13 Hakutuloksetkriittiset raaka-aineet

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta kriittisiä raaka-aineita koskevien hankkeiden yhteyspisteviranomainen17.1.2025 12:23:47 EET | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto toimii kansallisena kriittisten raaka-aineiden hankkeiden yhteyspisteviranomaisena 24.2.2025 lähtien. EU:n komission hyväksymät strategisten raaka-aineiden hankkeet saavat aluehallintovirastojen ympäristö- ja vesitalouslupakäsittelyssä etusijan. Ensimmäisiä strategisen hankkeen asemasta saatavia päätöksiä odotellaan Euroopan komissiolta maaliskuussa.
Oulun yliopisto

Akkukierrätys kuntoon Euroopassa ja teollisuuden sivuvirroista virtaa akkuihin2.10.2024 06:06:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Oulun yliopiston rooli akkukemian tutkimuksessa vahvistuu entisestään. Uusissa, laajoissa tutkimushankkeissa pyritään tehostamaan akkumateriaalien kierrätystä ja talteenottoa Euroopassa sekä kehittämään akkuteknologioista kestävämpiä. Oulun yliopiston kestävän kemian tutkimusyksikkö on mukana kahdessa kolmivuotisessa kansainvälissä hankkeessa kehittämässä uusia elektrodimateriaaleja akkuihin hyödyntämällä teollisuuden sivutuotteita ja kierrätettyjä akkuja.
Jyväskylän yliopisto

Jyväskylä Summer School – tiedettä, teknologiaa ja osaamista Jyväskylän kesässä31.7.2024 12:50:25 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jyväskylä Summer School tuo tieteestä ja teknologiasta kiinnostuneet kansainväliset opiskelijat ja alojen arvostetut tutkijat Jyväskylään. Opiskelun lisäksi kesäkoulu antaa niin opiskelijoille kuin luennoitsijoille mahdollisuuden akateemiseen verkostoitumiseen ja mukavaan ajanviettoon. Kesäkoulun ohjelmaan kuuluu myös kaikille avoin yleisöluento PISA-tutkimuksesta.
Jyväskylän yliopisto

Rahoitusta keskisuomalaisten yritysten sivu- ja jätevirtojen kierrätyspotentiaalin arvioimiseksi13.9.2023 07:30:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Keski-Suomen liitto on myöntänyt Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) rahoitusta Jyväskylän yliopistolle kiertotalouden ratkaisujen edistämiseen. Kriittiset raaka-aineet tietoon, talteen ja kiertoon -hankkeen tavoitteena on edistää Keski-Suomen strategian tavoitetta kiertotalouden vauhdittamisesta ja ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja on osaltaan edistämässä uusien innovaatioiden syntymistä.
Jyväskylän yliopisto

Kiertotalouden osaaminen tiivistyy Jyväskylässä – arvoaineet talteen teollisuuden sivuvirroista ja biomassasta5.4.2023 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jyväskylään on perustettu uusi kiertotalouden osaamiskeskittymä, jossa on mukana useita tutkimus- ja kehittämistoimintaan erikoistuneita organisaatioita sekä kiertotalouteen vahvasti panostavia yrityksiä. Yliopistovetoinen verkosto vastaa kasvavaan tarpeeseen löytää muun muassa vihreän siirtymän edellyttämiä kiertotalousratkaisuja.
Oulun yliopisto

Kaivaako vai eikö kaivaa – mistä löytyvät vihreän ja digitaalisen siirtymän vaatimat raaka-aineet?12.9.2022 12:09:04 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Euroopan Green Deal -ohjelmalla ja vihreällä siirtymällä on valtava vaikutus yhteiskuntiin. Liikkumisen sähköistäminen ja siirtyminen hiilipohjaisesta energian tuotannosta uusiutuvaan energiaan vaativat kriittisiä raaka-aineita. Kaksi kansainvälistä Horisontti Eurooppa ohjelman rahoittamaa ja Oulun yliopiston vetämää projektia (AGEMERA ja SEMACRET) pyrkivät vastaamaan siirtymien aiheuttamiin haasteisiin lisäämällä tietoisuutta ohjelmien tavoitteista sekä kehittämällä ketteriä ja kestäviä malminetsintämenetelmiä, jotka minimoivat ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia.

Materiaalien kierrätystä tulee tehostaa raaka-aineiden saannin varmistamiseksi30.6.2011 15:48:00 EEST | Kierrätysteollisuus ry | Tiedote

Euroopan parlamentin Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta ITRE otti tänään kantaa Komission antamaan tiedonantoon "Perushyödykemarkkinoihin ja raaka-aineisiin liittyviin haasteisiin vastaaminen" eli nk. raaka-ainestrategiaan. ITRE pitää tärkeänä mm. kierrätysalan taloudellista tukemista ja korostaa tutkimuksen ja innovaatioiden merkitystä raaka-aineiden saannin turvaamisessa. Ympäristöyritysten Liitto kannattaa ITREn vaatimuksia kierrätyksen tehostamisesta. Huoli raaka-aineiden riittävyydestä on aiheellinen, ja komission tiedonanto sisältää useita keinoja eurooppalaisten raaka-aineiden saannin varmistamiseksi. ITREn mukaan kaatopaikkakielto tulisi ottaa asteittain käyttöön kaikissa EU:n jäsenmaissa ja saattaa jätedirektiivin etusijajärjestys kaikkialla laillisesti sitovaksi. Tuotesuunnittelua ja jätemateriaaleja koskevia direktiivejä on tarpeen muuttaa, jotta voidaan varmistaa etenkin arvokkaiden maametallien tehokas kierrätys. Euroopan teollisuuden kilpailukyky edellyttää raaka
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye