
Jolla julkisti Sailfish China -yhteenliittymän: tavoitteena rakentaa oma mobiilikäyttöjärjestelmä Kiinan markkinoille
Lisenssisopimuksen myötä Sailfish China -yhteenliittymä on ainoa toimija Kiinassa, jolla on oikeus kehittää Kiinalle räätälöityä käyttöjärjestelmää Sailfish OS:n pohjalle. Tavoitteena on kehittää Sailfish OS -pohjaisia ratkaisuja muun muassa tietoturvallisille älypuhelimille, autoteollisuudelle, sekä TV-, IoT- ja älykelloympäristöihin. Sailfish China -yhteenliittymän tavoitteena on sijoittaa 250 miljoonaa dollaria ratkaisujen kehittämiseen Kiinassa.
Yhteenliittymän vetäjänä toimii Shan Li, yksi Kiinan johtavista yksityisistä riskisijoittajista. Shan Li on myös yksi Jolla alkuperäisiä sijoittajia.
“Kiina tarvitsee oman itsenäisen mobiilikäyttöjärjestelmän”, Shan Li kommentoi. “Olen seurannut Sailfish OS:n vahvaa kehittymistä läheltä ja samalla nähnyt monien kiinalaisten projektien epäonnistuvan. Uskon, että Sailfish OS on ainoa todellinen vaihtoehto näin suureen projektiin. Moni merkittävä kiinalainen yritys on jo erittäin kiinnostunut hankkeestamme.”
Jollan perustajaosakas ja hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio kommentoi: “Jollan koko viisivuotisen historian ajan tavoitteenamme on ollut viedä Sailfish OS Kiinan markkinoille. Samaan aikaan Kiinassa on yritetty rakentaa omaa käyttöjärjestelmää Androidin pohjalta - siinä menestymättä. Oman itsenäisen käyttöjärjestelmän rakentaminen muiden hallinnoiman koodin pohjalle on kuin perustaisi talon hiekalle. Se näyttää lupaavalta, mutta ei ole pitkäkestoinen ratkaisu.”
Venäjällä vastaava projekti on jo pitkällä, ja Sailfish OS -pohjainen käyttöjärjestelmä on otettu käyttöön yhteistyössä Jollan kanssa.
”Teknisesti Venäjän projektin perusta rakennettiin kuudessa kuukaudessa. Nyt julkistetulla lisenssisopimuksella tarjoamme Kiina-yhteenliittymälle nopean ja tehokkaan tien itsenäiseen käyttöjärjestelmään - vankalle perustukselle, ei hiekalle”, Saarnio jatkaa.
Lisätietoja: Juhani Lassila, viestintäjohtaja, 040 541 2365, press@jolla.com.
Jollan muuta lehdistömateriaalia ja -kuvia löytyy osoitteesta www.jolla.com/press.
Jolla Oy
Jolla kehittää ja lisensoi avointa Sailfish OS -käyttöjärjestelmää. Jolla perustettiin vuonna 2011, ja ensimmäiset Sailfish OS -älypuhelimet Jolla-brändillä tulivat kansainvälisille markkinoille vuoden 2013 lopulla. Tällä hetkellä Jolla keskittyy lisensointistrategiaan tavoitteenaan palvella valtiollisia ja räätälöityjä käyttöjärjestelmätoteutuksia hakevia yritysasiakkaita. Jollan ensimmäinen merkittävä lisensointikumppani oli Intex Technologies, Intian suurin älypuhelinvalmistaja.
Jollalla on toimipisteet Helsingissä, Tampereella ja Hongkongissa.
www.jolla.com
Shan Li
Sailfish China -yhteenliittymän vetäjä Shan Li on Silk Road Finance Corporationin toimitusjohtaja, Silk Road Planning Research Centerin varapuheenjohtaja, Chinastone Capitalin hallituksen puheenjohtaja ja Tsinghua-yliopiston Governance Studies -opintojen johtaja. Aikaisemmin Shan Li on toiminut China Development Bankin neuvonantajana, UBS Investment Bankin Aasian varapuheenjohtajana sekä Bank of China International Holdingsin (BOCI) toimitusjohtajana. Ennen BOCIa, Shan Li toimi Lehman Brothersin Kiinan investointipankin johtajana sekä sijoitustoimen johtajana Goldman Sachsilla.
Shan Li on myös perustajaosakas Soufun.comissa, New Yorkin pörssissä noteeratussa kiinteistöalan yrityksessä. Shan Li on opiskellut Tsinghua-yliopistossa, California at Davis -yliopistossa sekä Massachusetts Institute of Technology -yliopistossa, jossa hän on suorittanut taloustieteen tohtorin tutkinnon.
Yhteyshenkilöt
Lehdistökontakti:
Juhani Lassila, viestintäjohtaja, 040 541 2365, press@jolla.com.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tietoa Jollasta
Jolla Oy on suomalainen mobiiliyhtiö ja itsenäisen Sailfish OS -käyttöjärjestelmän kehittäjä. Sailfish OS on maailman ainoa paikallisiin ekosysteemihankkeisiin lisensoitava mobiilikäyttöjärjestelmä. Tällä hetkellä Jollan paikalliset kumppanit rakentavat sen pohjalle paikallisia toteutuksia Latinalaisessa Amerikassa, Venäjällä ja Kiinassa.
Sailfish OS toimii virallisesti jo yli tusinan mobiililaitteen käyttöjärjestelmänä - yhteisöprojektien kautta laitemäärä on vieläkin suurempi. Jollan viimeisin tuote, ladattava ja asennettava Sailfish X -ohjelmisto julkistettiin vuoden 2017 lokakuussa ensimmäisenä Sony Xperia X -laitteelle.
Jollan juuret ovat Nokiassa ja MeeGo-käyttöjärjestelmässä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jolla Oy
Jolla julkisti Sailfish 3:n, uusia Sailfish-laitteita ja uuden käyttöjärjestelmäversion peruspuhelimille26.2.2018 12:30:00 EET | Tiedote
Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla julkisti Mobile World Congress 2018 -messuilla Barcelonassa Sailfish 3:n, kolmannen sukupolven version sen itsenäisestä käyttöjärjestelmästä. Jolla julkisti myös laitetuen Sonyn Xperia™ XA2:lle, Gemini PDA:lle sekä uusille INOI-tableteille, sekä esitteli Sailfish OS -version uusille tehokkaille 4G-peruspuhelimille.
Jolla ja Zipper kehittävät älypuhelinratkaisua kryptovaluutoille ja lohkoketjusovelluksille Sony Xperia™ -laitteisiin30.11.2017 10:00:00 EET | Tiedote
Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla ja lohkoketju-startup Zipper julkistivat tänään aloittavansa mobiili- ja lohkoketjuteknologioiden kehittäjille suunnatun yhteisöohjelman, jonka tavoitteena on kehittää turvallinen ja helppokäyttöinen älypuhelinratkaisu kryptovaluutoille ja lohkoketjusovelluksille. Zipper aloittaa tänään oman kryptovaluuttaansa ennakkomyynnin.
Kiina saa pian oman käyttöjärjestelmän: Jollan Sailfish China -yhteenliittymän projekti siirtyy toteutusvaiheeseen5.4.2017 11:19:24 EEST | Tiedote
Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla julkisti tänään, että Sailfish China -yhteenliittymän käyttöjärjestelmäprojekti siirtyy toteutusvaiheeseen. Jolla arvioi, että noin kuuden kuukauden kuluessa Kiinalla on oma itsenäinen Sailfish OS -pohjainen mobiilikäyttöjärjestelmä.
Jollan Sailfish OS Sony Mobile Xperia -älypuhelimiin27.2.2017 16:52:45 EET | Tiedote
Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla julkisti tänään, että se tukee Sonyn Open Device -ohjelmaa. Uuden hankkeen myötä Jollan lisensointiasiakkaat sekä yhteisöjäsenet saavat mahdollisuuden hyödyntää Sailfish OS -käyttöjärjestelmää Sonyn laitealustalla.
Sailfish OS etenee vahvasti BRICS-maissa: virallinen asema Venäjällä, keskustelut etenevät Kiinassa ja Etelä-Afrikassa29.11.2016 10:00:06 EET | Tiedote
Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla julkisti tänään, että Sailfish OS on virallisesti hyväksytty ainoana mobiilikäyttöjärjestelmänä käytettäväksi Venäjän valtion ja valtio-omisteisten yritysten tulevissa mobiililaitehankinnoissa. Keskustelut ovat käynnissä myös paikallisten mobiiliekosysteemin luomisesta Kiinassa ja Etelä-Afrikassa.