Lääkärit Ilman Rajoja

Gazan kuolemanloukku: Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön raportti osoittaa Israelin toimien Gazassa aiheuttavan täydellisen tuhon19.12.2024 07:17:12 EET | Lääkärit Ilman RajojaTiedote

Israel tuhoaa elämisen edellytykset Gazassa jatkuvilla iskuilla ja saartotoimilla, kertoo avustusjärjestö Lääkärit Ilman Rajoja tänään julkaistussa raportissaan. Israelin toistuvien hyökkäysten, terveydenhuoltojärjestelmän ja muun infrastruktuurin tuhoamisen, saartotoimien sekä humanitaarisen avun pääsyn järjestelmällisen estämisen yhteisvaikutukset ovat tuhoisat.
Jyväskylän yliopisto

Mielen hyvinvointi ja liikkuminen voivat muodostaa positiivisen kehän19.12.2024 07:00:00 EET | Jyväskylän yliopistoTiedote

Tuoreen tutkimuksen mukaan taipumus kokea positiivisia tunteita myötävaikutti siihen, että ihmiset olivat koronarajoitusten aikaan fyysisesti aktiivisia tai jopa lisäsivät aktiivisuuttaan. Masennusoireiden yhteys fyysiseen aktiivisuuteen oli päinvastainen. Tulokset viittaavat siihen, että mielen hyvinvointi voi auttaa ylläpitämään liikunnallisesti aktiivista elämäntapaa. Mielen hyvinvointi ja liikkuminen voivatkin muodostaa positiivisen kehän.
VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

Poliittinen ohjaus antaa tavoitteet ja suunnan poikkihallinnolliselle yhteistyölle19.12.2024 06:45:00 EET | VTV Valtiontalouden tarkastusvirastoTiedote

Valtioneuvostotason yhteiset rakenteet eivät välttämättä tue poikkihallinnollisten kokonaisuuksien ohjaamista. Poikkihallinnollinen yhteistyö edellyttää kokonaisuudelle omaa toimivaa ohjausrakennetta. Yksittäisellä ministerillä voi olla suuri vaikutus hallinnonalarajat ylittävään yhteistyöhön ja poikkihallinnollisten kokonaisuuksien ohjaamiseen hallinnossa.
HelsinkiMissio

HelsinkiMission joulutempaus nostaa esiin yksinäisyyden, joka piiloutuu joulunaikaan19.12.2024 06:30:00 EET | HelsinkiMissioTiedote

HelsinkiMission uuden joulutempauksen toteutus näyttää aluksi joulun iloiselta tuotemainokselta, kunnes se muuttuu muistutukseksi juhla-aikaan piiloutuvasta yksinäisyydestä. Pääkaupunkiseudun ulkomainospinnoilla huomiota herättävä toteutus kääntää joulumainonnan yhteisöllisen kuvaston päälaelleen, kun ruudulle jääkin yksinäinen lapsi tai vanhus. Tempauksella nostetaan esiin todellisuus, joka koskettaa monia yksinäisiä suomalaisia myös joulun pyhinä.
Onnettomuustietoinstituutti

Viime vuoden kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien taustat on nyt tutkittu – Rattijuopumukset laskussa, hälyttävän moni laiminlöi turvavyön19.12.2024 06:06:00 EET | OnnettomuustietoinstituuttiTiedote

OTI-vuosiraportti 2023 kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista on julkaistu. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) vuosiraportteihin kootaan tiedot valmistuneista onnettomuustutkinnoista, jotka sisältävät liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottamaa tarkempaa tietoa onnettomuuksiin johtaneista syistä sekä keinoja niiden ehkäisemiseksi. Vuonna 2023 tutkijalautakunnat tutkivat kaikkiaan 184 kuolonkolaria, joissa kuoli 194 henkilöä. Päihtyneiden kuljettajien aiheuttamat onnettomuudet vähenivät 12 prosenttia edelliseen vuoteen nähden. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikennekuolemat eivät ole vähentyneet samaa tahtia moottoriliikenteen kanssa, vaan onnettomuusmäärä kasvoi edellisvuodesta.
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202418.12.2024 20:12:26 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaTiedote

Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2024 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 16.1.2025
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye