Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamari: Kuntiin elinvoimaa ja kasvua yhteistyöllä yritysten kanssa12.2.2025 07:00:00 EET | Hämeen kauppakamariTiedote

Yritysten merkitys kuntien ja alueiden elinvoiman kehityksessä on keskeistä. “Yhteistyön kuntien ja yritysten välillä tulee olla tiivistä ja vuoropuhelun jatkuvaa. Tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia, jotka mahdollistavat kestävän kuntatalouden ja vahvistavat kuntien elinvoimaa nyt ja tulevaisuudessa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Jyväskylän yliopisto

Yliopistoyhteisö herättää tyytymättömyyttä – työntekijöiden tulkintoja yliopistoyhteisöön kuulumisesta12.2.2025 07:00:00 EET | Jyväskylän yliopistoTiedote

Työyhteisön kehittäminen ja hyvinvointi on useassa yliopistossa ja niiden yksiköissä nostettu keskeiseksi toimintakulttuurin osaksi. Samanaikaisesti suomalaisten yliopistojen rahoitusmalli korostaa kilpailua sekä erilaisia suoriutumisen mittareita, jotka heijastuvat myös työyhteisön johtamiseen ja työn organisointiin. Lisäksi lähes kolme neljäsosaa opetus- ja tutkimushenkilöstöstä työskentelee määräaikaisissa työsuhteissa. Yliopiston työntekijän näkökulmasta akateeminen ura onkin usein raadollista rahoituksesta ja työpaikoista kilpailua.
Työterveyslaitos

Moni työpaikka vasta aloittelee generatiivisen tekoälyn hyödyntämistä12.2.2025 06:00:00 EET | TyöterveyslaitosTiedote

Työsuojeluhenkilöstölle suunnatun tuoreimman Työsuojelupaneelin vastaajista 41 prosenttia arvioi oman työpaikkansa olevan vasta alkuvaiheessa generatiivisen tekoälyn hyödyntämisessä. Joka neljäs vastaaja katsoi, että tekoäly ja sen kehitys eivät juurikaan kosketa omaa työpaikkaa. Tekoälyn mahdollisuuksia työturvallisuuden kehittämiseksi tunnistettiin kuitenkin tilastoinnissa, raportoinnissa sekä datan analysoinnissa ja seurannassa.

Yrittäjät: Tarvitaan kunnianhimoinen mutta realistinen veropoliittinen kasvupaketti12.2.2025 02:00:00 EET | Suomen YrittäjätTiedote

Suomen Yrittäjät esittää hallitukselle puoliväliriiheen kunnianhimoista mutta realistista veropoliittista kasvupakettia osana kasvuohjelmaansa. Sen avulla voidaan vahvistaa kasvua ja yrittäjien riskinottoa syventämättä julkisen talouden ongelmia. Suomen Yrittäjien hallitus käsitteli kasvupakettia kokouksessaan 11.2.2025. Tarve investointeja vauhdittaville kasvutoimille on suuri, sillä tuoreen Pk-yritysbarometrin mukaan pk-yritysten investoinnit ovat vähenemässä edelleen kaikilla toimialoilla. Pk-yritysten tilannetta on hankaloitettu korottamalla arvonlisäveroa ja leikkaamalla kotitalousvähennystä. Yrittäjät esittää seuraavia toimia:
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 11.2.202511.2.2025 20:17:30 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaTiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 11.2.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Kaupunkiympäristölautakunta kokoontuu seuraavan kerran 25. helmikuuta.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Aluehallitus esittää muutoksia hyvinvointialueen toimielinrakenteeseen11.2.2025 19:43:32 EET | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle muutoksia hyvinvointialueen toimielimiin, kuten lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin. Aluehallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 11.2. Toimielinrakenteen ja sitä vastaavat hallintosäännön muutokset ovat tarkoitus tulla voimaan 1.6. alkaen eli uuden aluevaltuuston aloittaessa. Aluevaltuuston on tarkoitus päättää toimielinrakenteesta kokouksessaan 18.2.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye