Hämeen kauppakamari

Talouden suhdannenäkymät ovat nousseet Hämeessä27.1.2025 08:00:00 EET | Hämeen kauppakamariTiedote

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannenäkymät ovat parantuneet viime syksystä. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat jälleen parantuneet ja ovat jopa paremmat kuin kertaakaan kahden edellisen vuoden aikana”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n Suhdannebarometri: Elpyminen ollut vain vähäistä, näkymät alkuvuodelle varovaiset27.1.2025 08:00:00 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EKTiedote

EK:n tammikuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten vaikein suhdannevaihe on takanapäin, mutta elpyminen on jäänyt vähäiseksi. Tämänhetkistä suhdannetilannetta kuvataan yhä heikoksi kaikilla päätoimialoilla. Viime vuoden lopulla tuotannon ja myynnin kehitys ei yltänyt edellisen tiedustelun varovaisiin nousuodotuksiin.
Suomen startup-yhteisö

Barometrin mukaan vuosi 2024 oli aiempaa parempi startupeille – odotukset tulevasta ovat varovaisen myönteisiä27.1.2025 08:00:00 EET | Suomen startup-yhteisöTiedote

Suomen startup-yhteisön jäsenyritykset arvioivat oman yrityksen taloudellisen tilanteen parantuneen vuoden 2024 aikana. Rekrytointivauhti ei ole kasvanut ja odotukset ympäröivän taloustilanteen kehityksestä ovat varovaisen myönteiset. Startup-yritysten yleistä sentimenttiä kuvaavan startup indeksin pisteluku on noussut vuoden 2023 pohjalukemista, vaikka se on kaukana 2022 huipputasosta.
A-klinikkasäätiö

310 – Yksikin kuolema on liikaa: mielenosoitus huumekuolemien ehkäisemiseksi27.1.2025 07:35:03 EET | A-klinikkasäätiöKutsu

A-klinikkasäätiö järjestää tiistaina 4.2. klo 12–14 mielenosoituksen Helsingissä, jossa vaaditaan konkreettisia toimia huumekuolemien ehkäisemiseksi. Tapahtuman nimi "310 – Yksikin kuolema on liikaa" viittaa siihen, että huumeisiin kuoli vuonna 2023 Suomessa 310 ihmistä. Näistä suurin osa olisi ollut estettävissä oikeilla tukitoimilla ja palveluilla.
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Sote-alan tulevaisuuden tekijät ja työnantajat kohtaavat VAMKin ja Novian rekrytointitapahtumassa 29.1.27.1.2025 07:30:00 EET | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMKTiedote

Vaasan ammattikorkeakoulun ja Novian yhdessä järjestämä Soten rekrytointitapahtuma 29.1.2025 tuo yhteen opiskelijat ja työnantajat. Palosaaren kampukselle odotetaan yli 15 sote-alan työnantajaa Pohjanmaalta, Ruotsista ja Norjasta sekä runsain joukoin vaasalaisia sote-alan ammattikorkeakouluopiskelijoita. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan tapahtumaan.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye