Kalevala Koru mukaan Roosa nauha -keräykseen
Kalevala Koru tuo tämän syksyn mallistoon Roosa nauha-korusarjan. Sarjan myynnillä tuetaan Syöpäsäätiötä ja sen tunnetuinta keräystä Roosa nauhaa.
– Naisten perustamana ja omistamana yrityksenä meille oli luontevaa lähteä mukaan tukemaan näin merkittävää asiaa. Syöpäsäätiö tekee tärkeää työtä rahoittaessaan rintasyöpätutkimusta ja siihen liittyvää neuvontaa. Olemme mielellämme tukemassa sitä, toteaa Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen.
Hyväntekeväisyyskorut ovat olleet vuosikymmeniä osa Kalevala Korun toimintaa. Yritys on itse saanut alkunsa varainkeruusta tärkeään tarkoitukseen ja on tukenut lähes 80 toimintavuotensa aikana useita eri hyväntekeväisyyskohteita, kuten tyttöjen koulunkäyntiä Ghanassa, Suomen naissotaveteraaneja sekä Naisten Pankin, Lapsi 2000 ry:n, Aivosäätiön ja Pelastakaa Lapset-järjestöjen toimintaa. Kalevala Koru tukee niin ikään Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta Suojassa-korusarjalla.
Pitkien hyväntekeväisyysperinteiden lisäksi Syöpäsäätiön ja Kalevala Korun historiasta löytyy toinenkin yhdistävä tekijä: Syöpäsäätiön ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Kalevala Korun ensimmäinen toimitusjohtaja Aino-Mari Mecklin. Tämän toteaa myös Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen, joka iloitsee tulevasta yhteistyöstä Kalevala Korun kanssa.
– Syöpäsäätiö on iloinen saadessaan yhteistyökumppanikseen perinteikkään suomalaisten arvostaman yrityksen. Molempien historiaan kuuluu vahvoja suomalaisia naisia. Syöpäsäätiötä oli lähes 70 vuotta sitten perustamassa Kalevala Korun ensimmäinen toimitusjohtaja Aino-Mari Mecklin. Toivomme nyt käynnistyvän yhteistyön tuovan lisää näkyvyyttä ja varoja suomalaisen syöpätutkimuksen hyväksi, sanoo Sakari Karjalainen.
Roosa nauha -koruksi on valittu Kirsti Doukasin suunnittelema rakastettu Lähde, jota on saatavissa rajoitetun ajan vaaleanpunaisella kivellä. Sarjaan kuuluvat korvakorut ja kaulakoru. Kalevala Koru lahjoittaa keräykseen viisi euroa jokaisesta myydystä korusta.
Korut ovat vähittäismyynnissä rajoitetun ajan lokakuun alusta vuoden loppuun asti.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Petra Nikkinen, viestintä ja PR, puh. 040 521 7772, petra.nikkinen@kalevalakoru.fi
Kuvapyynnöt: Pirjo Helenius, puh. 0207 611 205, pirjo.helenius@kalevalakoru.fi.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kalevala Koru Oy
RAKAS Rolf Ekroth x Kalevala -kollaboraation lanseeraus Kööpenhaminan muotiviikolla 5.8.20246.8.2024 12:00:56 EEST | Tiedote
Rolf Ekroth tuo lavatanssit ja suomalaisuuden syvimmän olemuksen Kööpenhaminan muotiviikoille. Lanseeraamme yhdessä RAKAS Rolf Ekroth x Kalevala -kollaboraation, johon sisältyy monikäyttöinen koru sekä huiveja. Korut on valmistettu kierrätyshopeasta suomalaisena käsityönä Kalevala Korun tehtaalla Helsingissä. RAKAS-koru toimii korvakoruna, huivikoruna ja monikäyttöisenä asusteena, jonka stailaamisessa vain mielikuvitus on rajana.
Kalevala Koru hälventää koru- ja designmaailman rajaa. Uusi Männyt-mallisto lanseerataan syksyllä 2024.31.5.2024 17:30:02 EEST | Tiedote
Kalevala lanseeraa syksyllä 2024 uuden Männyt-korumalliston, jossa yhdistyy suomalaisen luonnon mystiikka ja moderni, innovatiivinen muotoilu. Männyt-korusarja on ensimmäinen Aino Ahlnäsin, Kalevala Korun uuden luovan johtajan ulostulo.
Kalevala Koru avaa uuden lippulaivamyymälän Helsingin keskustaan - uudessa myymälässä suomalainen design kohtaa inspiroivan ostoselämyksen17.5.2024 10:30:46 EEST | Tiedote
Kalevala-lippulaivamyymälä on avattu uusissa tiloissa Keskuskadulla. Kalevala Koru elävöittää Helsingin keskustaa inspiroivalla myymäläkonseptilla, joka uudistaa tavan ostaa koruja sekä tarjoaa entistäkin kattavampia ja yksilöllisempiä palveluita.
Kalevala Koru esittäytyy Kööpenhaminan muotiviikoilla yhdessä Rolf Ekrothin kanssa3.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kalevala Koru on ensimmäisenä suomalaisena korubrändinä mukana Kööpenhaminan muotiviikoilla. Uraauurtavan KALEVALA Pidetty -malliston second hand -korut ovat osa Rolf Ekrothin ja Kalevala Korun yhteismallistoa, joka lanseerataan muotiviikoilla 8. elokuuta. KALEVALA Pidetty -korujen ja Rolf Ekroth -yhteistyön esitteleminen Kööpenhaminan muotiviikoilla tukee Kalevala Korun kansainvälisen kasvun strategiaa tekemällä Suomen tunnetuinta korubrändiä tutuksi myös laajemmalle kansainväliselle yleisölle.
Planetaariset laaksot ja muut Björn Weckströmin ikoniset korut saatavilla jatkossa myös kierrätettyinä ja huollettuina Kalevala Pidetty -koruina11.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Asiakkaat rakastuivat Kalevala Pidetty -kierrätyskoruihin. Nyt Kalevala Koru laajentaa suosittua Pidetty -second hand -mallistoaan Björn Weckströmin designkoruihin sekä muihin Lapponia-brändin alla valmistettuihin koruihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme