Asunnot, tiet ja hometalot rakentajien listaykkösinä
Rakentajien aikovat antaa tukensa sellaisille poliittisille päätöksille, jotka aidosti lisäävät Suomen hyvinvointia, asuntotuotantoa ja tuottavuutta parantamalla tiestöä ja kuljetuksia.
.Rakentamisen lisääminen oikeissa kohteissa elvyttää Suomen teollisuutta, ulkomaankauppaa ja kotimarkkinoita. Tämä totuus vain tahtoo peittyä sen alle, että lipsahdetaan tavoittelemaan esimerkiksi ostovoimaa leikkaavia palkkaratkaisuja tai muita heikennyksiä työntekijöiden asemaan. Ne eivät rakenna vaan rikkovat.
Rakentajien mielestä kannattaa nyt keskittyä kolmeen asiaan:
1. Home- ja kosteusvaurioiden korjauksiin maamme kouluissa, päiväkodeissa ja muissa julkisissa rakennuksissa.
2. Suomen liikenneväylien parantamiseen siten kuin parlamentaarinen korjausvelkatyöryhmä on laskenut.
3. Asuntorakentamisen edellytysten lisäämiseen erityisesti kasvukeskuksissa.
Rakennusliiton mielestä julkisissa hankkeissa tulee käyttää Suomessa luotettavaksi tunnettuja yrityksiä ja työntekijöitä. Se tulee varmasti edullisimmaksi ja huolehditaan paremmin myös rakentamisen laadusta.
Rakennusliitto on ottanut tyytyväisenä vastaan ennakkotiedon siitä, että tuleva hallitus aikoo säilyttää kolmansista maista tulevan työvoiman saatavuusharkinnan. Rakennusliiton mielestä olennainen ongelma ei ole työvoiman vähyys työmarkkinoilla, vaan työpaikkojen puute.
Ruotsissa saatavuusharkinnasta luovuttiin 8 vuotta sitten. Tällöin työlupien määrä lisääntyi merkittävästi etenkin siivous- ja rakennusaloilla. Samalla yleistyi työlupien laiton kauppa ja suoranainen ihmiskauppa. Siksi saatavuusharkintaa ei saa poistaa.
Nyt alkaneen eduskuntakauden aikana ei kannata romuttaa lamatalkoisiin vedoten työmarkkinoiden toimivia sopimusmalleja. Sen sijaan Rakennusliiton mielestä on oikein ja hyvä keskustella myös rakennusalan tuottavuudesta. Rakentajien äänen ja vahvan kokemuksen kuunteleminen olisi silloin varmasti eduksi myös rakennusalan yrityksille, poliittisille päättäjille ja koko rakennusalalle.
Rakennusliiton liittokokouksen hyväksymässä asiakirjassa korostetaan siinäkin voimakkaasti asunto- ja tieverkon rakentamista ja parantamista. Palkkapolitiikassa Rakennusliitto tavoittelee ansiotason nostamista.
-Ostovoiman parantaminen palkkoja korottamalla on valtion ja kuntien talouden kannalta kestävämpää kuin verojen alentaminen ja tulee olemaan siten liittomme keskeisenä tehtävänä työehtosopimuksia sovittaessa, korostetaan asiakirjassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki Korhonen
Tiedotuspäällikkö
Tel. +358 40 7667172
Tietoja julkaisijasta

Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI
020 774 003 (puhelinvaihde)https://www.rakennusliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry
Sopimukseton tila jatkuu, neuvottelut jäihin21.3.2025 15:59:20 EET | Tiedote
Rakennusalan työehtoneuvottelut ovat jumiutuneet ja sopimukseton tila on jatkunut maaliskuun alusta lähtien. Rakennusliiton perjantaina koolla ollut hallitus totesi tilanteen.
Rakennusliiton TES-neuvottelut jatkuvat ensi viikolla14.3.2025 12:30:20 EET | Tiedote
Rakennusliiton työehtosopimusneuvotteluja jatketaan ensi viikolla.
TES-sopua ei ole löytynyt, rakennusala sopimuksettomaan tilaan28.2.2025 14:05:47 EET | Tiedote
Rakennusliiton ja Rakennusteollisuus RT:n välisissä työehtosopimusneuvotteluissa ei ole löytynyt sopua. Kaikki Rakennusliiton kahdeksan työehtosopimusta päättyvät perjantaina 28.2. kello 24.00 ja rakennusala siirtyy sopimuksettomaan tilaan.
Vientiteollisuuteen työehtosopimukset, rakennusalalla kiriviikko – Palonen toivoo vauhtia neuvotteluihin24.2.2025 14:38:41 EET | Tiedote
Rakennusliiton työehtosopimukset päättyvät perjantaina 28. helmikuuta. Mikäli alkavalla viikolla ei synny sopua uusista sopimuksista, siirrytään maaliskuussa sopimuksettomaan tilaan ja aukeaa mahdollisuus käynnistää työtaistelutoimet.
Rakennusliitolta uusia tukilakkoja14.2.2025 13:55:04 EET | Tiedote
Rakennusliitto ry osallistuu Teollisuusliitto ry:n julistamaan työnseisaukseen tukilakoilla 24.–28.2.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme