Jyväskylän yliopisto

Väitös: Rentouttavaksi tarkoitettu somen selailu voikin lisätä uupumusta – tutkimus listaa ratkaisuja teknostressin lievittämiseen10.1.2025 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopistoTiedote

Antti Hämäläisen väitöskirja tarkastelee vapaa-ajan teknologian käytön aiheuttamaa stressiä sekä siihen liittyviä hallintakeinoja keskittyen älypuhelimiin, sosiaaliseen mediaan ja digitaalisiin peleihin. Tutkimuksen mukaan teknostressin hallinta vaatii käyttäjältä sekä ennakoivia että reaktiivisia keinoja, esimerkiksi teknologiavapaita hetkiä ja keskustelua läheisten kanssa.
Tieteellisten seurain valtuuskunta

Venäjä ja kemia kiinnostivat Tieteen päivillä – Ohjelma jatkuu koko viikonlopun10.1.2025 06:30:00 EET | Tieteellisten seurain valtuuskuntaTiedote

Tieteen päivät käynnistyivät keskiviikkona 8.1. 9.-luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnatulla Nuorten päivällä. Nuorten päivän suosituin luentokokonaisuus käsitteli arjen hyödyllistä kemiaa. Ensimmäisenä suurelle yleisölle suunnattuna tapahtumapäivänä, torstaina 9.1., suurimman luentosalin täytti ääriään myöten keskustelu Venäjän historiapolitiikasta.
HelsinkiMissio

Yhdessä perheiden tukena – Rettigin ja HelsinkiMission kumppanuudella tukea lapsiperheille Uudessa lastensairaalassa10.1.2025 06:30:00 EET | HelsinkiMissioTiedote

Rettigin ja HelsinkiMission kolmivuotinen kumppanuus (2025–2027) mahdollistaa kaivattua vapaaehtoisten tukea perheille Uudessa lastensairaalassa ja ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseksi. Yhteistyö keskittyy HelsinkiMission perhekaveritoiminnan vahvistamiseen ja laajentamiseen, tarjoten arjen apua ja tukea sairaalaan tuleville perheille. Yhteistyö on konkreettinen esimerkki yrityksen sosiaalisen vastuun kantamisesta.
Kelo Resort oy

Vuontispirtti uudistuu luksusresortiksi – Lapin matkailu saa uuden seikkailumatkailu- ja elämyskohteen10.1.2025 06:30:00 EET | Kelo Resort oyTiedote

Lapin matkailu saa uuden vetonaulan, kun Suomen kansallismaisemissa, Pallas–Yllästunturin kansallispuiston kupeessa sijaitseva tunturihotelli Vuontispirtti uudistuu kansainvälisen tason luontomatkailu- ja elämyskohteeksi. Uudistuksen myötä hotellin nimi muuttuu Kelo Resortiksi. Vuoden 2025 aikana remontoitava hotelli avautuu matkailijoille marraskuussa 2025. Uudistuksen taustalla on omistajan vaihdos. Seurakuntien omistuksessa vuodesta 1987 asti ollut kohde siirtyi 9.1.2025 Kelo Resort oy:n omistukseen. Hotellin pääomistajana toimi aiemmin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. "Kohde on puolustanut paikkaansa seurakuntien omistamana leirikeskuksena ja hotellina aiempina vuosikymmeninä. Toiminnan jatkaminen edellyttäisi kuitenkin merkittäviä lisäpanostuksia ja uusien käyttäjäryhmien etsintää. Hotellin operointi on ollut Turusta asti haastavaa, eikä hotellitoiminta ole seurakuntien ydintoimintaa. Paikan omistamista ei voi perustella myöskään sijoituksellisesti. Haluan kiittää hotellin työn
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye