Oma Säästöpankki Oyj

Huijareiden kulta-aika on nyt käsillä

Jaa

Elämme vuoden vilkkainta myyntikautta ja huijareiden kulta-aikaa. Pahaa-aavistamattomat asiakkaat tekevät ostoksiaan niin kivijalka- kuin verkkokaupoissakin. Siellä, missä raha liikkuu, lymyävät myös verkkorikolliset. Erityisesti kiire ostosten maksamisen yhteydessä sisältää suuren riskin ostajalle, mutta loistavan tilaisuuden varkaalle. Viranomaisten ja pankkien kehote suhtautua henkilö- ja käyttäjätunnuksiinsa sekä korttitietoihinsa kuin arvokkaimpaan omaisuuteensa, on aiheellinen: Tunnusten päätyessä vääriin käsiin on omaisuuden lisäksi vaarassa identiteetti ja yksityisyys. Tiedostamalla uhat ja ennakoimalla riskit ovat parhaita keinoja välttyä joutumasta rikoksen uhriksi myös verkossa.

Henkilö ojentaa toiselle pankkikortin
Suhtaudu henkilö- ja käyttäjätunnuksiin sekä korttitietoihin kuin arvokkaimpaan omaisuuteesi.

Vielä muutama vuosi sitten yleisimpiä maksuvälinehuijauksia oli fyysisen pankkikortin anastaminen tai tunnusluvun urkkiminen olan yli kassalla tai pankkiautomaatilla. Lähimaksun yleistyttyä ja pankkiautomaattien sekä käteisen käytön vähennyttyä on pankkiasiointi muun sähköisen asioinnin ohella siirtynyt verkkoon huijarit mukaan lukien.

Verkkorikollisuus onkin valitettavan yleistä. *) Digi- ja väestötietoviraston 15.6.2023 julkaiseman Digiturvabarometrin mukaan joka viides suomalainen on joutunut internetissä petoksen tai muun rikoksen kohteeksi. Saman tutkimuksen mukaan suomalaisista 70 prosenttia haluaa oppia lisää siitä, miten toimia, jos joutuu digihuijauksen tai muun verkkorikoksen kohteeksi.
*) Lähde: https://dvv.fi/-/digiturvabarometri-yli-puolet-digimaailman-rikoksista-jaa-ilmoittamatta-viranomaisille

Nopeutta ja helppoutta, muttei milloinkaan turvallisuuden kustannuksella

Verkossa asiointi on tehnyt arjen pyörittämisestä sujuvaa. Asioinnin helppous ja nopeus ovatkin verkkosivuston kiitellyimpiä ominaisuuksia. Asioinnin nopeus on toki tavoite, mutta sen ei saisi milloinkaan tapahtua turvallisuuden kustannuksella. Nopean asioinnin toivossa saatetaan nimittäin oikaista käyttäjän suojaksi varta vasten rakennettuja tärkeitä vaiheita. Esimerkkinä tästä on kirjautuminen verkkopankkiin tai viranomaissivustolle hakukoneen kautta, mitä ei pidä koskaan tehdä, sillä se saattaa johtaa erehdyttävän aidon näköiselle valesivustolle.

Huijauksia syötetään useista eri kanavista: sähköpostitse, sosiaalisen median kautta, tekstiviestillä tai puhelimitse. Vielä muutama vuosi sitten huijausviestit olivat kömpelöitä sisältäen kirjoitusvirheitä. Nykyisin viestit ovat erehdyttävän aidon näköisiä ja kieleltään virheettömiä, mikä vaikeuttaa rikoksen tunnistamista.

Huijauksen tyypillisimpiä tuntomerkkejä ovat

  • odottamaton viesti pankilta, viranomaiselta tai muulta auktoriteetilta
  • uhkailu, kiristäminen ja pelottelu omaisuuden tai maineen menettämisellä
  • tarjous, joka kuulostaa liian hyvältä
  • satunnainen arvontavoitto, johon ei ole osallistunut
  • tunteisiin vetoaminen, avunpyyntö tai lähiomaiseksi tekeytyminen

Huomioi ainakin nämä seikat verkossa asioidessasi:

  • Älä kirjaudu pankkiisi tai viranomaisten sivuille hakukoneen kautta. Kirjoita sen sijaan koko osoite virheettömästi selaimen osoitekenttään.
  • Älä anna pankkitunnuksiasi, tilitietojasi tai salasanojasi sähköpostitse tai puhelimella.
  • Älä myöskään jaa syntymäaikaasi, osoitettasi tai puhelinnumeroasi verkossa.
  • Älä talleta luottokorttisi tietoja eri kanaviin.
  • Älä mene sivustolle sähköpostitse tai tekstiviestitse saamasi linkin kautta.
  • Jos et tunne verkkokauppaa entuudestaan, ole valppaana.
  • Huolehdi älylaitteidesi säännöllisestä päivittämisestä.
  • Käytä vain pankin virallista mobiilisovellusta.
  • Suojaa laitteesi haittaohjelmilta.
  • Suojaa kotisi langaton verkko salasanalla.
  • Ota käyttöön monivaiheinen tunnistautuminen sähköpostissasi ja sosiaalisen median tileilläsi.
  • Käytä eri salasanoja eri kirjautumisiin.
  • Hyvä salasana on arvaamaton: se on pitkä ja sisältää numeroita, erikoismerkkejä, isoja sekä pieniä kirjaimia.
  • Pidä tunnukset omana tietonasi.

On hyvä lisäksi tiedostaa, ettei pankki tai viranomainen milloinkaan soita kysyäkseen tunnuksia, salasanoja tai korttitietoja.

Jos tulet huijatuksi raha-asioissa, ole välittömästi yhteydessä pankkiisi, sillä pankkisi voi parhaimmillaan jäädyttää tilisiirron rikolliselle. Tee sitten rikosilmoitus poliisille. Jos olet jo antanut käyttäjätunnuksesi huijarille, vaihda sivuston tai sovelluksen salasana.

– OmaSp neuvoo mielellään digitaalisten pankkipalveluiden turvallisessa käytössä, lupaa tuotepäällikkö Jere Paajanen OmaSp:stä. –Verkko-ostoksia tehdessä maltti on valttia. Harkitse rauhassa, ja jos vähänkään arveluttaa, kannattaa ennen maksun tekoa varmistua rauhassa sivuston oikeellisuudesta, Paajanen päättää.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Vinkkejä turvallisempaan maksamiseen ja pankkikortin sekä verkkopankin käyttöön.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Henkilö ojentaa toiselle pankkikortin
Suhtaudu henkilö- ja käyttäjätunnuksiin sekä korttitietoihin kuin arvokkaimpaan omaisuuteesi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

OmaSp on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava ja Suomen kannattavin pankki. OmaSp palvelee ympäri Suomen 45 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta yli 200 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 500 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja lainaturvatuotteita. OmaSp harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa.
 
OmaSp:n keskeisenä tavoitteena on palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla lähellä ja läsnä sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa. OmaSp pyrkii ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen henkilökohtaisen palvelun ja helpon saavutettavuuden kautta. Myös toiminnan ja palvelujen kehittäminen tapahtuu asiakaslähtöisesti. Henkilöstö on sitoutunutta, ja sen urakehitystä pyritään tukemaan monipuolisten tehtävien ja jatkuvan kehittymisen avulla. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita. omasp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Säästöpankki Oyj

OmaSp avaa uudistuneen ja esteettömän konttorin Mikkelin ydinkeskustaan30.9.2024 07:56:56 EEST | Tiedote

OmaSp:n Mikkelin konttori muuttaa uudistuneeseen ja esteettömään toimipisteeseen osoitteeseen Mikonkatu 6 tiistaina 1.10.2024. Vuonna 2016 valmistuneen rakennuksen asiakastilat on remontoitu vastaamaan OmaSp:n ainutlaatuista palvelumallia. Lisäneliötä konttorissa on peräti sata Hallituskadulla aiemmin sijainneeseen konttoriin verrattuna. Avajaispäivää vietetään työn merkeissä ja virallisia avajaisia juhlitaan myöhemmin tänä vuonna.

Pää pilvissä, mutta jalat maassa mökkikaupoillakin19.6.2024 07:49:53 EEST | Tiedote

Vilkkaimmat mökinomistajan vaihtoviikot ovat käsillä luonnon näyttäessä parhaat puolensa. Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mökkikauppakatsauksen mukaan suuri osa vuotuisesta loma-asuntojen kaupasta tehdään kesä-elokuussa *1). Jos mökin myynti tai osto on ajankohtainen, on hyvä huomioida asiat, jotka liittyvät paitsi myyjän tiedonantovelvollisuuteen myös ostajan vastuuseen ymmärtää, mitä on ostamassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye