Oma Häme

Oma Häme panostaa lasten ja nuorten perhehoitoon15.4.2025 14:07:44 EEST | Oma HämeTiedote

Kanta-Hämeessä perhehoitoon sijoitettujen lasten määrä on merkittävän korkea valtakunnallisessakin vertailussa. Hyvinvointialue kuuluukin nyt maan kärkijoukkoon perhehoidon prosentuaalisessa osuudessa. Kanta-Hämeen sijoitusaste perhehoitoon on 66 prosenttia, kun tarkastellaan syntymäkodin ulkopuolelle sijoitettuja ja huostaanotettuja lapsia ja nuoria. Tämä sijoittaa Kanta-Hämeen kolmanneksi koko maassa Keski-Pohjanmaan ja Ahvenanmaan jälkeen. Perhehoidolla tarkoitetaan käytännössä sijaisperhetoimintaa, jossa lapset ja nuoret saavat kasvaa turvallisessa ja perhekeskeisessä ympäristössä. Kanta-Hämeessä perhehoitoa on kehitetty pitkäjänteisesti maakunnallisen perhehoitoyksikkö Kanervan kautta, joka on toiminut alueella jo vuodesta 2012. Kanerva tuottaa lastensuojelun perhehoidon palveluita sekä lastensuojelu- ja sosiaalihuoltolain mukaista tukiperhepalvelua Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Kanerva on luonut monimuotoisen toimintakokonaisuuden, jossa korostetaan erityisesti vertaistuen me
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: EU:n ”puhtaat tullit” vähentäneet päästöintensiivisten tuotteiden tuontia, mutta joutuneet kauppariitojen kapulaksi15.4.2025 14:00:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLATiedote

EU:n hiilirajamekanismiin kuuluvien tuotteiden tuonti on vähentynyt suhteessa muuhun tuontiin, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Hiilirajamekanismi on suunniteltu täydentämään EU:n päästökauppajärjestelmää ja edistämään vähäpäästöisemmän tuotannon käyttöönottoa myös unionin ulkopuolella. Mekanismin asettamien ”puhtaiden tullien” toteutustapa on kuitenkin hallinnollisesti raskas ja ne voivat osaltaan kiihdyttää myös Trumpin käynnistämää globaalia kauppasotaa.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta

Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen kommentoi nuorten kokemuksia sananvapaudesta15.4.2025 13:07:11 EEST | Tiedonjulkistamisen neuvottelukuntaTiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön väistyvä kansliapäällikkö Anita Lehikoinen pohtii Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) haastattelussa koulutusjärjestelmän suhdetta sananvapauteen. Nuorilla on Lehikoisen mukaan monipuolisia keinoja käyttää sananvapauttaan, mutta innokkuutta heikentävät huonoiksi koetut vaikuttamismahdollisuudet.
Destia Oy

Destia parantaa Fingridin kantaverkkoa sähköaseman laajennuksella15.4.2025 12:51:39 EEST | Destia OyTiedote

Destia laajentaa Fingridin Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa sijaitsevaa Uusnivalan sähköaseman 400 kV:n kytkinlaitosta, mikä vahvistaa kantaverkon siirtokykyä ja mahdollistaa tuuli- ja aurinkovoiman liittämisen kantaverkkoon. Urakan kokonaishinta on noin 11 miljoonaa euroa. Työt ovat vastikään alkaneet suunnittelulla ja valmistelevilla töillä. Projektin arvioidaan valmistuvan kesällä 2027.

Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää15.4.2025 12:30:00 EEST | Metsäteollisuus ryTiedote

Luonnonvarakeskuksen tuoreet, vuoteen 2055 ulottuvat skenaariolaskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle. Luken hiilineutraalisuutta koskevasta selvityksestä puolestaan nähdään, että hiilinielut häviävät kahden erillisen tulevaisuuden skenaarion välillä, vaikka ennuste hakkuista pysyy samana.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye