246 HakutuloksetEU-komissaari

Keskuskauppakamari: Digitaalisten palvelujen irtisanominen helpommaksi lailla18.12.2024 06:56:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Digitaalisten palveluiden, kuten esimerkiksi Netflixin, Disney + ja Spotifyn tilausten irtisanominen pitäisi tehdä kuluttajille nykyistä helpommaksi ja irtisanominen pitäisi olla mahdollista yksinkertaisesti kaikissa käyttöliittymissä, myös kännykkäsovelluksissa eli appeissa. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan EU:n pitäisi säätää asetus, jossa irtisanomista helpotetaan. ”Tämä olisi EU:lta kuluttajalähtöinen asetus ja saisi varmasti eurooppalaisilta kansalaisilta kannatusta,” Romakkaniemi sanoo.
SDP

Komissaari Jutta Urpilaisen puhe SDP:n puoluevaltuustossa 16.11.202416.11.2024 14:00:24 EET | SDP | Tiedote

Muutokset puhuttaessa mahdollisia. Hyvät ystävät, arvoisa SDP:n puoluevaltuusto, Vuosi sitten seisoin täällä puoluevaltuuston edessä erilaisissa merkeissä. Iso kiitos tuestanne silloin – koko puolueväelle. Viestimme oli tuolloin, että ketään ei jätetä. Vaikka tilanne on nyt toinen, viestimme ei ole muuttunut miksikään. Olemme edelleen ihmisarvon puolustajia ja jokaisen ihmisoikeuksien asialla. Tätä työtä tarvitaan kuntien valtuustoissa, jollainen tähänkin saliin ensi keväänä valitaan. Tätä työtä tarvitaan Suomen hallituksessa, jonka värin kansa valitsee seuraavissa eduskuntavaaleissa. ”Ketään ei jätetä” -arvopohjaa tarvitaan myös Euroopan unionissa, jonka komissaarina puhun täällä tänään. Nyt EU-komissaarin tehtäväni on päättymässä, ja on aika punnita kulunutta viittä vuotta, sekä katsoa myös tulevaan. Maailma on mullistunut monella tavoin sinä aikana, kun olen saanut palvella tässä tehtävässä. Istuvan komission viisivuotinen kausi joulukuusta 2019 tähän hetkeen on ollut geopoliittisen

Euroopan kansanpuolue yrittää puhkoa metsäkatoasetuksen8.11.2024 11:35:24 EET | Greenpeace | Tiedote

Euroopan kansanpuolue (EPP) on ehdottanut EU:n metsäkatoasetukseen Politicon julkaisemia tarkistuksia, jotka heikentäisivät asetusta merkittävästi, jos Euroopan parlamentin jäsenet hyväksyvät ne täysistunnossa ensi torstaina 14. marraskuuta. Greenpeacen mukaan muutokset tekisivät tyhjäksi valmistelut, joita on tähän mennessä tehty lain soveltamiseksi, ja loisivat kaaosta ja epävarmuutta. Muun muassa esitys niin sanotuista ei-riskiluokan maista sulkisi suuren osan EU-maiden metsistä asetuksen suojan ulkopuolelle.
SDP

Mediakutsu: SDP:n puoluevaltuuston kokous 16.–17.11. Kokkolassa6.11.2024 14:59:27 EET | SDP | Kutsu

SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen syyskokous järjestetään 16.–17.11. Kokkolan kaupungintalolla (os. Kauppatori 5, Kokkola). Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita kokouksen julkisiin osuuksiin ja mediatilaisuuteen. Median edustajille avoimen ohjelman aikataulu (tarkennukset ja muutokset mahdollisia): Lauantai 16.11. klo 11.00 SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman, väistyvä EU-komissaari Jutta Urpilainen ja kansanedustajia tavattavissa kansalaistilaisuudessa Kokkolan torilla klo 12.00 lounas klo 12.45 väistyvän EU-komissaari Jutta Urpilaisen puhe klo 13.00 kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo ja poliittinen tilannekatsaus, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman klo 14.00 mediatilaisuus klo 17.30 taustatilaisuus medialle: SDP:n tutkimukset ja kunta- ja aluevaalien lähtöasetelmat klo 18.30 Kokkolan kaupungin vastaanotto Sunnuntai 17.11. klo 11.00 mediatilaisuus klo 11.30 lounas Lauantaina kokouksen alussa olevat puheenvuorot striimataan. Mediatilaisuuksiin ja tau
SDP

Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous 16.–17.11.24.10.2024 11:07:03 EEST | SDP | Kutsu

Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen syyskokous järjestetään 16.–17.11. Kokkolan kaupungintalolla (os. Kauppatori 5, Kokkola). Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Ennen virallista osuutta tilaisuudessa kuullaan myös väistyvän EU-komissaari Jutta Urpilaisen puhe. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle marraskuun alussa.
SDP

SDP:n Niina Malm: Kokoomuksella on ulkopolitiikan värisuora, mutta todellisuudessa valta on luovutettu perussuomalaisille5.10.2024 19:15:48 EEST | SDP | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm peräänkuuluttaa pääministeri Orpolta johtajuutta. Yhtenäinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja ovat aina olleet Suomen elinehto. Viime aikaiset irtiotot niin perussuomalaisten kuin kristillisdemokraattien ministerien toimesta herättävät aidon huolen siitä, onko pääministeri Orpolla todellista johtajuutta omasta hallituksestaan, sanoo Malm.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Elinkeinoelämä: EU-politiikan johtotähdeksi talouden kasvu  - yhteistä investointirahoitusta on vahvistettava2.10.2024 12:30:00 EEST | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote

EK:n näkemyksen mukaan seuraavan EU-komission tärkein tehtävä on kilpailukyvyn parantaminen. Vihreästä siirtymästä on tehtävä kasvun moottori. Investointirahoituksen valmistelussa juna liikkuu jo vauhdilla. Suomen on vaikutettava nyt sen puolesta, että EU-tason rahoitus tulee perustumaan aitoon kilpailuun. Suomi pärjää, kun rahoitus kohdistuu yritysten parhaille hankkeille. EK:n tuoreissa kyselytuloksissa korostuu Suomen yrityskentän toive EU:n sujuvammasta sääntelystä ja raportointivelvoitteiden kohtuullistamisesta. Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkisti odotuksiaan komission seuraavaan työohjelmaan samalla kun järjestö juhlisti viiden vuosikymmenen mittaista vaikuttamistyötä Brysselissä – Suomen elinkeinoelämä perusti oman toimiston Brysseliin vuonna 1974. Puheenjohtaja Ursula von der Leyenin uuden komission isot suuntaviivat vastaavat hyvin EK:n tavoitteita, arvioi EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. ”Erinomaista on kilpailukyvyn ja investointien aiempaa voimakkaampi korostaminen
Vihreät - De Gröna

Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo: Tarvitsemme metsiensuojelurahaston suojelun ja ennallistamisen varmistamiseksi28.9.2024 10:50:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo esittää Vihreiden puoluekokouksessa pitämässään puheessa uuden metsiensuojelurahaston perustamista. Metsiensuojelurahaston kautta suojeltaisiin ja ennallistettaisiin suomalaista metsäluontoa. Ohisalo vaatii puheessaan myös Euroopan komissiolta jo päätettyjen ilmasto- ja luontotoimien toimeenpanon varmistamista sekä tarvittavia lisätoimia myös tällä kaudella.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye