Pallas Airin merkintäetuoikeusannissa annetut uudet osakkeet rekisteröity kaupparekisteriin
EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, KANADASSA TAI SINGAPORESSA TAIKKA MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA
Yhtiötiedote
Pallas Airin merkintäetuoikeusannissa annetut uudet osakkeet rekisteröity kaupparekisteriin
Pallas Air Oyj:n (”Pallas Air” tai ”Yhtiö”) merkintäetuoikeusannin (”Osakeanti”) annetut 110 052 572 Yhtiön uutta osaketta on tänään 31.5.2024 rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin (”Kaupparekisteri”). Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä on 128 585 947.
Uudet osakkeet oikeuttavat haltijansa Yhtiön mahdollisesti jakamaan osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä alkaen, kun osakkeet on rekisteröity Kaupparekisteriin ja merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon arviolta viimeistään 3.6.2024.
Kaupankäynnin uusilla osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikan huutokauppasegmentillä arviolta 3.6.2024.
Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Mikael Rentto, puhelin: +358 40 500 3736
mikael.rentto@pallasair.com
Hyväksytty neuvonantaja:
Aktia Alexander Corporate Finance Oy, puhelin +358 50 520 4098
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Finanssivalvonta
Keskeiset tiedotusvälineet
https://pallasair.com/
Tietoa Pallas Airista
Pallas Air on suomalainen vuonna 1988 perustettu puhtaan ja terveellisen ilman ratkaisuja tarjoava teknologiayhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Pallas Airin liiketoiminta jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat ilmanpuhdistimet, energiatehokkaat ratkaisut sekä ilmanvaihtohygieniatuotteet.
Pallas Air on edelläkävijä erilaisten puhtaan ja terveellisen ilman mahdollistavien tuotteiden kehittämisessä. Yhtiön kilpailuedut perustuvat Yhtiön omaan teknologiaan sekä energiatehokkaaseen ilmanpuhdistukseen. Yhtiön puhtaan ja terveellisen ilman ratkaisuja voidaan käyttää useissa erilaisissa tiloissa, kuten esimerkiksi kodeissa, kouluissa, toimistoissa, sairaaloissa ja tehtaissa. Lisäksi Pallas Airin tuotteet soveltuvat lukuisiin erilaisiin tarpeisiin aina yksityiskäytöstä ammatillisiin käyttötarkoituksiin.
Vuonna 2023 Pallas Air -konsernin liikevaihto oli 3,5 (4,4) miljoonaa euroa ja yhtiön käyttökate (EBITDA) oli -2,9 (-3,9) miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 52 (55) henkilöä.
TÄRKEITÄ TIETOJA
Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Hong Kongiin, Japaniin, Kanadaan, Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Hongkongiin, Uuteen-Seelantiin, Kanadaan tai Singaporeen taikka muihin sellaisiin maihin, joissa jakelu olisi vastoin sovellettavaa lainsäädäntöä tai määräyksiä. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, merkitsemiselle ja myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.
Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä asiakirja viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan perustietoasiakirjaan ja ehtoihin sisältyviin tietoihin perustuen.
Tätä tiedotetta ei tule pitää tarjouksena myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovassa viranomaisessa (Securities and Exchange Commission) tai Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, rekisteröinnistä säädetyn poikkeuksen mukaisesti. Yhtiön aikomuksena ei ole rekisteröidä mitään osaa Osakeannista Yhdysvalloissa eikä tarjota Tarjottavia Osakkeita tai mitään muita arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.
Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja, on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa, Japanissa tai Uudessa-Seelannissa tai missään muussa valtiossa, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.
Tämä tiedote voidaan jakaa ja on suunnattu vain henkilöille, jotka ovat (i) Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella; tai (ii) vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (“Määräys”) artiklan 19(5) piiriin kuuluvia sijoitusalan ammattilaisia; tai (iii) Määräyksen artiklan 49(2)(a)-(d) piiriin kuuluvia korkean varallisuusaseman yhtiöitä (high net worth companies) ja muita henkilöitä, joille se voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä “Relevantit henkilöt”). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain Relevanteille henkilöille, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tehdään ainoastaan Relevanteille henkilöille. Kenenkään, joka ei ole Relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai sen sisältöön.
Tämä tiedote ei ole eikä tämän tiedotteen liitteenä olevat Osakeannin ehdot ole asetuksessa (EU) 2017/1129 (“Esiteasetus”) tarkoitettu esite eikä ne sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä niitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä Tarjottavia Osakkeita tai mitään muita arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen.
Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä, eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole riippumattomasti vahvistettu. Tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten oikeudenmukaisuudesta, virheettömyydestä, täydellisyydestä tai oikeellisuudesta ei ole annettu mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia tai sitoumuksia, eikä näihin tulisi luottaa. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omiin selvityksiinsä ja analyyseihinsa Yhtiöstä, sen tytäryhtiöistä, sen arvopapereista ja transaktioista, mukaan lukien niihin liittyvät hyödyt ja riskit.
Liitteet
Tilaa yhtiötiedotteemme
Pysy ajan tasalla tilaamalla yhtiötiedotteemme sähköpostiisi.
Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.
Uutishuone