SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Hiltunen: Opintotuen on tuettava opiskelijan elämää, ei pakottaa selviytymään30.1.2025 16:23:27 EET | SDP EDUSKUNTATiedote

Tänään julkaistut tuoreet ehdotukset opintotuen kehittämisestä nostavat esiin, että opintotukeen on tehtävä panostuksia, sillä se ei vastaa tarpeeseen. - Opintotuen taso ei vastaa nykyisiä elinkustannuksia, ja opiskelijoiden velkaantuminen on jo monille ainoa keino selvitä arjesta. Tämä ei ole kestävä ratkaisu, toteaa kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.).
Oma Häme

Oma Häme sai 1,2 miljoonan rahoituksen ikäihmisten terveyden edistämishankkeisiin30.1.2025 16:01:05 EET | Oma HämeTiedote

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on saanut rahoituksen kahteen merkittävään ikäihmisten terveyden edistämishankkeeseen vuosille 2025–2027. Yhteensä 1,2 miljoonan euron rahoituksen myöntää sosiaali- ja terveysministeriö. Toinen hankkeista edistää ikäihmisten aivoterveyttä ja toisessa kehitetään toimintakykyä tukevaa ryhmätoimintaa. Ikä iloiten – Selvästi eteenpäin -hankkeen tavoitteena on edistää kantahämäläisten ikääntyneiden, erityisesti eläköityvien ja yli 65-vuotiaiden, hyvinvointia ja terveyttä ryhmätoiminnan keinoin. Erityisesti pyritään tavoittamaan ne ryhmät, joita nykyiset palvelut eivät saavuta. Hankkeessa on tarkoituksena lisätä eri toimijoiden yhteistyötä, luoda varhaisen puuttumisen toimintamalli sekä kehittää ikääntyneiden elämän taitekohtiin ryhmäohjausta ja matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Hanke toteutetaan yhteistyössä kuuden kunnan: Hämeenlinna, Janakkala, Forssa, Riihimäki, Jokioinen ja Hattula, kanssa. Toinen rahoitusta saanut hanke on Muistijälki – Aivoterveyttä elä
Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry

Fingo: YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n häätö uhkaa vesittää tulitauon saavutuksia Gazassa30.1.2025 15:47:55 EET | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ryTiedote

Israelin UNRWA:n toimintaa rajoittavien lakien on määrä astua voimaan tänään 30. tammikuuta. Kansainvälisen yhteisön on päättäväisesti puututtava suojeltuun YK-järjestöön kohdistuviin laittomiin häätö- ja painostustoimenpiteisiin sekä toimittava Gazan humanitaarisen operaation suojelemiseksi.
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunki kehittää määrätietoisesti keinoja ydinkeskustan asuntorakentamisen vauhdittamiseen30.1.2025 15:34:26 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkansliaTiedote

Helsingissä on parhaillaan käynnissä työ, jossa kartoitetaan, miten keskustan rakennuskantaa voidaan täydentää 10 000 uudelle asukkaalle ja 10 000 uudelle työpaikalle. Kaupunki haluaa varmistaa, että keskustaan voidaan saada uusia asukkaita ja keskusta pysyy jatkossakin kiinnostavana investointikohteena elinkeinoelämälle. Toimenpideohjelma valmistuu alkukevään aikana.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vestman: Hallitus korottaa pakkolunastuksista maksettavia korvauksia – merkittävä parannus maanomistajien oikeuksiin30.1.2025 15:32:43 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmäTiedote

Orpon hallitus esittää muutoksia maan pakkolunastuksia koskevaan lainsäädäntöön. Tulevaisuudessa pakkolunastuksista maksettaisiin markkina-arvon mukainen korvaus nykyisen käyvän arvon sijaan. Lisäksi lunastuskorvauksiin lisättäisiin kiinteä + 25 prosentin korotus. Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman katsoo, että käsillä on merkittävä parannus suomalaisten maanomistajien oikeuksissa.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Järjestöjen toiminta-avustuksia ehdotetaan annettavaksi 88 hakemukseen30.1.2025 14:59:36 EET | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Aluehallitukselle esitetään, että se jakaa järjestöille toiminta-avustuksia 88 hakemukseen. Jaettavien avustusten painopisteenä on liikunnallisen elämäntavan, mielen hyvinvoinnin ja arjen turvallisuuden edistäminen. Järjestöavustuksiin tuli määräaikaan mennessä 142 hakemusta. Aluehallitus päättää järjestöavustusten myöntämisestä kokouksessaan 4. helmikuuta.
Suomen Metsästäjäliitto ry

Naisten ja lasten rauhanomainen mielenilmaus Joensuussa suurpedoille menetettyjen metsästyskoirien muistoksi30.1.2025 14:37:50 EET | Suomen Metsästäjäliitto ryUutinen

Joensuussa järjestetään la 15.2.2025 klo 15 naisten ja lasten rauhanomainen mielenilmaus suurpetokohtaamisissa menehtyneiden metsästyskoirien muistoksi. Metsästyskoirat ovat koko perheen lemmikkejä ja tärkeitä liikuttajia myös naisille ja lapsille, vaikka he eivät itse harrastaisi metsästystä. Metsästyskoirien merkitys perheiden henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille onkin suuri. Myös metsästyskoirat tarvitsevat rodunomaista harjoittelua, muistuttavat kulkueen järjestäjät.
Pirkanmaan ELY-keskus

Remeon jätteenkäsittelylaitos siivottu – voimassa olevan ympäristöluvan vuoksi toiminta on sallittava, mutta tehostetusti valvottuna30.1.2025 14:32:20 EET | Pirkanmaan ELY-keskusTiedote

Pirkanmaan ELY-keskus on antanut uuden poikkeuksellisen tilanteen päätöksen Remeo Refining Oy:n Tampereen Ruskossa toimivalle jätteenkäsittelylaitokselle toiminnan sallimiseksi ympäristöluvan nojalla, mutta tietyin ehdoin. Toimintaa seurataan tehostetusti tiiviissä viranomaisyhteistyössä muun muassa ilmakuvin. Ympäristövaikutuksia arvioidaan pitkällä aikavälillä.
Syöpäjärjestöt

Psykososiaalisella tuella valtava merkitys syöpään sopeutumisessa30.1.2025 14:00:00 EET | SyöpäjärjestötTiedote

Kolmannen sektorin tarjoama keskustelutuki pitää liittää hoitoketjuihin nykyistä paremmin. Suomessa tarvitaan entistä tiiviimpää moniammatillista yhteistyötä, jotta syöpään sairastuneille voidaan varmistaa riittävä psykososiaalinen tuki. – Psykososiaalisella tuella on valtava merkitys koko hoitopolun aikana paitsi sairauteen sopeutumisen, myös hoitoon sitoutumisen kannalta, Syöpäjärjestöjen psykososiaalisen tuen päällikkö Katja Tähkä toteaa. – Syöpähoidot kehittyvät jatkuvasti, ja samalla hoitoon liittyviä asioita pitää käydä entistä perusteellisemmin läpi potilaiden kanssa. Varsinkin hoitopolun alussa sairastuneilla on suuri tiedon tarve. Kun muistetaan, että syöpään sairastuu tulevaisuudessa yhä useampi ja potilasmäärät tulevat huomattavasti kasvamaan, on selvää, että psykososiaalisen tuen tarve kasvaa koko ajan. Julkinen sektori ei kykene yksinään kantamaan vastuuta tuen riittävyydestä. Syöpäjärjestöt auttoivat yli 31 000 kertaa Syöpäjärjestöjen psykososiaalisen tuen palveluita on k
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye