden työntekijöiden osalta kireiden marginaaliveroasteiden haittavaikutukset ovat aiemmin arvioitua suuremmat. Kireä työn verotus vaikuttaa negatiivisesti aineettomiin investointeihin ja työntekijöiden urakehityksiin.
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg: Työvoiman saatavuutta sote-alalla on parannettu hyvän hoidon kustannuksella11.2.2025 05:00:00 EET | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerTiedote

Hoitajien saatavuus työmarkkinoilla on parantunut, koska hoidon määrästä ja laadusta on säästetty. Tämä on kyseenalainen tapa lisätä työvoiman saatavuutta, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo. – Hoitoalan pito- ja vetovoiman parantaminen on kestävä ratkaisu työvoiman saatavuuden lisäämiseksi ja keinoja ovat muun muassa palkkauksen ja työolojen sekä johtamisen parantaminen. Hoitoala on yhä vetovoimainen ja hoitoalan ammattilaisten motivaatio on korkea. Tätä ei kannata vaarantaa huonoilla ratkaisuilla, sillä hoitoala tarvitsee lisää ammattilaisia tulevina vuosina.
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli elinkeinopolitiikan painopisteitä sekä yrityshautomopalvelujen jatkorahoitusta10.2.2025 19:06:43 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkansliaTiedote

Elinkeinojaosto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa 10.2. Jaosto käsitteli kokouksessa yhteenvetoa Helsingin kaupungin elinkeinopolitiikan painopisteiden toteuttamisesta vuosina 2022–2024 ja päätti Kampusinkubaattorit-ohjelman myötä käynnistettyjen yrityshautomopalvelujen jatkorahoituksesta.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye