Holiday Inn Helsinki - Messukeskus uudistuu Lemminkäisen projektinjohdolla

– Olemme iloisia siitä, että saamme Lemminkäisen kaltaisen erittäin kokeneen projektinjohtourakoitsijan kumppaniksemme. Lähdemme muokkaamaan yhteistyössä Lemminkäisen kanssa Holiday Inn Helsinki – Messukeskuksesta Pohjois-Euroopan parasta tapahtumahotellia”, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.
Sopimuksen arvo on yli 20 miljoonaa euroa. Remontti käsittää koko kiinteistön hotellihuoneista palvelupisteisiin ja tekniikasta sisustukseen. Kapasiteetti säilyy ennallaan. Hotellissa on 245 kahden hengen huonetta. Remontin myötä hotellin koko palvelukonsepti muokataan vastaamaan tapahtumiin osallistuvien asiakkaiden tarpeita. Uuteen palvelukonseptiin kuuluu myös Open Lobby. Se uudistaa hotellin aulatilan mielenkiintoiseksi yhteiseksi alueeksi, joka tarjoaa viihtyisää työskentely-, rentoutumis- ja ruokailutilaa hotellivieraille, mutta avaa ovet myös kaikille kaupunkilaisille.
– Toimimme voimakkaasti uudistuvan Pasilan sydämessä. Miljöömme on ainutlaatuinen. Haluamme tuoda tapahtumat ja kohtaamiset osaksi hotellivieraiden palvelukokemusta. Liikematkailijoiden ohella uudistuva hotellimme tulee tarjoamaan sykähdyttävää palvelua erityisesti lapsiperheille, Anni Vepsäläinen sanoo.
Messukeskuksessa järjestetään vuosittain yli sata messutapahtumaa ja 1500 kokousta ja kongressia. Holiday Inn Helsinki - Messukeskus -hotelli on rakennettu vuonna 1997. Hotellista on suora yhteys niin Messukeskuksen hallimaailmaan kuin kokoustiloihin sekä joustavat yhteydet Helsinki-Vantaan lentoasemalle, rautatieasemalle ja Helsingin keskustaan.
Hotelli avataan uusittuna vuoden 2019 alussa. Uudistustöiden ajan 20.2.2018 – 31.1.2019 hotelli on suljettu.
Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messut ovat seitsemänneksi suurin media Suomessa ja vaikuttavuudeltaan medioista tuloksellisin, sosiaalisin ja elämyksellisin. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain yli sata messutapahtumaa ja yli 1500 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistuu joka vuosi noin 9300 näytteilleasettajaa ja yli 1,3 kävijää. | www.messukeskus.com
Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Lemminkäinen rakentaa yhdessä asiakkaidensa ja 4 700 ammattilaisensa kanssa kestävää ja vastuullista yhteiskuntaa. Vuonna 2016 liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. | www.lemminkainen.fi
Messukeskus-kuvamateriaalia:
https://messukeskus.mediabank.fi/fi/collection/view_share_link/3cead3a603cdcf18266e0958dbdd064b
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Messukeskus:
Anni Vepsäläinen, toimitusjohtaja, puh. 0400 400 074, anni.vepsalainen@messukeskus.com,
Lemminkäinen:
Pauli Mäkelä, Liiketoimintasegmentin johtaja, Suomen talonrakentaminen, puh. 020 71 53426, pauli.makela@lemminkainen.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2023 pääkaupunkiseudulle 187 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 2535 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 187 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 2,535 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Ruokamessujen Maista ja nauti -alueella huippuravintoloiden makuelämyksiä5.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Neljä arvostettua helsinkiläisravintolaa esittelee annoksiaan Ruokamessuilla Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.4. Mukana ovat ravintolat Olo, Nokka, Natura ja Muru.
Auto 25 & Mobility -tapahtumassa pääsee koeajamaan lähes 140 autoa4.3.2025 07:23:18 EET | Tiedote
Uusi auto tuo turvallisuutta, käyttövarmuutta ja alentaa kustannuksia. Auto 25 & Mobility -tapahtumassa tutustutaan ja koeajetaan uutuusmalleja. Nyt seitsemän vuoden tauon jälkeen pääsee Autotuojat ja -teollisuuden 100-vuotisjuhlanäyttelyyn tutustumaan laajaan autotarjontaan perjantaista sunnuntaihin 14. - 16.3.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Koeajoautot on julkaistu tapahtuman verkkosivuilla.
KUTSU: Autokorjaamo 2025 -messujen tiedotustilaisuus pe 14.3.28.2.2025 16:06:20 EET | Kutsu
Tervetuloa Autokorjaamo 2025 -messujen tiedotustilaisuuteen pe 14.3. klo 9 Helsingin Messukeskukseen. Tapahtuma on avoinna alan ammattilaisille pe 14.3. klo 10-19 ja la 10-18. Tiedotustilaisuudessa esillä alan muutokset ja uudet teknologiat / Mistä osaajia korjaamoille? Korjaaminen ja huolto ovat vastuullisuuden ytimessä. Asentaja korjaa sen mikä jää huoltamatta / Sähkö- ja hybridiajoneuvojen korjaaminen monimerkkikorjaamossa edellyttää uutta osaamista – korjattavana hyvin eri-ikäisiä ja mallisia autoja
KUTSU: Auto 25 & Mobility Helsingin Messukeskuksessa: media-aika 13.3.27.2.2025 16:47:59 EET | Kutsu
Tervetuloa Auto 25 & Mobility -tapahtuman mediatilaisuuteen ja -lounaalle torstaina 13.3. klo 10.45-11.45 Helsingin Messukeskuksen Pihka & Bar -ravintolaan halliin 6. Tapahtuman media-aika on klo 12-14. Voitte tutustua klo 12 jälkeen osastoilla esiteltäviin uutuuksiin ennen kuin tapahtuma aukeaa yritysautopäättäjille klo 14-18. Media-aikana järjestetään kierros, jossa esitellään uutuudet. Tapahtuma on avoinna suurelle yleisölle pe-su 14. - 16.3.
Helsingin Kirjamessut nostaa 25-vuotisjuhlamessujen teemaksi sivistyksen ja ilon27.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Kirjamessut järjestetään 23. – 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa nyt jo 25. kerran. Ohjelman teema on tänä vuonna sivistys ja ilo. “Helsingin Kirjamessut on ollut lukevan Suomen suuri juhla jo neljännesvuosisadan. Juhlavuonna puhumme siitä, mitä paras kirjallisuus meille antaa: sivistyksen voimasta ja lukemisen ilosta. Molempia tämä aika kaipaa kipeästi”, toteaa ohjelmajohtaja Ville Blåfield.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme