Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Onnea Kulttuurin kummilapset – kuvataidetta ja jazzin säveliä vuonna 2025 syntyville helsinkiläisvauvoille16.12.2024 13:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaTiedote

Kulttuurin kummilapsille järjestetään vuonna 2025 yhteensä yli 900 tapahtumaa, joista vastaa noin 30 taide- ja kulttuuritoimijaa. Ensi vuonna syntyvät helsinkiläisvauvat saavat kummeikseen herkullisen kattauksen kuvataiteen toimijoita sekä jazz-orkestereita. Perheiltä saatu palaute kummitapahtumista on edelleen erinomaisella tasolla.
Rakennusliitto ry

Rakennusliiton hallitus: Puheet teoiksi talousrikollisuuden torjunnassa16.12.2024 12:29:54 EET | Rakennusliitto ryTiedote

Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön (HTSY) tuoreen raportin mukaan Suomessa toimii noin 2000 yritystä, joiden vastuuhenkilöillä on joko suora yhteys järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai he ovat järjestäytyneen rikollisuuden vaikutuspiirissä. HTSY teki selvityksen yhdessä keskusrikospoliisin kanssa. Selvityksen mukaan rikollisryhmien vaikutuspiirissä toimii erityisesti rakennus- ja kiinteistöalan sekä autokaupan yrityksiä.
Helsingin yliopisto

Anoreksian vakavuus ja kesto linkittyvät autismikirjon piirteisiin16.12.2024 12:15:17 EET | Helsingin yliopistoTiedote

Autismikirjon piirteet, kuten vaikeudet tunteiden tunnistamisssa tai ajattelun ja toiminnan joustamattomuus, ovat kietoutuneet syömishäiriön oireisiin. Ne voivat myös vaikeuttaa anoreksian hoitoa. Näiden piirteiden ymmärtäminen voisi parantaa syömishäiriön hoitotuloksia ja täten vähentää inhimillistä kärsimystä sekä tuoda yhteiskunnalle kustannussäästöjä.
Osuuskunta Tradeka

Kaivopuiston Café Ursula rakennetaan uudelleen seuraavia vuosikymmeniä varten16.12.2024 12:04:41 EET | Osuuskunta TradekaTiedote

Café Ursula rakennettiin kesäkahvilaksi olympiavuonna 1952. Aika on ajanut rakennusteknisesti kahvilarakennuksen ohi ja vuosien saatossa moneen kertaan laajennetun ravintolan remontoiminen nykyaikaisen ravintolatoiminnan ja kasvavien asiakasvirtojen tarpeita palvelevaksi ei onnistu kannattavalla tavalla, joten ravintolarakennus on päätetty korvata uudisrakennuksella.

Auta potilaita joulun pyhien ympärillä - verenluovutus avoinna myös tapaninpäivänä16.12.2024 11:39:17 EET | SPR VeripalveluTiedote

Verenluovuttajilta toivotaan aktiivisuutta joulunpyhien ympärille osuvina päivinä, sillä potilaat tarvitsevat verivalmisteita joka päivä. Kaikkia veriryhmiä tarvitaan, mutta tällä hetkellä tarve erityisesti negatiivisten veriryhmien luovuttajista on suuri. Veripalvelu valmistautuu joulun aikaan pitämällä verenluovutuspaikkoja auki myös tapaninpäivänä.
Solidium Oy

Solidium Oy:n osakkeenomistajan päätös osingonjaosta16.12.2024 11:32:00 EET | Solidium OyTiedote

Solidium Oy:n ainoa osakkeenomistaja Suomen valtio päätti 13.12.2024 jakaa osinkona omistajalle summan, joka vastaa yhtiön vastaanottamien osinkojen määrää ajalla 1.7.2023 – 30.6.2024 eli yhteensä 238 000 000 euroa. Lisätietoja: hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen; soittopyynnöt Inka Virtanen, puh. 050 304 7904 Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 7,4 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye