
Hankintalain uudistus ajaa sekä kuntalaisten että yrittäjien asiaa10.4.2025 06:00:00 EEST | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote
Hankintalain uudistus tulee tarpeeseen, arvioivat EK:n yrittäjät. On sekä kuntalaisten että paikallisten yritysten etu, että kuntien tekemissä julkisissa hankinnoissa on aitoa ja avointa kilpailua. Inhouse-yrityksiä tarvitaan jatkossakin, mutta niiden varjolla ei tule keinotekoisesti vältellä kilpailua, korostaa EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Anne Kangas. Hankintalain uudistaminen koskettaa paitsi kuntia ja yrityksiä, myös kuntalaisia – käytännössä jokaista suomalaista. Hankintalaki antaa pelisäännöt sille, kuinka kunnallisia verovaroja saa käyttää esimerkiksi ICT-hankintoihin, kiinteistöjen rakennuttamiseen ja ruokapalvelujen järjestämiseen. Elinkeinoelämän keskusliitto pitää hankintalain uudistamista välttämättömänä. Reilun kilpailun edistäminen ajaa koko kunnan etua, sanoo EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Anne Kangas: ”Tulevan hankintalain iso kysymys kuuluu: millä ehdoilla kunta saa jatkossa ohjata hankinnat omalle yhtiölleen ja millä ehdoin yritykset puolestaan v