7 HakutuloksetSokos Jyväskylä 60 vuotta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmässä uskotaan Suomi-matkailun nousuun – varauksia jopa 30 % viime vuotta enemmän16.1.2024 07:55:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Matkailuala jatkaa piristymistään ja S-ryhmän matkailukaupan vuosi 2024 on lähtenyt positiivisissa merkeissä käyntiin. Sokos Hotellien ja Radisson-hotellien varaustilanteessa on selkeää kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvun varmistamiseksi ryhmässä jatketaan toimialan yhteistyötä Suomi-matkailun vahvistamiseksi ja kehitetään hotelleja palveluineen vastaamaan yhä paremmin asiakkaiden odotuksiin.
Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Chaîne des Rôtisseurs Finlande 60vuotta23.8.2023 12:51:26 EEST | Chaîne des Rôtisseurs Finlande | Tiedote

Chaîne des Rôtisseurs Finlande perustettiin 60 vuotta sitten, juhlakapituli järjestetään Tampereella 25–27.8. Kansainvälisesti suurin ja vanhin gastronominen järjestö Chaîne des Rôtisseurs perustettiin jo vuonna 1248, jolloin Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä antoi nuorten keittiö ammattilaisten tietojen ja taitojen kehittämiseksi julistuksen eri mestarikiltojen järjestämiseksi. Järjestön ensimmäinen suomalainen jäsen oli tamperelainen Jorma Soiro vuonna 1963. Järjestön perustamiseen Suomessa vaikutti erityisesti kolme henkilöä Jorma Soiro, Onni Salo sekä Armas J.Pulla.
Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan markkina-asema vahvistui kaikilla toimialoilla – kiitos asiakkaiden kasvaneen luottamuksen23.2.2023 10:00:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaan liikevaihto nousi ennakoitua enemmän ja myös tulos parani. Erityisesti matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä liikennekaupan ripeä palautuminen korona-ajoista vauhditti liikevaihdon kasvua ja tuloksen paranemista. Päivittäistavarakaupassa pidimme kiinni edullisen ruokakorin lupauksesta asiakkaillemme, jonka myötä Keskimaan markkina-asema päivittäistavarakaupassa vahvistui entisestään.
Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan paranevan tuloksen ja liikevaihdon takana toipuva liikenne-, matkailu- ja ravitsemiskauppa – päivittäistavarakaupan tulos heikkeni17.10.2022 09:45:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaan tammi−syyskuun liikevaihto oli 544,4 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 10,0 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammi−syyskuun operatiivinen tulos oli 18,8 miljoonaa euroa, mikä on noin 4,5 miljoonaa euroa parempi kuin viime vuonna. Positiivinen tuloskehitys tuli matkailu- ja ravitsemiskaupasta sekä liikennemyymälä ja polttonestekaupasta, marketkaupan ja päivittäistavarakaupan tulos heikkeni. Kokonaisuudessaan kesäkauppa onnistui erinomaisesti.
Osuuskauppa Keskimaa

Jyväskylän Sokos täyttää 60 vuotta15.9.2022 10:00:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Jyväskylän Sokos täyttää 60 vuotta. Sokos on Keskimaan vanhin, edelleen alkuperäistä nimeään kantava toimipaikka. Nykyään Sokos-tavarataloja on Suomessa 20 paikkakunnalla. Ensimmäinen Sokos-tavaratalo on avattu Helsingin keskustaan 70 vuotta sitten olympiavuonna 1952. Jyväskylän Sokoksella 60-vuotissynttäreiden juhlinta huipentuu loppuviikon asiakasetuihin sekä muoti- ja meikkinäytöksiin.
Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaalla menossa koko maakunnan palvelujen kehittämisen vuosi8.8.2019 08:30:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaan tammi-kesäkuun liikevaihto oli 304,6 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 0,9 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammi-kesäkuun operatiivinen tulos oli 8,9 miljoonaa euroa, mikä on noin 0,3 miljoonaa euroa parempi kuin viime vuonna. Koko vuoden operatiivisen tuloksen ennakoidaan päätyvän edellisvuoden tasolle. Alkuvuoden aikana Keskimaa on investoinut merkittävästi maakunnan palvelujen kehittämiseen uudistamalla useita myymälöitä eri puolilla Keski-Suomea.
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye