EK: Teollisuuspoliittisen strategian toimeenpano ratkaisee sen merkityksen4.12.2024 20:30:51 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote
Suomen hallituksen tulee viedä konkretiaan keskeiset tuoreen teollisuuspoliittisen strategian esitykset ensi kevään puoliväliriihessä. EK:n mukaan tämä on tärkeää kasvukäänteen vahvistamiseksi sekä Suomen kehittämiseksi myönteisesti niin investointiympäristönä kuin yritysten uudistumisen ja viennin vauhdittamiseksi. Elinkeinoministerille luovutetussa strategiassa linjataan mm. että investointikilpailussa pärjäämiseksi Suomen on huolehdittava riittävistä kannustamista niin korkeaa jalostusarvoa kuin taloudellista turvallisuutta lisääville investoinneille. Tämän hetkiset EU:n väliaikaiseen kriisipuitteeseen (TCTF) kytketyt toimet ovat voimassa vuoden 2025 loppuun. Strategiassa todetaan olevan tarpeen selvittää vaihtoehtoisia kannustimia, jotka olisivat voimassa tämän jälkeen. "Näitä jatkopäätöksiä on lähdettävä hahmottelemaan ennakoiden. Kun tulevat EU-linjaukset asettavat myöhemmin puitteet sille mikä on mahdollista, hallituksen on oltava heti valmis etenemään ja viestimään siitä myös y