MUUSIKKOJEN LIITON TUNNUSTUSPALKINTO 2015 ANNAMAIJA SAARELALLE
Annamaija Saarela työskenteli vuosina 2009-2011 projektin vetäjänä Muusikkojen liiton hallinnoimassa valtakunnallisessa klubi- ja kiertuehankkeessa (VAKA), jonka tuloksena opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatiin uusi määräraha vapaan kentän klubi- ja kiertuetukea varten vuonna 2012. Määräraha on kasvanut neljässä vuodessa 100 000 eurosta 320 000 euroon, ja se on ollut tervetullut piristysruiske vapaan kentän toimintaan.
Saarela jatkoi musiikin vapaan kentän kehitystyötä VAKA-hankkeen jälkeen Music Finlandin hallinnoimassa Vaahto-hankkeessa vuosina 2012-2015. Hankkeessa kehitettiin suomalaisen musiikkialan tekijä-, tuottaja- ja välittäjäportaan osaamista, verkostoitumista ja kansainvälistymistä.
Edellä mainittujen kehitysprojektien lisäksi Saarela on toiminut Tampereen musiikkijuhlien toiminnanjohtajana 1999-2002, UMO Jazz Orchestran toiminnanjohtajana 2002-2008, yrittäjänä ja toimitusjohtajana Annamaija Music Companyssa vuodesta 2011 lähtien sekä toiminnanjohtajana Pirkanmaan festivaalit - Pirfest ry:ssä vuodesta 2014 lähtien. Lisäksi Saarela on toiminut muun muassa Europe Jazz Networkin hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana.
Luovien projektien suunnittelu, rahoituksen hankinta ja toteutus ovat Saarelan erityisosaamista. Huomionarvoista on myös Saarelan erityisen laaja verkostoituminen musiikkialalla.
Vuonna 2005 Yleisradion Jazzradio myönsi Saarelalle Varjo-Yrjö-palkinnon ansioituneesta toiminnasta kotimaisen jazzkulttuurin edistämiseksi.
Suomen Muusikkojen Liitto ry:n 38. tunnustuspalkinto jaetaan Musiikki & Media -tapahtumassa Tampereella perjantaina 16.10.2015 klo 16.15. Palkintosumma on 5 000 euroa, ja sen rahoittavat Suomen Muusikkojen Liitto ry sekä Suomen Messusäätiö. Tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain merkittävästä työstä liiton toimintapiirissä.
Haastattelupyynnöt:
Annamaija Saarela
amc@annamaijacompany.fi
050 3076 095
Lisätietoja:
Ahti Vänttinen, puheenjohtaja
ahti.vanttinen@muusikkojenliitto.fi
050 5695 585
Sanni Kahilainen, tiedottaja
sanni.kahilainen@muusikkojenliitto.fi
044 544 0208
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pieni Roobertinkatu 16
00120 Helsinki
09 6803 4070, sml@muusikkojenliitto.fihttp://www.muusikkojenliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Muusikkojen Liitto ry
Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2017 Ossi Runnelle28.12.2017 09:00:00 EET | Tiedote
Tiedote/julkivapaa 28.12.2017 klo 9.00. Muusikkojen liiton vuoden 2017 tunnustuspalkinto on myönnetty musiikkineuvos Ossi Runnelle hänen mittavasta elämäntyöstään suomalaisen musiikkielämän hyväksi. Liiton hallitus kiinnitti liiton 100-vuotisjuhlavuonna erityistä huomiota siihen, että Runnen ura kattaa suurimman osan Muusikkojen liiton ja itsenäisen Suomen historiasta. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa.
Tekijänoikeusneuvosto: Musiikin suoratoistopalvelulla on velvollisuus mainita esittävän taiteilijan nimi hyvän tavan mukaisesti12.10.2017 09:48:50 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva Tekijänoikeusneuvosto on äskettäisessä lausunnossaan ottanut kantaa esittävien taiteilijoiden nimien mainitsemisvelvollisuuteen musiikin suoratoistopalveluissa. Tapauksessa on neuvoston mukaan loukattu esittäjän moraalisia oikeuksia.
Musiikin suoratoisto 2.012.9.2017 08:30:04 EEST | Tiedote
Spotifyn kaltaisista suoratoistopalveluista on tullut äänitemusiikin kulutuksen tärkein ja lähes yksinomainen väline. Niitä kehitettäessä on kuitenkin sivuutettu taiteilijat, jotka ovat äänitteillä pääosassa ja joiden nimissä niitä markkinoidaan. Musiikin esittäjien asemaa on joiltakin osin mahdollista kehittää tiivistämällä alan toimijoiden yhteistyötä. Jotta heidän oikeuksiaan ja toimeentuloaan voitaisiin aidosti parantaa, tarvitaan myös lainsäädäntötoimia.
Sinfoniaorkesterit juhlistavat Muusikkojen liiton ja Gramexin juhlavuotta kahdeksassa kaupungissa28.8.2017 13:21:35 EEST | Tiedote
Muusikkojen liiton ja Gramexin yhteisellä juhlavuoden konserttikiertueella kuullaan kahden uuden kotimaisen tilausteoksen ensiesitykset. Toisen on säveltänyt Uljas Pulkkis ja toisen Antti Auvinen.
Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2016 Minna Pensolalle8.12.2016 20:00:00 EET | Tiedote
Julkivapaa 8.12.2016 klo 20. Suomen Muusikkojen Liitto ry:n vuoden 2016 tunnustuspalkinto on myönnetty viulisti Minna Pensolalle hänen työstään klassisen livemusiikin tuomisessa uusille yleisöille. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa.