107 Hakutuloksetinfrapuna

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Grillikaupoilla näkyy nyt suomalaisten asennemuutos – Prisman myyntidata kertoo minkä hintaisia grillejä tällä hetkellä halutaan26.3.2025 07:22:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Usein kuultu vitsi suomalaisten päättäväisyydestä grillata säällä kuin säällä vaikuttaisi pitävän monen kohdalla paikkansa, kertoo Prisman asiakasomistajille tehty tuore kyselytutkimus. Vaikka suurin osa lähes 1200 vastaajasta on poutasään grillaajia (69 %), merkittävä osa (25 %) on valmis pistämään grillin kuumaksi olosuhteista riippumatta. Kyselystä sekä Prisman tuoreesta myyntidatasta selviää myös, millainen grilli nyt halutaan ja mitä sinne aiotaan laittaa.
Helsingin yliopisto

Tarkka kurkistus laajaan taivaanalueeseen ennakoi ennennäkemättömiä tietoja maailmankaikkeudesta – Euclid-teleskoopin uutta dataa julkaistiin19.3.2025 17:48:38 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote

Euclid-avaruusteleskoopin uusia havaintoihin perustuvia tuloksia julkaistaan 19.3. Analysoitu taivaanalue edustaa suurimpia yhtenäisiä taivaanalueita, joita koskaan on mitattu samanaikaisesti, ja on silti vain pieni osa odotetuista näkymistä. Tutkijat ovat saavuttaneet jo valtavan määrän kiinnostavia tuloksia muiden muassa voimakkaista gravitaatiolinsseistä, galaksijoukoista ja kvasaareita.
Tampereen yliopisto

Väitös: Uudenlaiset GaSb-pohjaiset valonlähteet lupaavat tarkempia mittausmenetelmiä ja turvallisempaa tietoliikennettä27.11.2024 08:50:00 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote

Yhdistepuolijohteet ovat vallanneet maailmaa niiden ainutlaatuisesti säädettävien ominaisuuksien ansiosta. Uusien yhdistepuolijohteiden kehitys mahdollistaa puolijohdekomponenttien toiminnallisuuksien laajentamisen sekä tehostamisen. Väitöstutkimuksessaan diplomi-insinööri Joonas Hilska kehitti uudenlaisia GaSb-yhdistepuolijohteita infrapuna-alueen fotoniikan sovelluksiin.
Kustantamo S&S

Mia Takulan henkilökohtaisin kirja tähän mennessä tavoittelee eettistä eläinsuhdetta ja ihmisen omaa parasta19.8.2024 11:22:55 EEST | Kustantamo S&S | Tiedote

Tietokirjailija ja journalisti Mia Takulan Eloonjäämisopas on huuto selviytymisen puolesta, niin ihmisten kuin muiden eläinten. Se on myös kurkistus maailmaan, jossa saa kyseenalaistaa sen, mikä on aina ollut normaalia. Suomen ensimmäisen eläinoikeusjärjestön perustajiin kuuluva Takula tuli tunnetuksi jo 19-vuotiaana vapauttamalla kettuja turkistarhoilta.
Eagle Data Ky

Eagle Datan autonomisesti kulkevasta TUG-robottijärjestelmästä on tehty 3,5 miljoonan euron arvoinen hankintapäätös OYS:n sisälogistiikan ratkaisuksi15.8.2024 15:05:52 EEST | Eagle Data Ky | Tiedote

OYS Oulun yliopistollisen sairaalan sisälogistiikan ratkaisusta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) on tehty hankintapäätös. Valinta kohdistui kotkalaisen Eagle Data Ky:n toimittamaan autonomisesti kulkevaan TUG-robottijärjestelmään. Hankintapäätöksen arvo on yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Hankinta sisältää arviolta 25 robottia, robottien käyttöönottoprojektin, tarvittavan infran rakentamisen käyttösairaaloihin, robottien käyttöön vaadittavan ohjelmiston sekä robottien tuki-, huolto- ja ylläpitopalvelut.
Jyväskylän yliopisto

Uusi kuvantamislaite yhdistää koulutuksen ja mikrobitutkimuksen10.6.2024 06:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat kehittäneet helppokäyttöisen ja edullisen kuvantamislaitteen mikrobitutkimukseen. 3D-tulostettu laite “NIRis” mahdollistaa oppilaitoksille luonnon ilmiöiden havainnoinnin ja tutkimisen opittua tietoa soveltamalla. Tutkimuslaboratorioissa NIRis taasen mahdollistaa nopean ja tarkan valoaktivoituvien bakteerien seulonnan laajasta mikrobijoukosta.
Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lupaavia tuloksia valtatiellä 8 Nousiaisissa aktiivisen hirvivaroitusjärjestelmän vaikutuksista11.3.2024 06:00:00 EET | Varsinais-Suomen ELY-keskus | Tiedote

Valtatiellä 8 Nousiaisissa on tutkittu aktiivisen hirvivaroitusjärjestelmän toimintaa ja vaikutuksia hirvieläinonnettomuuksien ehkäisemisessä. Tutkimus alkoi kesäkuussa 2023 ja nyt on saatu ensimmäiset tulokset kokeilusta. Tulokset ovat lupaavia, sillä tutkimusjaksolla ei ole tapahtunut yhtään hirvieläinonnettomuutta toukokuun 2023 jälkeen. Alustavien tulosten perusteella autoilijat laskevat merkittävästi ajonopeuttaan nähdessään järjestelmän tuottaman varoituksen ja näin välttävät törmäyksen tietä ylittävään tai tielle tulossa olevaan kauriiseen tai hirveen.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Tiedossa 342 aurinkopaneelia, 18 maalämpökaivoa ja 260 älykästä hotellihuonetta. Vaasan Royal-hotellia uudistetaan energiatehokkuus edellä.28.11.2023 13:10:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Vaasan keskustassa sijaitseva Osuuskauppa KPO:n hotelli Original Sokos Hotel Royal uudistuu parhaillaan energiatehokkuuden edelläkävijähotelliksi. Paikallisten yritysten luomat innovatiiviset teknologiaratkaisut ja omat energianlähteet kalliolämmöstä aurinkovoimalaan siivittävät muutokseen. Hotelli uudistetaan ja peruskorjataan vaiheittain vuosien 2023-2025 aikana. Helmikuussa 2024 valmistuu hotellin 11-kerroksinen torniosa.

Laivojen kulkua jäässä ja pimeässä helpotettiin satelliittipaikannuksella ja tekoälyllä - Suomenlinnan lautta ja Kemin jäänmurtaja mukana Euroopan avaruusjärjestön rahoittamassa tutkimuksessa3.10.2023 06:36:03 EEST | Maanmittauslaitos | Tiedote

Tekoäly, sensorit ja satelliittipaikannus paransivat laivojen tilannetietoisuutta tunnistamalla jäähän rikottuja uomia. Teknologian avulla voidaan helpottaa laivojen merenkulkua jäässä ja pimeässä sekä edistää tulevaisuuden itseohjautuvien laivojen liikennettä.
Tampereen yliopisto

Väitös: Punaiseen valoon reagoivat molekyylit ovat avain uuden sukupolven lääkkeisiin ja materiaaleihin24.8.2023 09:00:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote

Valokytkimiksi kutsuttujen molekyylien avulla voidaan kehittää älykkäitä lääkeaineita ja materiaaleja, joiden toiminnallisuutta hallitaan valolla. Useimmat valokytkimet toimivat kuitenkin ultraviolettivalolla, joka on haitallista niin elävälle kuin synteettisellekin aineelle. Väitöstutkimuksessaan Kim Kuntze tutki tapoja saada valokytkimet toimimaan turvallisella punaisella valolla.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye