Ministeri Toivakka vienninedistämismatkalle Kiinaan
ULKOASIAINMINISTERIÖ
http://formin.finland.fi
Tiedote 22/2015
23.1.2015
Ministeri Toivakka vienninedistämismatkalle Kiinaan
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka matkustaa Team Finland -vienninedistämismatkalle Pekingiin ja Shanghaihin 26.-29.01.2015 Kiinan kauppaministeri Gao Huchengin kutsusta.
Ministerin johtamassa delegaatiossa on mukana yli 40 yritysedustajaa. Matkan tavoitteena on edistää suomalaisen elintarvikeviennin ja -teollisuuden sekä ICT-alan vienti- ja yhteistyöhankkeita sekä houkutella ulkomaisia investointeja Suomeen. Lisäksi vierailu tähtää maiden välisten kaupallisten suhteiden kehittämiseen sekä suomalaisten ja kiinalaisten yritysten ja organisaatioiden yhteistyön tukemiseen.
Matka on samalla ensimmäinen ministerivetoinen elintarvikeohjelman Team Finland -vienninedistämismatka. Food from Finland -elintarvikevientihanke tähtää Suomen elintarvikeviennin kaksinkertaistamiseen vuoteen 2020 mennessä. Kiina on ohjelman keskeisimpiä kohdemaita.
"Mahdollisuudet suomalaisyrityksille yli miljardin ihmisen Kiinassa ovat valtavat. Kiinan nouseva elintaso ja kasvava kysyntä luovat mahdollisuudet, joita meillä ei ole varaa olla hyödyntämättä. Suomalaisilla on erityisen paljon osaamista puhtaiden elintarvikkeiden, ruokaturvallisuuden ja korkean teknologian saralla. Valtiovallan panostus Kiinan markkinoiden avaamiseen onkin erityisen merkityksellistä aikana, jolloin Venäjän yksipuolisen elintarviketuontikiellon seurauksena yrityksemme etsivät korvaavia markkinoita", sanoo eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka.
Matkan aikana suomalaisyritysten hankkeita edistetään korkean tason tapaamisten ja useiden business-tapahtumien kautta. Ministeri tapaa matkallaan muun muassa Kiinan kauppaministerin sekä Kiinan elintarvikevalvonnasta ja -luvista vastaavan viraston (AQSIQ) ja Kiinan kansainvälisen kaupan edistämisen neuvoston (CCPIT) johtajat.
Vienninedistämismatkalle osallistuvat seuraavat yritykset: Atria Suomi Oy, B&B Advisors Finland Oy, The Central Union of Swedish-Speaking Agricultural Producers in Finland (SLC), Elintarviketeollisuusliitto, Evira, Fleetlogis Oy, Elintarvikealan Team Finland- vientiohjelma Food from Finland, Food Safety Management Finland ry, Helsingin Mylly Oy, HKSCAN Finland Oy, Hunajainen SAM Oy, Kalatukku E. Eriksson Oy, Lignell & Piispanen / Oy Gust. Ranin, Myllyn Paras Oy, Pekan Leipä Oy, Pekka Vehviläinen, Polar Oats Oy, Reilua.fi Oy, Snellmanin Lihanjalostus Oy, Tekes, Valio Ltda, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Wipak Packaging (Changshu) Co. Oy, Avain Technologies Oy, DIGILE Oy, Suomi-Kiina koulutusyhdistys FICEA ry, Finnvera Oyj, F-Secure Oyj, Nokia, OpusCapita Group Oy, Qvantel Oy, Roidu Oy, Supercell Oy, Uros Oy.
Lisätietoja: eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin lehdistöavustaja Miika Tomi, puh. 050 574 0507, matkan aikana 26.-29.1. +358 50 310 6577, maavastuuvirkamies Mikko Pötsönen, ulkoasiainministeriö, puh. 02 95351784.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.
// KORJATTU TIEDOTE // VALTOSEN INFO PERUTTU //Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista9.1.2025 09:22:54 EET | Kutsu
Tiedoksi toimituksille Ulkoministeri Valtosen infotilaisuus toimittajille torstaina 9.1.2025 klo 18.25 Suomen aikaa on peruuntunut. Lisätiedot: tiedottaja Miia Vihola, puh. 0295 350 680 tai UM viestintäpäivystäjä, puh. 040 551 6571 Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi
Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista8.1.2025 18:00:24 EET | Kutsu
Ulkoministeri Elina Valtonen vieraili Ukrainassa 8. tammikuuta ja vierailee Moldovassa 9. tammikuuta. Ukrainassa tapaamisten aiheena olivat mm. Etyjin ja Suomen tuki Ukrainalle. Moldovassa Valtonen keskustelee mm. Moldovan energiatilanteesta ja Transnistrian konfliktista.
//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme