Jyväskylän yliopisto

Hevosten hyvinvointia edistetään uudella suolistosairauden seulontamenetelmällä10.9.2024 07:10:00 EEST | Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat kehittämässä lupaavaa uutta menetelmää hevosten tulehduksellisten suolistosairauksien (IBD) diagnosoinnin tueksi. Tietoisuus IBD:n yleisyydestä sekä ihmisillä että eläimillä on kasvanut viime vuosikymmeninä ja tehokkaiden ja kohtuuhintaisten diagnostisten menetelmien tarve on tullut yhä kiireellisemmäksi. Tutkimus on ensimmäinen, joka vahvistaa yhteyden suolistomikrobiston koostumuksen ja kroonisten IBD-muotojen välillä hevosilla.
Yritysjuristi

Sujuvatko etätyöt? Seuranta auttaa yritystä tuottavuudessa, mutta se tulee järjestää lain mukaisesti10.9.2024 06:55:00 EEST | Yritysjuristi

Kun kesälomakausi päättyy, yrityksen henkilöstöllä voi olla haastavaa päästä takaisin rutiinien ja normaaliin arjen pariin. Erityisesti etätyöpäivät aiheuttavat esihenkilöiden keskuudessa pohdintaa työn järjestämisen, resursoinnin ja tuottavuuden osalta. Näissä hetkissä on erityisen tärkeää varmistaa, että työajanseuranta on tehty oikein.
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallitus päätti hankesuunnitelmista, kaavamuutoksista ja työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunnasta9.9.2024 19:24:23 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 9.9. esittää valtuustolle Koskelan ala-asteen, päiväkoti Herttuan sekä Pohjoismaisen yhtenäiskoulun perusparannuksen hyväksymistä sekä Kumpulanmäen kaavaratkaisun hyväksymistä. Kokouksessa päätettiin lisäksi työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunnan jäsenet sekä Koiviston Autolta perittyjen tukien palauttamisesta.
Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Undervisningsklinik NoVa erbjuder dig hjälp med låg tröskel och stöd för att du ska må bra9.9.2024 16:42:55 EEST | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Den 16 september kl. 9 öppnar undervisningsklinik NoVa sina dörrar på Brändö i Vasa. Kliniken erbjuder hjälp med låg tröskel och stöd som främjar livsföringen och den psykiska hälsan. Studerande som studerar social- och hälsovård vid yrkeshögskolorna VAMK och Novia arbetar på kliniken under det vakande ögat av välfärdsområdets yrkesutbildade personer. Alla över 18-åriga österbottningar välkomnas till kliniken.
Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Opetusklinikka NoVa tarjoaa matalan kynnyksen apua ja tukea hyvinvointiin ja terveyteen9.9.2024 16:42:01 EEST | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Opetusklinikka NoVa avaa ovensa 16.9.2024 klo 9 Palosaarella Vaasassa. Klinikalla tarjotaan matalan kynnyksen apua ja tukea esimerkiksi mielen hyvinvointiin ja elintapoihin. Klinikalla työskentelevät Vaasan ammattikorkeakoulujen (VAMK ja Novia) sosiaali- ja terveysalan opiskelijat hyvinvointialueen ammattilaisen valvonnassa. Klinikalle ovat tervetulleita kaikki yli 18-vuotiaat Pohjanmaan asukkaat.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye