Kanta-Hämeen hyvinvointialueen lainanottovaltuutta on muutettu15.8.2024 19:07:42 EEST | Oma HämeValtioneuvosto myönsi kiinteistöjärjestelyihin tarvittavan valtuuden torstaina.
Kirja-alan edistämispalkinto jaetaan kolmatta kertaa Helsingin Kirjamessuilla15.8.2024 18:37:25 EEST | MessukeskusKirja-alan edistämispalkinto palkitsee tai avustaa kustannusalan saavutuksia, kirja-alaan liittyviä innovaatioita, kehittämishankkeita tai kaupallista menestystä. Suomen Messusäätiön rahoittaman 15 000 euron palkinnon tavoitteena on tukea kirja-alan kaupallista menestystä. Kirja-alan täytyy nyt ja tulevaisuudessa tavoittaa entistä tehokkaammin muun muassa nuoria ja nuoria aikuisia, ja saada heidät kiinnostumaan kirjallisuudesta. Avainasemassa tässä ovat lukemisen, kustannusalan ja kirjakaupan uudet innovaatiot.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 15.8.202415.8.2024 17:36:13 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaKokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 15.8.2024 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 29.8.2024
Startup-yhteisö työperäisen maahanmuuton ehtojen kiristämisestä: Työvoiman saatavuutta heikentävät uudistukset ovat myrkkyä Suomen talouskasvulle15.8.2024 16:42:32 EEST | Suomen startup-yhteisöHallituksen suunnitteleman työperäisen maahanmuuton tiukennuksen ehdot ovat liian tiukat Suomen startup-yhteisön mielestä. Sääntelyehdotus ei anna riittävän pitkää suoja-aikaa etsiä uutta työpaikka.
Rinnekodit avaa uuden hoivakodin Oulun Hiukkavaaraan15.8.2024 16:11:43 EEST | RinnekoditRinnekodit avaa uuden 60-paikkaisen hoivakodin Ouluun. Ensimmäiset asukkaat Rinnekodit Lumoukseen pääsevät muuttamaan lokakuun alussa. Asukkaita odottavat viihtyisät, esteettömät ja turvalliset tilat Hiukkavaarassa. Hoivakoti Lumous täydentää Rinnekotien ikääntyneiden palvelujen valtakunnallista verkostoa. Rinnekodit on vaikuttavia sote-palveluja tuottava yhteiskunnallinen yritys, jolla on Oulun seudulla ennestään jo neljä ikääntyneille tarkoitettua hoivakotia.
Katsaus kesän 2024 Pohjois-Karjalan levätilanteeseen15.8.2024 15:26:23 EEST | Pohjois-Karjalan ELY-keskusKuluvalla viikolla sinilevää on havaittu Kiteenjärven Postirannan uimarannalla. Havainnoista on hyvä muistaa, että ne koskevat aina sen hetkistä tilannetta ja sinilevätilanne voi muuttua nopeasti.
Palveluverkon ja -rakenteen uudistukset hyvinvointialueella – Keskustelutilaisuus Jaalassa15.8.2024 15:23:22 EEST | Kymenlaakson hyvinvointialueKymenlaakson hyvinvointialue toivottaa järjestötoimijat ja kuntalaiset tervetulleeksi kertomaan ajatuksiaan tulevista palveluverkkoon ja -rakenteeseen liittyvistä muutoksista. Tilaisuus järjestetään 22.8.2024 kello 9–10.30 Jaalatalossa osoitteessa Salparinteentie 1.
Miltä tuntuu olla 25 vuotta skientologien vankina? Ruotsalainen Mariette Lindstein kertoo uskomattoman tositarinansa15.8.2024 15:09:50 EEST | AtenaMariette Lindstein (s. 1958) ajautui skientologialiikkeeseen parikymppisenä ja työskenteli sen ytimessä kaksi vuosikymmentä. Hän on aiemmin kirjoittanut kokemustensa pohjalta fiktiivisen Lahko-trilogian, joka on käännetty 11 kielelle. Nyt hän paljastaa ensimmäistä kertaa taruakin ihmeellisemmän tositarinansa.
Eagle Datan autonomisesti kulkevasta TUG-robottijärjestelmästä on tehty 3,5 miljoonan euron arvoinen hankintapäätös OYS:n sisälogistiikan ratkaisuksi15.8.2024 15:05:52 EEST | Eagle Data KyOYS Oulun yliopistollisen sairaalan sisälogistiikan ratkaisusta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) on tehty hankintapäätös. Valinta kohdistui kotkalaisen Eagle Data Ky:n toimittamaan autonomisesti kulkevaan TUG-robottijärjestelmään. Hankintapäätöksen arvo on yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Hankinta sisältää arviolta 25 robottia, robottien käyttöönottoprojektin, tarvittavan infran rakentamisen käyttösairaaloihin, robottien käyttöön vaadittavan ohjelmiston sekä robottien tuki-, huolto- ja ylläpitopalvelut.
Palvelun aatelia kilpailun ehdotusaikaa kuukausi jäljellä15.8.2024 15:03:57 EEST | Etelä-Savon kauppakamariPalvelun aatelin -kilpailun ehdotusaika on avoinna syyskuun puoliväliin saakka. Ehdotuksia on saatu yli 150 ympäri Etelä-Savon ja vielä kerkeää antaa oman ehdotuksensa mukaan kisaan! Kilpailun tavoitteena on nostaa esille Etelä-Savon korkeatasoista ja laajaa palvelutarjontaa, eli palvelun aatelia.
En ny kampanj sporrar Vasaborna att prata med främlingar15.8.2024 14:57:57 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stadKampanjen Prata med en främling är en lyckogärning för Vasa, med hjälp av vilken stadens invånare sporras att prata med människor som de inte känner. Med kampanjen vill man öka mötena mellan i synnerhet olika befolkningsgrupper och generationer.
Uusi kampanja rohkaisee vaasalaisia puhumaan tuntemattomille15.8.2024 14:56:37 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stadPuhu tuntemattomalle -kampanja on vaasalainen onnellisuusteko, jolla kannustetaan kaupungin asukkaita puhumaan ennestään tuntemattomille ihmisille. Kampanjalla halutaan lisätä erityisesti eri väestöryhmien ja sukupolvien välisiä kohtaamisia.
Kellonummen hautausmaalle Green Flag Award -palkinto jo kolmantena vuotena peräkkäin15.8.2024 14:30:00 EEST | Espoon seurakuntayhtymäEspoon seurakuntien Kellonummen hautausmaa on voittanut arvostetun Green Flag Awardin vuosille 2024–2025. Kolmatta kertaa tunnuksen voittanut Kellonummen hautausmaa vakuutti tuomarit arvokkuudellaan ja laadukkaalla kunnossapidollaan.
Green Flag Award to Kellonummi Cemetery for the third year running15.8.2024 14:30:00 EEST | Espoon seurakuntayhtymäKellonummi cemetery of Espoon seurakunnat (Espoo parishes) has won the prestigious Green Flag Award for 2024 and 2025. Receiving the award for the third time, Kellonummi cemetery convinced the judges with its dignified appearance and impeccable maintenance.
Mikkelipuistolle Green Flag Award -palkinto15.8.2024 14:30:00 EEST | Osuuskauppa Suur-SavoSuomessa on palkittu laadukkaasti ylläpidettyjä Green Flag Award -viheralueita jo useamman vuoden ajan. Mikkelipuisto oli yksi tunnuksen uusineista viheralueista, kun GFA-palkinnon voittajat julkistettiin 15.8.2024 Lepaan näyttelyssä. Palkittuja viheralueita oli yhteensä 21 ja niistä kolme oli täysin uusia kohteita.
Klockarmalmens begravningsplats får utmärkelsen Green Flag Award tredje året i rad15.8.2024 14:30:00 EEST | Espoon seurakuntayhtymäEsbo församlingars begravningsplats Klockarmalmen får den prestigefyllda Green Flag Award-utmärkelsen för 2024–2025. Den värdighet begravningsplatsen utstrålar och att skötseln och underhållet håller hög kvalitet övertygade juryns domare för tredje gången.
PHH Group lanseeraa uuden komissiomallin Marketplace-alustalleen. Uudistuksen tavoitteena on olla kannattavin Marketplace-alusta.15.8.2024 14:04:25 EEST | Hobby Hall Suomi OySyyskuun 1. päivästä alkaen PHH Group Marketplace tarjoaa entistäkin paremmat edellytykset alustalla myymiselle. Käyttöön otetaan uusi komissiomalli, jossa on alennetut komissiot kaikissa tuoteryhmissä. Tämä tarkoittaa samalla myös hyviä uutisia asiakkaille - he voivat odottaa parempia hintoja ja laajempaa tuotevalikoimaa.
SuPerin Inberg HUS:n muutosneuvotteluista: Hoitotyöstä ei saa säästää missään tilanteessa15.8.2024 14:01:04 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerHUS-yhtymä suunnittelee käynnistävänsä mittavat muutosneuvottelut. Uutisesta tyrmistynyt SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg painottaa, että säästöt eivät saa suuntautua lainkaan välittömään hoitotyöhön. – Säästötoimet ovat merkittävä uhka palvelujen saatavuudelle ja asiakasturvallisuudelle, Inberg varoittaa.
SDP:n Pia Viitanen: Kokoomusvetoinen hallitus suojelee varakkaita kotitalouksien ostovoiman kustannuksella15.8.2024 13:48:30 EEST | SDP EDUSKUNTA– Hallituksen veropoliittinen linja vaikuttaa olevan kaikkein rikkaimman väestön edunvalvontaa. Monet päätökset korottavat pieni- ja keskituloisen väestön veroja samaan aikaan kun historian suurin veronkevennys annettiin ministerien tuloluokkaan, kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen toteaa. Viitanen vastaa kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkosen esittämään kritiikkiin SDP:n verolinjasta. SDP on esittänyt oman oikeudenmukaisemman vaihtoehdon talouden tasapainottamiseksi. – SDP:n vaihtoehdossa pieni- ja keskituloisten verotus on kevyempi kuin hallituksella. Lisäksi moni meidän veroesityksistämme ovat samoja, joita myös valtiovarainministeriö ja Suomen johtavat talousasiantuntijat ovat esittäneet, kuten listaamattomille yrityksille ja niiden omistajille suunnattuun osinkoverokevennykseen puuttuminen. Viitanen huomauttaa, että monet hallituksen veronkiristykset vaikuttavat merkittävästi pieni- ja keskituloisten suomalaisten pärjäämiseen ja heikentävät
STTK: HUS:n säästöohjelma on katastrofi potilaille ja henkilöstölle15.8.2024 13:45:55 EEST | STTK ry.Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri HUS on ilmoittanut aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on lähes tuhannen henkilötyövuoden vähennys. Se merkitsee irtisanomisia, työtehtävien muutoksia ja työehtojen heikennyksiä.