Kulttuurista elinvoimaa kuntiin, sote-uudistukseen hyvä hallinto
– Panostus kulttuurialan työpaikkoihin maksaa itsensä takaisin. Elinvoimaiset kulttuuripalvelut työllistävät ja virittävät oheensa muutakin kuin kulttuurialan yritttäjyyttä, Salla Luomanmäki muistuttaa.
Akavan Erityisalojen Elämäsi kuntaan -kuntavaalikampanja alkaa tammikuussa.
– Julkistamme 30.1. kampanjamme alkajaisiksi tutkimuksen kansalaisten kulttuuria ja vapaa-aikaa koskevista arvostuksista. Uskon, että valtaosalle meistä kulttuuri on yhä tärkeämpää peruspalvelua, joka kuuluu hyvään elämään.
– Kulttuurin, liikunnan ja vapaa-ajan merkitys ymmärretään kyllä jo laajasti, mutta usein vain juhlapuheissa. Ilman kunnollisia resursseja ja korkeakoulutettua työvoimaa ei tuoteta laadukkaita vapaa-ajan palveluja. Siksi muistutamme kampanjassamme resursseista.
Kunnat ovat uudessa tilanteessa, kun sote- ja maakuntauudistus toteutetaan vuonna 2019.
– Koko jättimäinen sote- ja maakuntauudistus on resursoitava niin, että hyvän hallinnon ja kehittämisen periaatteet toteutuvat. Uudistus on valmisteltava, johdettava ja viestittävä taiten. Henkilöstö on otettava kaikissa vaiheissa mukaan prosessiin. Myös tämä on keskeisiä kuntavaaliteemojamme, Luomanmäki sanoo.
***
Akavan Erityisalat toteuttaa tammikuussa tutkimuksen kansalaisten kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluja koskevista mielipiteistä. Ensimmäiset tutkimustulokset julkistetaan 30. tammikuuta.
Akavan Erityisalat järjestää Elämäsi kuntaan -vaalikiertueen kuudella paikkakunnalla, Turussa 30.1., Jyväskylässä 2.2., Kuopiossa 3.2., Tampereella 9.2., Oulussa 1.3. ja Helsingissä 29.3.
Elämäsi kuntaan –kampanjasivut osoitteessa www.akavanerityisalat.fi/elamasikuntaan
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800, salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fi
asiamies Jaakko Korpisaari, Akavan Erityisalat, puh. 040 777 9422. jaakko.korpisaari@akavanerityisalat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi
Viestintäpäällikkö, päätoimittaja
Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A, 6. krs.
00240 Helsinki
puh. 0201 235 349, 040 525 8582
anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi
www.akavanerityisalat.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 20 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat ei hyväksy työtaisteluoikeuteen suunniteltuja heikennyksiä9.1.2025 08:01:21 EET | Tiedote
Suojelutyöhön esitetyillä muutoksilla rajattaisiin edelleen lakko-oikeutta. Akavan Erityisalat vastustaa jyrkästi maan hallituksen suojelutyötä koskevaa lakiesitystä, joka suosii työnantajapuolta yksipuolisesti ja polkee perusoikeuksia.
Akavan Erityisalat: Sovittelijan tasa-arvovelvoite vientimallin ainoa valopilkku18.12.2024 17:10:21 EET | Tiedote
Akavan Erityisalat on syvästi huolissaan eduskunnassa läpi menneen vientimallilain vaikutuksista naisvaltaisten ja alipalkattujen alojen palkkakehitykseen ja tasa-arvoon. – Valopilkkuna on valiokuntakäsittelyissä esiin noussut tasa-arvovelvoite. Valtakunnansovittelijan on viranomaisena otettava huomioon tasa-arvon edistämisvelvollisuus.
Akavan Erityisalat: Määräaikaisten työntekijöiden turvaa vahvistettava heikennysten sijaan2.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Maan hallitus haluaa mahdollistaa määräaikaisten työsopimusten solmimisen jopa vuodeksi ilman perusteltua syytä. Akavan Erityisalat ei hyväksy esitystä, joka toisi lisää epävarmuutta erityisesti nuorten naisten työuran alkuun. Asiaa pohtii parhaillaan työryhmä, jonka toimikausi päättyy vuoden vaihteessa.
Skillan työnantajakysely: Assistentin ammatti ei katoa vaan muuttuu – sidos tekoälyyn vahvistuu27.11.2024 11:40:40 EET | Tiedote
Tekoäly on muuttamassa assistentin roolia asiantuntijatyön suuntaan, työnantajat uskovat. Skilla ry:n työnantajakyselyyn vastanneista valtaosa näkee assistenttityölle yhtä paljon, ellei enemmän tarvetta kuin nykyisin. Assistentin työnkuvan arvioidaan monipuolistuvan. Skilla ry on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö ja edustaa tukipalveluiden asiantuntijoita ja assistentteja.
Skilla ry: Omalääkärimalli tarvitsee tukipalveluja - "Lääkäri ei saa hukkua hallintoon"20.11.2024 16:26:44 EET | Tiedote
Omalääkärimalli tarvitsee onnistuakseen panostusta ammattimaisiin tukipalveluihin. Näin varmistetaan, että palvelu toimii ja lääkäri voi keskittyä potilastyöhön, muistuttaa Skilla ry ja esittää hankkeen seurantaryhmään hallinnon asiantuntijaa. Skilla ry on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö ja edustaa tukipalveluiden asiantuntijoita ja assistentteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme