16 Hakutuloksetpoikkeusaika perheissä

MIELI Suomen Mielenterveys ry

Mielenterveyden vahvistaminen Suomenkin ykköstavoitteeksi5.10.2022 08:00:00 EEST | MIELI Suomen Mielenterveys ry | Tiedote

Lokakuun 10. päivä vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Päivän kansainvälinen tavoite on nostaa mielenterveys ja hyvinvointi prioriteeteiksi maailmanlaajuisesti. Suomessa kiireellisin asia on reagoida nuorten pahoinvointiin. Palveluja on kehitettävä, mutta samalla tarvitaan merkittävästi enemmän huomiota mielenterveyden vahvistamiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Monessa perheessä mietitään nyt valmista hotellijoulua3.12.2020 07:30:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Tänä vuonna joulunviettotavat poikkeavat monessa perheessä aiemmasta. Totuttu ulkomaanmatka jää väliin eikä isolla suvulla nyt kokoonnuta. Se jättää tilaa hotellijoulun vietolle oman perheen kesken, vaikka kotikaupungissa. Sokos Hotellit tarjoavat runsaan kattauksen joulupaketteja kaikkialla Suomessa. Suosikkikohteiden osalta varauskalenteri alkoi täyttyä lokakuussa, mutta monin paikoin tilaa löytyy vielä - myös Joulupukin kotikaupungista Rovaniemeltä.
N2 Comms

Korona toi kauan kaivattua laatuaikaa perheisiin - Kauniaisten suurtutkimus osoittaa, että poikkeustilanteella oli myös yllättäviä positiivisia vaikutuksia28.5.2020 11:41:54 EEST | N2 Comms | Tiedote

Poikkeusaikana perheiden arjessa oli uudenlaisia ilonaiheita ja kuormitustekijöitä. Tekniikka toi rakkaat lähelle, kun välimatka erotti ihmiset. Perheiden yhteinen aika oli lisääntynyt, mutta liikunnan harrastaminen oli nyt haastavampaa. Tulokset ilmenevät Kauniaisissa toteutettavan suurtutkimuksen toisen vaiheen kyselystä, joka tarkastelee älylaitteiden vaikutuksia esikouluikäisiin ja heidän perheisiinsä.
Demarinaiset

Demarinaiset: Koti ei ole kaikille turvallinen paikka – tasa-arvo on turvattava myös poikkeusaikana29.4.2020 16:03:52 EEST | Demarinaiset | Tiedote

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi koti on saanut yhä merkittävämmän aseman ihmisten arjessa. Koti ei kuitenkaan ole kaikille turvallisin paikka, ja etäaikana riski joutua lähisuhdeväkivallan uhriksi on kasvanut huomattavasti. Kun poikkeustila pakottaa ihmiset pysymään kotona, pahimmassa tapauksessa koti saattaa muuttua vankilanomaiseksi paikaksi.
Lastensuojelun Keskusliitto

Perheiden tuki pitää pystyä turvaamaan poikkeusoloissa9.4.2020 12:00:00 EEST | Lastensuojelun Keskusliitto | Tiedote

Lastensuojeluilmoitusten määrä on laskenut poikkeustilan aikana, kun yhteydet tukea tarvitseviin perheisiin ovat heikentyneet. Perheissä ei kuitenkaan tarvita vähemmän apua, vaan enemmän. Pahimmillaan tilanne voi johtaa siihen, ettei perheille pystytä tarjoamaan tukea ajoissa, vaan ongelmat kärjistyvät. Lapsi- ja perhejärjestöt toivovat yhtenäisiä linjauksia perheiden palvelujen järjestämiseksi.
Jyväskylän yliopisto

Suunnittele, jousta ja luota itseesi – eli kuinka vanhemmat välttävät uupumisen poikkeusaikana6.4.2020 10:03:18 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Koronaviruksen aiheuttama tilanne luo perheille yhdessäolon mahdollisuuksia, mutta voi johtaa myös monenlaisiin vaikeuksiin ja ongelmiin. Tutkijat pelkäävät, että monien työn ja perheen samanaikaisten vaatimusten yhteensovittaminen saattaa altistaa vanhemmuuden uupumukselle. Lasten etäkoulunkäynnin puitteista huolehtiminen tuo myös oman lisänsä kiireiseen arkeen.
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye