Luonnonvarakeskus

Pehr Kalmin kasvikaravaani esittelee puutarhojen erikoisuuksia Turussa Piispankadulla

Jaa
Piispankadun varrella Turussa etsitään tänä kesänä kasvikätköjä ja tutustutaan siirrettävään taidekasvihuoneeseen, eksoottisiin amerikankasveihin ja 1760-luvun puutarhaluentoihin. Näin juhlistetaan maailmankuulua suomalaista kasvitieteilijää ja tutkimusmatkailijaa Pehr Kalmia, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 300 vuotta.

Pehr Kalmin kasvikaravaani avataan yleisölle tiistaina 5.7. klo 17–18 Ett Hem -museon pihalla (Piispankatu 14, Turku). Taiteilija Jan-Erik Andersson esittelee Kalmin kunniaksi tehdyn Pehr Kalm Explosion, siirrettävän taiteellisen kasvihuoneen. Tutkijat Maarit Heinonen ja Aaja Peura esittelevät Pehr Kalmin elämää ja kasveja. Harrastajanäyttelijä Ville Parviainen lukee Kalmin aitoja 1760-luvun kasviaiheisia luentoja.

Lehdistö voi sopia tapaamisen Anderssonin ja Peuran kanssa samana päivänä klo 11.00.

Kalmin puutarhaperinne elää yhä

Ruotsalaisen kasvitieteilijä Carl von Linnén oppilas Pehr Kalm (1716–1779) toi kuuluisalta Pohjois-Amerikan tutkimusmatkaltaan kasveja Suomeen. 1700-luvun loppupuoliskolta on säilynyt muistiinpanoja, kirjeitä ja artikkeleita sekä prässättyjä kasvinäytteitä, joita Svenska kulturfondenin rahoittamassa Kalm-hankkeessa on koottu ja tutkittu.

– Kalm omisti elämänsä puutarhanhoidon, maanviljelyksen ja metsänhoidon kehittämiseen etsien näistä keinoja kansakunnan vaurastumiseen. Tässä työssä tärkeänä oli uusien viljelykasvien kotiuttaminen Suomen ilmastoon ja maaperään, kertoo Pehr Kalmin kasvitieto -hankkeen vastuututkija Maarit Heinonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Pohjois-Amerikan matkalta palattuaan Kalm perusti koetarhoja tuomiensa satojen kasvien koeviljelyyn.

– Kalmin puutarhanhoidon kehittämisen perintö elää meidän ajassamme monella tapaa. 1700-luvun puolivälin jälkeen alkoi puutarhakulttuuri vähin erin syntyä Suomessakin, kuvailee kalmilaisesta puutarhasta maisema-arkkitehtuurin väitöskirjaa valmisteleva Aaja Peura.

Maanpäällinen paratiisi

Kalmin oppilaiden alkuperäisiä 1760-luvun käsinkirjoitettuja luentomuistiinpanoja auki kirjoittaneen Kotuksen kielentutkija Maria Lehtosen mukaan Kalm korosti erityisesti puutarhojen hyödyllisyyttä.

– Mutta ei Kalm kuitenkaan vakavamielinen ollut. Eräiden muistiinpanojen mukaan hän oli sanonut, että puutarhoissa voi myös huvitella, sillä hyvin hoidetussa kukkatarhassa on kuin maanpäällisessä paratiisissa, Lehtonen toteaa.

Kasvikokeilujen Piispankatu

Pehr Kalmin syntymästä tulee kuluneeksi 300 vuotta. Sen kunniaksi kesäkuussa perustettiin Kalmilainen hyötypuutarha Kansallismuseon Louhisaaren kartanoon. Tapahtumasarja jatkuu nyt Turun seudulla, kun joukko taiteilijoita ja tutkijoita esittelee tänä kesänä Kalmin kasviperintöä.

Tapahtumien keskuspaikkana on Piispankatu, jossa sijaitsi Pehr Kalmille tärkeä Turun Akatemian kasvitieteellinen puutarha vuosina 1757–1829. Nykyään paikalla on Sibelius-museo ja sen takana kesällä 2012 valmistunut taiteilija Jan-Erik Anderssonin Pehr Kalm Revival -ympäristötaideteos.

Siirrettävä taidekasvihuone

Taiteilija Jan-Erik Andersson on Taiteen edistämiskeskuksen tuella rakentanut Pehr Kalmin kunniaksi siirrettävän taiteellisen kasvihuoneen.

– Olen kiinnostunut rakennelmista, joista ei keskustella rakennushistoriassa, kuten grillikatokset, pergolat ja saunat. Pehr Kalm Explosion -taidekasvihuone on jatkoa tälle. Kasvihuoneen muoto ja ornamentiikka on saanut vaikutteita Kalmin Suomeen tuomista kasveista, joita myös kasvihuoneessa kasvaa.

Kasvikaravaanissa luentoja ja kasviostoksia

Pehr Kalmin kasvikaravaania vetää harrastajanäyttelijä Ville Parviainen, joka lukee Kalmin aitoja 1760-luvun kasviaiheisia luentoja ja otteita artikkeleista vanhaksi ruotsiksi. Luennot käsittelevät Kalmin tutkimia kotimaan ja Pohjois-Amerikan kasveja, joista muutamia kasvaa Pehr Kalm Explosion -taidekasvihuoneessa. Luentoja pääsee kuulemaan 5.7. Piispankadulla, Turun taiteiden yössä 18.8. sekä tilauksesta.

Pehr Kalmin kasvikaravaanista voi tehdä myös taimiostoksia. Myynnissä on pyhärantalaisen Vakka-Taimen amerikankasvien taimia, joita Kalm matkakertomuksessaan kuvailee. Yksi erikoisuuksista on ikivihreä vahva-arominen pensasmainen vahapuu (Myrica cerifera), jonka marjojen vahasta on valmistettu kynttilöitä.

Piispankatulaisen taiteilija Leena Saarron suunnittelemassa ja Stiftelsen för Åbo Akademin kanssa yhteistyössä toteutetussa toiminnallisessa #perhkalm -näyttelyssä lapset ja muutkin kätköistä innostuneet voivat etsiä Piispankadun varrelle kätkettyjä hyötykasveja.

Lataamalla kuvia instagramiin hastagilla #perhkalm voi osallistua siemenpussien arvontaan. Turkulaisen konsuli Alfred Jacobssonin Ett Hem -kotimuseon kuistille on kerätty Jacobssonien vintin kätköistä puutarhaan ja Kalmiin liittyvää esineistöä ja kirjallisuutta.

Lisätietoja:

Kalm-hanke: tutkija Maarit Heinonen, Luke, puh. 029 532 6117, maarit.heinonen@luke.fi

Piispankadun kasvit: museopuutarhuri, väitöskirjatutkija Aaja Peura, Kankaisten säätiö, puh. 040 589 9477, aaja.peura@aalto.fi

Pehr Kalm Explosion -taidekasvihuone: taiteilija Jan-Erik Andersson, www.anderssonart.com, puh. 040 501 3960, jan-erik.andersson@anderssonart.com

Pehr Kalmin kasvikaravaani: tutkija Maarit Heinonen, Luke; museopuutarhuri Aaja Peura; Ville Parviainen parvivi@gmail.com

1700-luvun ruotsinkielisistä kasviaiheisista kirjoituksista: tutkija Maria Lehtonen, Kotus, puh. 044 533 2949, marra.lehtonen@gmail.com

#pehrkalm: intendentti Ulrika Grägg, Ett Hem -museo, puh. 040 866 9777, ulrika.gragg@stiftelsenabo.fi

Avainsanat

Kuvat

Pehr Kalm Explosion, 2016. Siirrettävä kasvihuone. Flyttbart växthus. Kuva: Jan-Erik Andersson
Pehr Kalm Explosion, 2016. Siirrettävä kasvihuone. Flyttbart växthus. Kuva: Jan-Erik Andersson
Lataa
Pehr Kalm Explosion, 2016. Siirrettävä kasvihuone. Flyttbart växthus. Kuva: Jan-Erik Andersson
Pehr Kalm Explosion, 2016. Siirrettävä kasvihuone. Flyttbart växthus. Kuva: Jan-Erik Andersson
Lataa
Pehr Kalm Explosion, 2016. Siirrettävä kasvihuone. Flyttbart växthus. Kuva: Jan-Erik Andersson
Pehr Kalm Explosion, 2016. Siirrettävä kasvihuone. Flyttbart växthus. Kuva: Jan-Erik Andersson
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13:33 EET | Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye