6816 Hakutuloksethyvä ikä

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

EVA: Nuoret eivät luota eläkejärjestelmään – valmius eläkemaksujen korotuksiin pudonnut tuntuvasti4.1.2025 08:01:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote

Lähes puolet suomalaisista (48 %) arvioi, että maan eläkejärjestelmät romahtavat tulevaisuudessa niin, ettei ansaittuja eläkkeitä kyetä maksamaan. Alle 45-vuotiaista näin ajattelee enemmistö. Nuorimpien ikäluokkien enemmistö ei pidä enää hyväksyttävinä eläkemaksujen korotuksia, selviää EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Finanssiala ry

Kiinteistösijoitus on usein epälikvidi – myös rahaston kautta tehtynä3.1.2025 13:01:34 EET | Finanssiala ry | Tiedote

Rahastosijoituksetkaan eivät ole riskittömiä. Riskit voivat liittyä esimerkiksi sijoituskohteiden arvon kehitykseen, geopolitiikkaan tai sijoituskohteiden likviditeettiin. Nimenomaan likviditeettiriskistä on kyse, kun viimeaikainen kehitys kiinteistömarkkinoilla on pakottanut tiettyjen kiinteistörahastojen sulkemiseen määräajaksi. Rahastojen sulkeminen ei ole merkki kriisistä vaan normaali, joskin raskas keino hallita likviditeettiriskiä.
Mainiokodit

Tampereen Naisyhdistyksen ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen toiminta osaksi Mainiokoteja3.1.2025 09:00:00 EET | Mainiokodit | Tiedote

Tampereen Naisyhdistyksen ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen liiketoiminta siirtyy 23.12.2024 allekirjoitetulla liiketoimintakaupalla osaksi Mainiokoteja. Liiketoimintaan kuuluu ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö Lahdensivun koti Tampereella, jossa on yhteensä 48 asukaspaikkaa. Kaupan voimaantulo edellyttää vielä lupaviranomaisten hyväksyntää ja arvioitu kaupan voimaantulo on 1.2.2025.
Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa avaa kesätyöhakunsa – satoja paikkoja tarjolla3.1.2025 08:55:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa palkkaa kesälle 2025 satoja kesätyöntekijöitä monipuolisiin tehtäviin eri puolille Keski-Suomea. Työntekijöitä tarvitaan erityisesti kauppoihin myyjiksi sekä ABC-liikenneasemien asiakaspalveluun. Lisäksi kesätyöpaikkoja on tarjolla kokeille, tarjoilijoille ja pikaruokatyöntekijöille. Kesätyöhaku on avoinna 3. tammikuuta – 16. helmikuuta 2025.
Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaasa osallistuu Välittämisen SM-kisoihin ja kutsuu asukkaat mukaan!2.1.2025 16:56:44 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Välittämisen SM-kisat on uusi innovaatio, jonka tarkoitus on luoda paikallista ja kansallista välittämisen kulttuuria sekä innostaa ihmisiä kohtaamaan ja auttamaan lähimmäisiään. Vaasan kaupunki osallistuu Välittämisen SM-kisoihin ja kutsuu mukaan järjestöjä, seurakuntia, hyvinvointialuetta ja muita soveltuvia yhteisöjä järjestämään kisatapahtumia. Tule mukaan kisakeikkojen järjestäjäksi ensi keväänä ja tekemään yhdessä Vaasasta Suomen välittävin kunta 2025.

Mainonnan eettinen neuvosto antoi huomautuksen tekoälyllä toteutetulle mainokselle2.1.2025 10:08:20 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on ensimmäistä kertaa antanut lausunnon yksinomaan tekoälyllä toteutetusta mainoksesta. Tekoäly oli paitsi tehnyt mainoksen niin myös valinnut mainoksen mainospaikan, joka oli Tinder-seuranhakupalvelualusta. Lastenlehden mainos oli hyvän tavan vastainen Tinder-alustalla esitettynä, kun otettiin huomioon mainoksen kuva, teksti ja sen sijoittelu sekä esittämisympäristö. Mainoksen ilmaisu ”Ajanvietettä 7-12v…” yhdistyi Tinder-alustalla esitettynä hämmentävästi lapsen kuvaan. Alustan teksti ”X Pitkäaikaista kumppania” mainoksen yläpuolella loi osaltaan mainosta nopeasti silmäilemällä mielikuvan siitä, että kysymys olisi seuranhakuilmoituksesta. Mainostaja sai huomautuksen. MEN painotti, että markkinoijan huolellisuusvelvoitekorostuu, kun se käyttää tekoälysovelluksia, mainosverkkoja ja algoritmeja.
Lidl Suomi

Moni suomalainen aikoo viilata ruokavaliotaan vuonna 2025 – ravitsemussuositukset näkyvät30.12.2024 07:45:00 EET | Lidl Suomi | Tiedote

Lidl selvitti suomalaisten ruokatottumuksia sekä niiden muuttamista vuodelle 2025.* Ikäryhmistä vähiten punaista lihaa ja eniten kalaa syövät iäkkäät. Kasvisruoissa ei ole ikävaihtelua, mutta vegaaniruokia nuoret syövät eniten. 29 % aikoo lisätä ensi vuonna kasviproteiinien syöntiä, 26 % vähentää punaisen lihan syöntiä ja 23 % leikkeleiden syöntiä. Suurin motivaattori muuttaa ruokatottumuksia on terveellisyys.
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

Varuboden-Osla palkkaa ensi kesäksi lähes 700 kesätyöntekijää – täysi-ikäisten haku päättyy helmikuun alussa27.12.2024 10:48:33 EET | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Tiedote

Osuuskauppa Varuboden-Osla palkkaa ensi kesäksi noin 700 kesätyöntekijää asiakaspalvelutehtäviin Uudellemaalle ja Ahvenanmaalle. Täysi-ikäisten hakijoiden hakuaika päättyy 2. helmikuuta, ja alaikäisten kesätyöhaku järjestetään erikseen myöhemmin keväällä. Viime vuosien tapaan kaikki hakijat saavat kutsun työhaastatteluun.
Finnvera Oyj

Finnveran Mauri Kotamäki: Kasvua odotetaan, mutta tuleeko sitä – ”On Suomelta hyvä suoritus, jos ennustettu talouskasvu toteutuu 2025”27.12.2024 08:00:00 EET | Finnvera Oyj | Tiedote

Suomen talous on vihdoin kääntynyt varovaiseen kasvuun. Käänne on seurausta erityisesti viennin suotuisasta kehityksestä, yksityinen kulutus tai investoinnit ovat edelleen taantumassa. Myös viennin elpyminen on vielä heiveröistä eikä hurraahuutoihin ole aihetta, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Talouden käänne on tapahtunut, mutta mihin suuntaan ja millä voimalla, se on avoin kysymys. Suomen taloudessa on paljon kasvupotentiaalia sekä lyhyellä että rakenteellisesti pitkällä tähtäimellä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomessa työttömyys kasvoi marraskuussa 11 prosenttia – erityisesti nuorten ja korkeakoulutettujen tilanne heikentynyt23.12.2024 08:04:46 EET | Kaakkois-Suomen ELY-keskus | Tiedote

Kaakkois-Suomessa työttömien määrä kasvoi marraskuussa 11 prosenttia vuodentakaisesta, mikä on linjassa koko maan tilanteen kanssa. Lomautettujen määrässä nousua on kahdeksan prosenttia. Nuorten ja ulkomaalaistaustaisten työttömyys on kasvanut suhteellisesti enemmän kuin kaikkien työttömien. Korkeakoulutettujen työttömyys on myös huomattavasti lisääntynyt. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut edelleen, erityisesti 2–3 vuotta työttömänä olleiden osalta. Uusien avointen työpaikkojen määrä laski selvin luvuin kaikissa seutukunnissa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye