Ville-Veikko Laukkanen Varman asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi
Varman hallitus on nimittänyt OTK Ville-Veikko Laukkasen (41) yhtiön asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi 1.9.2012 alkaen. Laukkanen raportoi toimitusjohtaja Matti Vuorialle ja on Varman johtoryhmän jäsen.
Laukkanen siirtyy Varmaan Nordeasta, missä hän työskentelee pankin Suomen henkilöasiakkaista ja markkinoinnista vastaavana johtajana.
- Laukkasen vankka kokemus pankki- ja vakuutusalan tehtävissä sekä jakeluteiden ja sähköisten myyntikanavien johtamisesta vahvistavat Varman johtoa ja parantavat yhtiömme edellytyksiä palvella ja tukea asiakasyrityksiämme, toteaa toimitusjohtaja Matti Vuoria.
Varman asiakkuuksista vastaava varatoimitusjohtaja Hannu Tarvonen jää sopimuksensa mukaisesti eläkkeelle vuoden 2012 lopussa. Hän on toiminut koko työuransa myynnin esimiestehtävissä vahinkovakuutus- ja työeläkealalla.
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen suurin työeläkeyhtiö ja sijoittaja. Yhtiö vastaa noin 870 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2011 Varman maksutulo oli 4,0 miljardia euroa, ja se maksoi eläkkeitä 4,2 miljardia euroa. Yhtiön sijoitusten arvo oli maaliskuun 2012 lopussa 33,9 miljardia euroa.
Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Satu Perälampi puh. 010 244 3075 tai 040 526 3388
Liite:
Kuvat
![Ville-Veikko Laukkasen kuva](/data/images/legacy/img/1f08cdd0-5c90-4e59-b91a-267958cb121d-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
Varma on suomalaisen työn eläkevakuuttaja ja työkykyjohtamisen edelläkävijä. Tehtävämme on turvata eläkkeet nyt ja tulevaisuudessa. Varma on myös vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Muistutuskutsu medialle: Varman tilinpäätös 2024, Trumpin tullit ja EU12.2.2025 09:41:36 EET | Kutsu
Varma julkistaa vuoden 2024 Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen perjantaina 14.2.2025 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Kutsu medialle: Varman tilinpäätoksen 2024 mediatilaisuus5.2.2025 10:06:28 EET | Kutsu
Varma julkistaa vuoden 2024 Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen perjantaina 14.2.2025 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Jaakko Eskola jatkaa Varman hallituksen puheenjohtajana ja Antti Palola varapuheenjohtajana, uudeksi varapuheenjohtajaksi Anu Ahokas16.1.2025 12:00:13 EET | Tiedote
Varman hallitus valitsi kokouksessaan 16.1. hallituksen puheenjohtajiston.
Työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä jatkoi kasvua vuonna 2024: Varmaan tuli uusia hakemuksia 6,5 prosenttia edellisvuotta enemmän13.1.2025 11:30:32 EET | Tiedote
Varmaan tulleiden uusien työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kasvoi 6,5 prosenttia vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna. Myönnetyissä työkyvyttömyyseläkkeissä mielenterveyden häiriöt oli edelleen yleisin työkyvyttömyyden syy.
Varmalta kaikkien aikojen suurin ETF-lanseeraus ilmastorahastoon Yhdysvaltain markkinoille13.12.2024 12:32:53 EET | Tiedote
Varman tekemä 2,3 miljardin euron ETF-sijoitus on suurin tähän mennessä koskaan lanseerattu ETF-osakerahasto maailmassa. Investointi tukee Varman uudistettua ympäristöpolitiikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme