Kokemuksen ääni puhuu messuilla
Huutokauppakeisari Aki sekä Heli ja Markku saapuvat pitämään hyväntekeväisyyshuutokaupan Kokemuksen lavalle lauantaina 12.11. klo 12. Huudettavana on messuilla mukana olevien yritysten tuotteita. Huutokaupan tuotto lahjoitetaan Unicefin kautta Syyriaan Aleppon lapsille.
Messuilla järjestetään myös vapaaehtoistoiminnan Pop Up & Small Talk -osasto, jossa voi tavata vapaaehtoistoiminnassa mukana olevia ja jutella heidän kanssaan. Osastolla kerrotaan, mitä vapaaehtoistoiminta on ja mitä se antaa. Samalla sieltä saa vinkkejä, miten vapaaehtoistyöhön voi lähteä mukaan. Osaston esiintymislavalla on messupäivinä puheenvuoroja muun muassa Vuoden vapaaehtoinen -kampanjasta ja vertaisryhmän ohjaamisesta.
Käsillä tekeminen lisää hyvinvointia ja lievittää stressiä
Käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen Itä-Suomen yliopistosta kertoo käsitöiden hyvää tekevästä vaikutuksesta Kokemuksen lavalla perjantaina klo 16.30. Pölläsen mukaan käsillä tekeminen lisää tutkitusti hyvinvointia ja toimii myös virkistyksenä ja terapiana.
– Yksi oleellinen asia on, että käsityöntekijä voi itse määritellä ja hallita käsityön tekemistään. Materiaalin, välineiden ja tekniikan hallinta ja valmistunut tuote tuovat onnistumisen tunteen. Myös itse tekemisen prosessi voi olla niin koukuttava, että käsityöntekijä ei malta lopettaa, Pöllänen kertoo.
Käsitöitä voi hänen mukaansa käyttää hyvinvointia tuottavana välineenä. Hyvän mielen voi saada vaikkapa tuunatessaan tai korjatessaan vanhaa tuotetta, ja samalla käsityöt tuovat toivottua vastapainoa kulutus- ja tuloskeskeiselle elämäntyylille.
55plus-messujen lehdistötilaisuus ja kädentaitojen Noste-palkinnon jako
Kokemuksen lavalla järjestetään perjantaina 11.11. klo 9.00 alkaen uuden 55plus-messutapahtuman lehdistötilaisuus. Samassa yhteydessä luovutetaan myös tämän vuoden kädentaitojen Noste-palkinto.
Tilaisuuden ohjelma:
- Tervetuloa uuteen 55plus-messutapahtumaan!
Myyntiryhmäpäällikkö Anna Suominen (Messukeskus)
- Huomisen kynnyksellä -tutkimus – 55–84-vuotiaiden näkemyksiä tulevaisuudesta
Toiminnanjohtaja Hannu Partanen (Eläkeläiset ry)
- Pyörällä kaiken ikää – pyöräilyn iloa ikään ja liikuntakykyyn katsomatta
Projektipäällikkö Mira Kokko (Pyörällä kaiken ikää -kansanliike)
- K-50 discossa bailataan aikuisten kesken
K-50 discojen perustaja Lilu Nissinen-Turja
Tilaisuuden lopuksi julkistetaan ja palkitaan kädentaitojen Noste-palkinnonsaaja. Palkinnon luovuttaa Noste-palkintoraati, johon kuuluvat Novita-lehden neulesuunnittelija Susanna Mertsalmi, pitsinnypläyksen edelläkävijä ja vuoden 2014 Noste-voittaja Tarmo Thorström sekä FT, käsityötieteen yliopistonlehtori Päivi Fernström Helsingin yliopistosta.
Tilaisuudessa on tarjolla aamiaista. Tilaisuus kestää kokonaisuudessaan noin 40 minuuttia.
Uudet 55plus-messut ja Kädentaitotapahtuma järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 11.–13.11.2016 osana Meidän viikonloppu -tapahtumakokonaisuutta, johon kuuluvat myös ELMA maaseutumessut, Metsämessut, OutletExpo ja Lemmikkimessut (avoinna la–su).
Median edustajat voivat akkreditoitua tapahtumaan ennakkoon osoitteessa www.messukeskus.com/uutishuone tai tapahtuman aikana Messukeskuksen Lehdistökeskuksessa (eteläinen sisäänkäynti, 2. kerros).
Lisätietoja:
Messukeskus Helsinki
tiedottaja Antti Karjunen
p. 050 574 3444, etunimi.sukunimi@messukeskus.com
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2023 pääkaupunkiseudulle 187 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 2535 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 187 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 2,535 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Sähkö-Electricity 26 -ammattitapahtuman avaukseen tasan vuosi – tapahtuman myynti on edennyt vauhdilla15.4.2025 14:59:46 EEST | Tiedote
Kolmipäiväinen sähköalan ammattitapahtuma täyttää Helsingin Messukeskuksen päähallit 15.−17. huhtikuuta 2026. Osallistumisensa ensimmäistä kertaa järjestettävään tapahtumaan ovat vahvistaneet jo kaikki alan tärkeimmät toimijat valmistajista ja maahantuojista valtakunnallisiin tukkuliikkeisiin.
One Year to Go: Sähkö-Electricity 26 – Exhibition Sales Progressing Rapidly15.4.2025 14:59:46 EEST | Press release
The three-day professional event for the electrical industry will take over the main halls of the Helsinki Expo and Convention Centre from 15 to 17 April 2026. All key players in the sector – from manufacturers and importers to national wholesalers – have already confirmed their participation in this inaugural event.
Helsingin Messukeskus muuntui makujen aarreaitaksi – Ruokamessut kävijöiden suosiossa13.4.2025 17:45:19 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa tutustuttiin tänä viikonloppuna uusiin makuihin ja tuttuihin suosikkeihin sekä riemuittiin ruoasta ja juomasta yhdessä muiden kanssa. Ruokamessuilla ja samaan aikaan järjestetyillä Lapsimessuilla ja Lemmikkimessuilla vieraili viikonlopun aikana yli 62 000 kävijää.
Kahveista Parhain -kilpailun voittajat palkittiin Ruokamessuilla12.4.2025 16:51:48 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Ruokamessuilla käytiin tänään Kahveista Parhain -kilpailun finaali. Kilpailussa kahveja arvioitiin niiden maun, aromin ja laadun perusteella.
Kaija Rahkola palkittu Vuoden Lastenhoitajana – 45 vuotta sydämellä ja lämmöllä tehtyä työtä11.4.2025 14:09:16 EEST | Tiedote
Oululaiselle Kaija Rahkolalle on myönnetty hänen pitkäaikaisesta, merkittävästä ja sydämellisestä työstään lasten ja lapsiperheiden parissa Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme