Maanomistajien Kimmo Collander: Lunastuslaki ei vastaa tätä päivää9.1.2025 07:50:00 EET | Audiomedia Oy | Artikkeli
Maanomistajain liiton toiminnanjohtaja Kimmo Collanderin mielestä parhaillaan valmistelussa oleva lunastuslaki tulisi uudistaa perusteellisesti. – Olosuhteet ovat sen alkuperäistarkoituksesta muuttuneet täysin. Vuonna 1979 voimaan tulleen lain uudistamista on yritetty monen hallituksen aikana, mutta se on aina vesitetty valmistelussa. –Tuulivoimayhtiöt ovat avanneet silmät siitä, että mikä tahansa yhtiö, joka haluaa vetää linjoja ihmisten metsiin, voi sen melkein ilmoitusluontoisesti tehdä. Samaan aikaan korvaustasot ovat jääneet todella vaatimattomiksi. Nykyinen laki lähtee Collanderin mukaan siitä, että maanomistaja ei saa hyötyä häneltä väkisin otetuista maasta. – On absurdia, että voittoa tavoitteleva osakeyhtiö saa hyötyä ottamalla toisen omaisuutta, mutta maanomistaja ei saa siitä euroakaan yli käyvän arvon. Korvaus ei yleensä riitä edes vastaavan maa-alueen ostamiseen, mikä on lain tavoitteena. – Vaikka tuulivoimayhtiöt ovat parantaneet käytäntöjään, riskinä on edelleen, että vo