Nuorten maksuton ehkäisy jatkuu vuonna 202518.12.2024 10:47:46 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | TiedotePirkanmaalla tarjotaan maksutonta raskauden ehkäisyä vuonna 2025 kaikille alle 21-vuotiaille ehkäisyn aloituksessa.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro18.12.2024 10:38:06 EET | STTK ry. | TiedoteTeknologiateollisuudessa uutta työehtosopimusta on neuvoteltu pitkin syksyä tuloksetta. Sopimusneuvotteluja on vauhditettu joulukuun alkupuolella järjestetyillä vuorokauden mittaisilla työtaisteluilla. - Juntturassa ollaan, ja näin joulun lähestyessä työmarkkinoiden päänavaus voi siirtyä uuden vuoden puolelle, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ennustaa. Työntekijäpuoli on avoimesti ilmoittanut tavoittelevansa kymmenen prosentin korotuksia. Tästä työnantajapuoli on luonnollisesti pöyristynyt, mutta työnantajalle mikä tahansa luku on aina väärä ja liikaa. - On selvää, että työntekijäpuoli tavoittelee aiempaa vuosia korkeampia korotuksia. Ostovoima on heikentynyt rajusti viime vuosina. Kun siinä rinnalla maan hallitus on toteuttanut lähes nopeutetulla liukuhihnalla työlainsäädännön muutoksia ja sosiaaliturvan heikennyksiä, on vain luonnollista, että lukuisille heikennyksille haetaan kompensaatiota. Palola ei arvioi, mitä pitkäksi venyvä neuvottelurupeama lopulta eri liitoille tarkoittaa.
Ulkoministeriön koordinoima Generation Equality -nuortenryhmä esitteli manifestinsa Suuren valiokunnan edustajille18.12.2024 10:31:40 EET | SDP EDUSKUNTA | TiedoteSukupuolittunut verkkoväkivalta on kasvava ongelma, joka kohdistuu erityisen usein nuoriin ja vaatii välittömiä toimia. UN Women Suomen ja Plan International Suomen koordinoima Generation Equality -nuortenryhmä nosti tämän vakavan ilmiön esiin tavatessaan Suuren valiokunnan edustajia perjantaina 13. joulukuuta. Ryhmä esitteli Oikeus olla online 2.0 -manifestin, joka haastaa päättäjät sitoutumaan sukupuolittuneen verkkoväkivallan vastaiseen työhön ja tarjoaa konkreettisia keinoja ilmiön kitkemiseksi.
Toimiva arki luo hyvinvoinnin perustan – Toimintaterapeuttiliitto julkaisi alue- ja kuntavaaliteemat 202518.12.2024 10:20:48 EET | Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry | TiedoteToimintaterapeuttien osaamista tulee hyödyntää tulevaisuudessa nykyistä enemmän myös sellaisissa palveluissa, joissa toimintaterapeutteja työskentelee toistaiseksi vähän. Toimintaterapia vahvistaa arjen toimintakykyä ja on avain myös siihen, että muut sote-palvelut tuottavat mahdollisimman hyviä tuloksia.
Elämäkertateos paljastaa uusia puolia hiihtäjälegenda Mika Myllylän traagisesta tarinasta18.12.2024 10:10:58 EET | Tammi | TiedoteSyksyllä 2025 ilmestyvä Langennut legenda on ensimmäinen elämäkertakirja Mika Myllylästä yli 20 vuoteen. Teoksen kirjoittaa tietokirjailija Marko Lempinen.
Lääkäripäivien ohjelma julkaistu – Areenalavalla debatoidaan kunniaväkivallan uhrien hoidosta ja ravitsemussuositusten käyttöönoton haasteista18.12.2024 10:07:36 EET | Messukeskus | TiedoteSuomen suurin vuosittainen lääkärien täydennyskoulutustapahtuma Lääkäripäivät järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 22.–23.1.2025. Laajan kurssikokonaisuuden lisäksi ohjelmassa on ajankohtaisia puheenvuoroja ja debatteja näyttelyalueen Areenalavalla. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Lääkäriliitto ja Helsingin Messukeskus.
Employment permit services of the TE Office transferred to the Finnish Immigration Service on 1 January 202518.12.2024 10:00:59 EET | Maahanmuuttovirasto | Press releaseStarting on 1 January 2025, the Finnish Immigration Service will be fully responsible for processing residence permits for employed persons.
Från och med den 1 januari 2025 ansvarar Migrationsverket helt och hållet för behandlingen av uppehållstillstånd för arbetstagare18.12.2024 10:00:42 EET | Maahanmuuttovirasto | PressmeddelandeÄndringen är en del av totalreformen av arbets- och näringstjänsterna som innebär att arbets- och näringstjänsterna överförs från staten till kommunernas sysselsättningsområden den 1 januari 2025. Ärendena som gäller uppehållstillstånd för arbetstagare överförs samtidigt från arbets- och näringsbyrån till Migrationsverket.
Turun Osuuskauppa hakee vahvaa market-kaupan kasvua – suunnitelmissa 12 uutta ruokakauppaa vuoteen 2030 mennessä18.12.2024 10:00:23 EET | Turun Osuuskauppa | TiedoteTurun Osuuskauppa investoi seuraavien viiden vuoden aikana 220 miljoonaa euroa omalle toimialueelleen Varsinais-Suomeen. Investoinneista suurin osa kohdistuu market-kauppaan. - Mittavilla investoinneilla parannamme kasvualueella asiakasomistajiemme palveluja sekä edistämme alueen elinvoimaisuutta ja talouskasvua. Viimeisen viiden vuoden aikana olemme Turun Osuuskaupassa investoineet toimialueellemme kaikkinensa 150 miljoonaa euroa, josta päivittäistavarakaupan verkostokehitykseen yhteensä 110 miljoonaa euroa. Seuraavan viiden vuoden aikana Turun Osuuskaupan investoinnit nousevat 220 miljoonaan euroon. Merkittävä osa suunnitteilla olevista investoinneista kohdistuu market-verkoston kehittämiseen, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund. - Teemme parhaillaan lujasti töitä liikepaikkahankinnan parissa ja seuraavien vuosien aikana luvassa on useita uusia päivittäistavarakaupan yksiköitä sekä jo olemassa olevien uudistuksia. Uusia ruokakauppoja on suunnitteilla 12 seuraavi
Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki siirtyy University of the Arcticin johtotehtävään18.12.2024 10:00:22 EET | Oulun yliopisto | TiedoteOulun yliopiston rehtorikautensa päättävä professori Jouko Niinimäki aloittaa huhtikuussa 2025 University of the Arcticin (UArctic) johtotehtävässä. UArctic on lähes 200 yliopistoa, koulutusorganisaatiota ja tutkimuslaitosta arktisissa maissa yhdistävä verkosto.
TE-toimiston työlupapalvelut siirtyvät Maahanmuuttovirastoon 1.1.202518.12.2024 10:00:11 EET | Maahanmuuttovirasto | TiedoteMaahanmuuttovirasto vastaa 1.1.2025 alkaen kokonaisuudessaan työntekijän oleskelulupien käsittelystä.
Anmäl din observation av vitsvanshjort18.12.2024 10:00:00 EET | Suomen riistakeskus – Uusimaa | PressmeddelandeJakten på vitsvanshjort pågår ännu i ungefär två månader. Genom att föra in de observationer du gör under jakten i tjänsten Oma riista preciseras uppskattningen av vitsvanshjortstammen och planeringen av jakten.
Ilmoita valkohäntäpeurahavaintosi18.12.2024 10:00:00 EET | Suomen riistakeskus – Uusimaa | TiedoteValkohäntäpeurojen metsästys jatkuu vielä noin kahden kuukauden ajan. Kirjaamalla jahdinaikaiset havainnot Oma riista -palveluun tarkennetaan valkohäntäpeuran kanta-arviota ja metsästyksen suunnittelua.
Uusiutuvan energian yhteyspisteviranomainen on päivittänyt menettelykäsikirjan18.12.2024 10:00:00 EET | ELY-keskukset | TiedoteUusiutuvan energian tuotantolaitosten lupa- ja muut hallinnolliset menettelyt -käsikirjasta on julkaistu päivitetty versio 26.11.2024. Ensimmäistä, vuonna 2021 ilmestynyttä versiota, on päivitetty laajasti muuttuneen lainsäädännön ja käytäntöjen osalta.
Viking Venture sijoittaa Jamixiin kiihdyttääksen sen kasvua ammattikeittiöjärjestelmien markkinassa Yhdysvalloissa18.12.2024 10:00:00 EET | Jamix Oy | TiedoteViking Venture julkistaa kolmannen suomalaisen portfolioyhtiönsä sijoittamalla Jamixiin, ohjelmistoyritykseen, joka auttaa ammattikeittiöitä niiden toiminnanohjauksessa. Investoinnin avulla tuetaan Jamixin laajentumista Yhdysvalloissa sekä innovaatioita, jotka tehostavat keittiöiden toimintaa.
Selvitys: Töölö on edelleen Helsingin halutuin asuinalue, Tampereella ja Turussa keskusta on vetovoimaisin18.12.2024 09:48:12 EET | Alma Vertailupalvelut | TiedoteEtuovi.com listasi 10 haetuinta asuinaluetta Suomen isoimmista kaupungeista. Haetuimpien asuinalueiden lista perustuu 1.10.-16.12.2024 Etuovi.comissa tehtyihin myytävien asuntojen hakuihin.
Suntin reunamuurien uusiminen alkaa torin kohdalla18.12.2024 09:46:49 EET | Kokkolan kaupunki | TiedoteKaupunki uusii Suntin huonokuntoiset reunamuurit torin kohdalla. Työmaa aidataan Torikadun ja Kalahallin viereisen kaarisillan välisellä alueella jo ennen joulua. Työ käynnistyy loppiaisen jälkeen. Työmaa ei vaikuta ajoneuvoliikenteeseen. Suntin viereisillä kevyenliikenteenväylillä kulkijat ohjataan työmaa-alueen ohi.
Golden Globes valitsi suomalaisen luksusbrändin tähtien VIP-lahjaksi18.12.2024 09:39:05 EET | Wolfcom | TiedoteEksoottinen suomalainen luksus tekee pohjoismaista matkailuhistoriaa Hollywoodissa tammikuun 5. päivänä järjestettävässä Golden Globes -palkintogaalassa. Kaikki Golden Globe -voittajat ja palkintokategorioiden esittelijät saavat tapahtuman järjestäjiltä maailman ylellisimmäksi kassiksi nimetyn VIP-lahjan, jonka sisältö on tänä vuonna arvoltaan miljoona dollaria. Yli 25 luksustuotteen ja -elämyksen listakärjessä ovat suomalainen lentoyhtiö Helsinki Citycopter ja luksusmatkatoimisto ACX ACCESS, joiden Golden Globe -voittajalle rakentama matkapalkinto on ainutlaatuinen revontulielämys yhdistettynä luksuslomaan Lapissa ja Helsingissä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun pohjoismainen tuote tai -palvelu on mukana maailman suurimpiin kuuluvassa viihdetapahtumassa.
Uusi tutkimus korostaa Suomen datatalouden kasvumahdollisuuksia ja kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä18.12.2024 09:34:21 EET | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | TiedoteValtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tuoreessa raportissa esitettyjen kokeellisten laskelmien mukaan datainvestointien arvo oli hieman alle kaksi prosenttia ja dataperusteisen työn tuottaman arvonlisäyksen osuus kymmenisen prosenttia Suomen bkt:stä. Suurin osa datatalouden arvosta syntyy tieto- ja viestintäalalla. Suomen datatalouden koon ja vaikuttavuuden tarkempi arviointi edellyttää panostuksia mittausmenetelmien ja tiedonkeruun kehittämiseen sekä kansanvälistä yhteistyötä. Tutkimuksen toteutti Etla.
Tuontipuulla rakentava Japani saha- ja hirsitaloteollisuuden viennin veturina18.12.2024 09:33:34 EET | Audiomedia Oy | ArtikkeliVaikka Suomen sahatavaran ja hirsitaloteollisuuden vienti on kokonaisuudessaan edelliseen vuoteen nähden ollut alemmalla tasolla, Japanin vienti on vahvassa kasvussa. Tammi-elokuun aikana Japaniin suuntautuneen viennin kasvu on ollut 22,9 prosenttia. –Japanin vienti on vetänyt aika hyvin tänä vuonna verrattuna moneen muuhun markkinaan. Suomen kannalta on mielenkiintoista seurata, saisivatko japanilaiset vihdoin katkaistua puutuotevirrat Venäjältä, sanoo Sahateollisuus ry.n toimitusjohtaja Tino Aalto. Kuutiomäärältään Japaniin vietiin tammi - elokuussa lähes puoli miljoonaa kuutiota saha- ja höylätavaraa. Japani on toimialalle toiseksi suurin vientimaa Egyptin jälkeen. Myös hirsitaloteollisuudelle Japanin vienti on ollut valopilkku, mistä esimerkiksi Honka on raportoinut aiemmin syksyllä. – Suomen viennin kehityksen kannalta keskeisiä seurattavia asioita ensi vuonna ovat jenin valuutan arvostus, Japanin puutuoteteollisuutta koskevat protektionistiset toimet ja rakentamisalan suhdannekeh