ELY-keskukset

Viranomaisten tueksi on valmistunut julkaisu nimeltään ”Opas perheryhmäkotitoiminnan ohjaukseen ja valvontaan”6.3.2025 14:40:08 EET | ELY-keskuksetTiedote

Perheryhmäkodit ovat ympärivuorokautisia palveluyksiköitä, joissa asuu ilman huoltajaa maahan saapuneita, oleskeluluvan saaneita lapsia. Toiminta on pitkään muistuttanut sosiaalihuollon palvelua, mutta lainsäädännön soveltaminen on vaihdellut alueittain. Toiminnan juridinen perusta ei ole ollut selkeä, eikä aina ole ollut selvää, minkä lain puitteissa toimintaa tulee toteuttaa.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen hyvinvointialue on hakemassa oikaisua vuoden 2025 rahoituspäätökseen6.3.2025 14:28:04 EET | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Keski-Suomen hyvinvointialue aikoo hakea oikaisua tämän vuoden valtion rahoituksen rahoituspäätökseen. Kuluvan vuoden rahoitus perustuu vuoden 2022 diagnoositiedoille ja hyvinvointialueen näkemyksen mukaan ne ovat olleet puutteelliset. Hyvinvointialueen laskelman mukaan rahoituksesta puuttuu 45,6 miljoona euroa, mikäli laskelmaan ei tule muita muutoksia. Aluehallitukselle esitetään oikaisuvaatimuksen jättämistä. Aluehallitus käsittelee valtiovarainministeriölle jätettävää oikaisuvaatimusta kokouksessaan 11.3.

Tervetuloa Hangon R-kioskin remontin jälkeisiin avajaisiin! Välkommen till invigningen av Hangö R-kioski efter renoveringen!6.3.2025 14:27:21 EET | R-kioskiKutsu

Olemme innoissamme kutsuessamme sinut juhlistamaan Hangon R-kioskin uutta ilmettä avajaisiin torstaina 7.3. Tule nauttimaan kanssamme kahvista ja herkullisista vohveleista, sekä tapaamaan kioskin kauppiasta Joni Grundströmiä. Tervetuloa viettämään mukavaa hetkeä kanssamme – nähdään avajaisissa! --------------------------------------------------------------------------------------------------- Vi är glada över att kunna bjuda in dig att fira Hangö R-kioskis nya utseende vid invigningen torsdagen den 7 mars. Kom och njut av kaffe och goda våfflor med oss ​​och träffa köpmannen Joni Grundström. Vi ses imorgon!
Finanssiala ry

FA:n jäsenpankeilta suositus pikamaksuasetuksen velvoittamaan maksunsaajan tarkistamiseen6.3.2025 14:26:12 EET | Finanssiala ryTiedote

Finanssiala ry:n (FA) jäsenpankit ovat laatineet suosituksen maksuaineistojen tarkistamiselle. Suositus liittyy EU:n pikamaksuasetukseen, joka velvoittaa pankit ja muut maksupalveluntarjoajat tarjoamaan 9.10.2025 alkaen maksunsaajan tarkistamispalvelua euromääräisille tilisiirroille EU-alueella. Maksuaineistoja lähettäville yrityksille ja yrityksille palveluja tarjoaville ohjelmistotaloille maksunsaajan tarkistuspalvelu aiheuttaa myös järjestelmämuutoksia. Maksunsaajan tarkistuksessa käytetään samaa sanomastandardia kuin maksuaineistoissa. Tarkempaa tietoa maksunsaajan tarkistuksen palvelusta saa omasta pankista.
Suomen Lähetysseura

Suomi nostaa naisten oikeuksia vaikeassa tilanteessa New Yorkissa6.3.2025 14:23:55 EET | Suomen LähetysseuraTiedote

YK:n naisten asemaa käsittelevä komitea kokoontuu maaliskuussa New Yorkissa 69. istuntoon tilanteessa, jossa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia haastetaan monissa maissa yhä enemmän. Lähetysseura on mukana järjestämässä kahta Suomen tukemaa sivutapahtumaa, joissa keskustellaan mm. uskonnollisten toimijoiden roolista yhteiskunnan muuttamisessa sekä naisten asemasta rauhantyössä.
Vihreät - De Gröna

Sofia Virran lakialoite käsittelyssä: “Yhdenkään lapsen ei tulisi koskaan joutua todistamaan väkivaltaa”6.3.2025 14:05:05 EET | Vihreät - De GrönaTiedote

Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran lakialoite lapsirauhanrikoksesta on eduskunnan käsittelyssä tänään. Virta onnistui viime syksynä keräämään lakialoitteeseen poikkeuksellisesti nimiä kaikista eduskuntapuolueista ja sai tuekseen yli puolet eduskunnasta. Lakimuutoksen myötä lähisuhdeväkivallalle altistunut lapsi saisi rikosoikeudellisesti rikoksen uhrin aseman, jolloin hänen oikeusturvansa parantuisi.
Tampere-talo Oy

Tuulensuun Palatsi on nimetty eurooppalaisen elokuvakulttuurin aarteeksi6.3.2025 14:05:00 EET | Tampere-talo OyTiedote

Euroopan elokuva-akatemia on nimittänyt Tampereella sijaitsevan historiallisen Tuulensuun Palatsin, entiseltä nimeltään Kino-Palatsin, yhdeksi Eurooppalaisen elokuvakulttuurin aarteista (Treasure of European Film Culture). Tunnustus korostaa Tuulensuun Palatsin asemaa osana eurooppalaista elokuvaperintöä ja sen tärkeyttä tuleville sukupolville. Kunnianosoitusta juhlistettiin paljastamalla Euroopan elokuva-akatemian myöntämä tunnustus torstaina 6. maaliskuuta Tuulensuun Palatsissa.
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

VATT: Yritysten efektiiviset veroasteet laskeneet erityisesti monikansallisilla konserneilla6.3.2025 14:01:00 EET | Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATTTiedote

Yritysten efektiiviset veroasteet ovat laskeneet. Laskevaa trendiä havaitaan erityisesti monikansallisilla konserneilla. Kotimaisilla yrityksillä muutos selittyy pitkälti kirjanpidon ja verotuksen eroilla sekä tappioiden vähennysoikeuksilla, selvittivät tutkijat Mikko Vanhala ja Marika Viertola Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa (VATT).
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Työnantaja laiminlöi toistuvasti työaikakirjanpitovelvollisuutensa, työsuojeluviranomainen tuomitsi 12 000 euron uhkasakon – päätös pysyi hallinto-oikeudessa6.3.2025 13:53:26 EET | Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketTiedote

Turun hallinto-oikeus antoi 5.3.2025 päätöksensä asiassa, joka koski valitusta työsuojeluviranomaisen tekemästä päätöksestä tuomita 12 000 euron uhkasakko. Työnantaja oli toistuvasti laiminlyönyt työntekijöidensä työaikakirjanpidon ja asia päätyi lopulta uhkasakon tuomitsemiseen. Työnantaja valitti hallinto-oikeuteen ja paljoksui uhkasakon määrää ja pyysi hallinto-oikeutta joko kumoamaan tai kohtuullistamaan määrättyä uhkasakkoa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Osuuskauppa Arina

Kemin Prismakeskus uudistuu – pitkään toivottu Ravintolamaailma avautuu syksyllä6.3.2025 13:27:43 EET | Osuuskauppa ArinaTiedote

Kemin Prismakeskuksessa on aloitettu uudistustyöt, joiden avulla monipuolistetaan asiakkaille tarjottavia palveluita ja sujuvoitetaan asiointia. Uudistuksen myötä Prismakeskukseen avataan kemiläisten kauan toivoma Ravintolamaailma, Musti & Mirri sekä Silmäasema. Prismassa tehtävät muutostyöt mahdollistavat valikoiman laajentamisen noin 500 tuotteella. Investoinnin kokonaisarvo on noin 3 miljoonaa euroa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye