Vihreät - De Gröna

Sofia Virta esittää pääministeri Orpolle kolme painavaa vaatimusta: “Suomella ei ole varaa politiikkaan, jossa oikeat ongelmat lakaistaan maton alle”12.2.2025 14:35:26 EET | Vihreät - De GrönaTiedote

Virta muistutti puheessaan eduskunnan täysistunnossa, että tähän asti Suomi on tunnettu maana, jossa heikoimmasta on haluttu pitää huolta. Virta totesi pelkäävänsä, että hänen tyttärensä sukupolvi joutuu kasvamaan sisäänpäinkääntyneeseen Suomeen. Siksi Virta ja Vihreät esittävät pääministerille kolme painavaa vaatimusta.
SDP EDUSKUNTA

Eduskunnan Saaristomeriryhmä: Saaristomeren pelastamiseksi tarvitaan vaikuttavia muutoksia EU:n yhteisen maatalouspolitiikkaan12.2.2025 14:34:56 EET | SDP EDUSKUNTATiedote

Eduskunnan Saaristomeriryhmä keskusteli keskiviikkona 12.2. maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) kanssa Suomen tavoitteista Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kauden 2028–2032 valmisteluun. Ryhmä toivoo hallituksen edistävän neuvotteluissa Saaristomeren tilaa parantavia uudistuksia maatalous- ja ympäristötukiin. Ryhmän puheenjohtaja Eeva-Johanna Elorannan (sd.) ja varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälän (kok.) mukaan nykyinen järjestelmä ei riittävästi tue Saaristomeren tilaa edistäviä toimia eikä vastaa nykypäivän tarpeisiin. Heidän mukaansa EU:n viljelijöiden tukien tulisi olla entistä tulosperusteisempia ja kohdennetumpia sekä ympäristötukien vaikuttavuuteen perustuvia.
Finanssiala ry

FA:n Arno Ahosniemi: Komissio lupailee juhlavasti sääntelyn perkaamista, mutta konkretiaa ei löydy komission työohjelmasta12.2.2025 14:28:21 EET | Finanssiala ryTiedote

EU-komissio lupaa yksinkertaistaa ja tehostaa sääntelyä. Finanssiala ry (FA) ihmettelee, miksei poisvedettävien lakihankkeiden listalla ole juurikaan finanssialaa koskevaa sääntelyä. Juhlapuheistaan huolimatta komissio jatkaa edellisen komission linjalla ja kaavailee uutta sääntelyä entisestään. EU:n kilpailukyvyn säilyttämiseksi päällekkäistä ja haitallista sääntelyä on perattava tarkoin. FA tukee vihreän ja digitaalisen siirtymän sekä oikeudenmukaisuuden ja osallisuuden edistämistä.
Viestintätoimisto Manifesto Oy

Starship Technologies ja Wolt aloittavat päivittäistavaroiden robottikuljetukset asiakkaille12.2.2025 14:03:40 EET | Viestintätoimisto Manifesto OyTiedote

Johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja Starship Technologies ja paikallisen kaupan alusta Wolt aloittavat yhteistyön robottikuljetuksissa. Yhteistyö käynnistyy pilottihankkeella, jossa Starshipin robotit toimittavat asiakkaille ruokaostoksia Wolt Market -verkkoruokakaupasta Lahdessa ja Espoon Niittykummussa ja Leppävaarassa. Toimitukset käynnistyvät vaiheittain helmikuun 2025 aikana.
Jyväskylän yliopisto

Kulttuurinen yhteistyö, ei ylivalta, luo yhteenkuuluvuutta12.2.2025 13:54:30 EET | Jyväskylän yliopistoTiedote

Horizon Europe -ohjelman 3 miljoonan euron rahoitus tuo yhteen taiteilijat ja tutkijat 12 maasta luomaan uusia suuntaviivoja taidekasvatukselle. Jyväskylän yliopisto on mukana muokkaamassa tulevaisuuden taidekasvatusta kansainvälisessä hankkeessa. Euroopan komissio on myöntänyt lähes 3 miljoonan euron rahoituksen hankkeelle, joka yhdistää 13 yliopistoa ja taideorganisaatiota Euroopasta ja Etelä-Tyynenmeren alueelta. Kolmivuotinen yhteistyöhanke käynnistyy helmikuussa 2025 ja tähtää kulttuurisen demokratian edistämiseen. INTRACOMP-hankkeessa ("Intercultural and Transcultural Competence Through Collaborative Cultural Expression") kehitetään uusia koulutuksen ja kulttuuripolitiikan kehyksiä maailmanlaajuisella, alueellisella ja kansallisella tasolla.
VR-Yhtymä Oyj

Talvilomailijan valinnoilla on väliä – junamatkailu pienentää tehokkaasti hiilijalanjälkeä12.2.2025 13:07:25 EET | VR-Yhtymä OyjTiedote

Matkakohteen sijainnin sekä matkustustavan valinnalla voi vaikuttaa olennaisesti matkustamisen aiheuttamaan päästökuormaan. VR:n ja Protect Our Winters (POW) Finlandin tuore kysely osoittaa, että monet talvilomailijat eivät vielä tiedosta valintojensa vaikutusta päästöihin. Uusi VR:n ja POWin yhdessä laatima Kestävän talvimatkailun opas auttaa tekemään kestäviä matkustusvalintoja.
Flow Festival

Flow Festival siirtyy budjetoimaan päästöjään sekä luonnonvarojen käyttöään12.2.2025 13:00:00 EET | Flow FestivalTiedote

Flow Festival panostaa jatkossa entistä ponnekkaammin vastuullisuustyöhönsä ja siirtyy budjetoimaan tapahtuman ympäristöjalanjälkeä asiantuntijoiden kanssa kehitetyllä työkalulla, jota tarjotaan myös muiden tapahtuma-alan toimijoiden käyttöön. Vuoden 2025 Flow Festivalin ympäristövaikutuksia pienennetään muun muassa kasvattamalla kasvipohjaisen ruoan osuutta festivaalin ruokatarjoilussa sekä optimoimalla sähkön käyttöä.
Wolfcom

Talvilomavinkit Viroon12.2.2025 12:58:37 EET | WolfcomTiedote

Innokkaina ulkoilmaihmisinä virolaisilla on tapana suunnata ulos nauttimaan raittiista ilmasta myös talviaikaan. Hiihtäminen, luistelu ja mäen laskeminen ovat suosittuja koko perheen aktiviteettejä, ja jokaisesta kylästä ja kaupungista löytyy mahdollisuuksia nauttia myös vähälumisesta talvesta. Laskiainen onkin yksi Viron tärkeimmistä kansallisista juhlapäivistä. Vaikka talvisää muistuttaisi tällä hetkellä enemmän juhannusta kuin laskiaista, tarjoaa Viro silti paljon elämyksellistä ja hauskaa tekemistä koko perheelle.
Huoltolux Oy

Ville Huhtaniemi nimitetty Huoltolux Oy:n toimitusjohtajaksi12.2.2025 12:27:09 EET | Huoltolux OyTiedote

Ville Huhtaniemi on nimitetty Huoltolux Oy:n toimitusjohtajaksi 10. helmikuuta 2025 alkaen. Hänellä on laaja kokemus johtotehtävistä ja liiketoiminnan kehittämisestä, ja hän siirtyy Huoltoluxiin Stora Enson tytäryhtiön, Selfly Storen, kaupallisen johtajan tehtävästä. Aiemmin Huhtaniemi on toiminut toimitusjohtajana muun muassa Janneniska Oy:ssä sekä tuulivoimaloiden huoltoon erikoistuneessa Bladefence Oy:ssä.
Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialueen vaativan kuntoutuksen osasto yhä kinestetiikan laatuyksikkö12.2.2025 12:25:43 EET | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialueTiedote

Suomen Kinestetiikkayhdistys ry:n on myöntänyt sertifikaatin Pohjanmaan hyvinvointialueen Vaasan keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osastolle (VAKU) tunnustuksena siitä, että sen toiminta ja palvelut täyttävät valtakunnalliset kinestetiikan laatuyksikön kriteerit. VAKU on ensimmäinen ja edelleen ainut erikoissairaanhoidon yksikkö Suomessa, jolle sertifikaatti on myönnetty. Nyt myönnetty sertifikaatti on jatkoa vuonna 2021 saadulle tunnustukselle.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye