

Rakkautta pakattuna kenkälaatikoihin
- Operaatio Joulun Lapsi antaa hyvän mielen niin lahjan saajalle kuin antajallekin. Tämä on konkreettinen tapa osoittaa rakkautta köyhyydessä eläville lapsille, projektikoordinaattori Ilkka Kujala sanoo.
Tänäkin vuonna suomalaisten lahjat lähetetään Romaniaan ja Moldovaan, Euroopan köyhimmille alueille. Tavoitteena on kerätä 38 000 lahjaa. Eri puolilla Suomea toimiviin palautuspisteisiin voi lahjansa palauttaa marraskuun kolmannella viikolla, 13.-20.11. Kenkälaatikkoaihioita ja ohjeita lahjan pakkaamiseen voi noutaa palautuspisteistä 2.10. alkaen, tai tilata suoraan kotiin netistä: www.joulunlapsi.fi
Antamisen riemu ja toivo voittavat pimeän
Yksi keräyksen mainoskasvoista tänä syksynä on artisti Jippu, joka oli mukana lahjojen jakelumatkalla viime vuonna.
- Jokaisessa kodissa, jossa saimme vierailla, minut yhä uudelleen riisuttiin itsekkyydestä ja paremmuuden tunnosta. Lasten väsyneet ja särjetyt katseet hetkittäin jopa uuvuttivat. Silti se uskomaton lahjojen antamisen riemu ja ilo yhteisestä toivosta voitti pimeän, Jippu sanoo.
Lisätietoja, kuvia, lahjojen pakkausohjeet ja osallistumisohjeet keräykseen www.joulunlapsi.fi
Yhteyshenkilöt
Niko Havupalo
Projektityöntekijä
Operaatio Joulun Lapsi
niko.havupalo@patmos.fi
09 8567 4926
www.joulunlapsi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Patmos Lähetyssäätiö
Rekkalastillinen joululahjoja Suomesta Ukrainan lapsille15.12.2022 08:05:31 EET | Tiedote
Operaatio Joulun Lapsi -keräys huipentui keskiviikkona Helsingissä pakattuun rekkaan, jonka suuntana on Irpinin kaupunki Ukrainassa. Irpin sijaitsee pahoin pommitetun Butšan kaupungin vieressä. Rekassa on Ukrainan sodan keskellä elävien perheiden lapsille 9 360 kenkälaatikon kokoista joulupakettia.
Radio Patmos jo viiden miljoonan suomalaisen ulottuvilla25.3.2019 14:17:41 EET | Tiedote
Radio Patmos aloitti uuden tuotantokauden maaliskuun alussa. Ohjelmaa lähetetään viikon jokaisena päivänä ympäri vuorokauden 14 vakituisella (vuoden 2020 alussa 15:llä) ja 12 väliaikaisella taajuudella. Radio Patmoksen kuuluvuusalueella elää 4,9 miljoonaa suomalaista. Ohjelmia voi kuunnella myös netin välityksellä kaikkialla radio.patmos.fi
Jipun matka rakkauden reunalle8.11.2017 08:30:00 EET | Tiedote
8.11.2017. Rakkauden reunalla on dokumentti inhimillisen kärsimyksen keskellä löytyvästä ilosta, toivosta ja rakkaudesta. Dokumentissa seurataan Jipun matkaa Romanian köyhiin kyliin jakamaan suomalaisten valmistamia joululahjoja Operaatio Joulun Lapsi -keräyksen kautta. Rakkauden reunalla -dokumenttielokuva julkaistaan keskiviikkona 8.11.2017.
PASI TURUNEN PATMOKSEN TOIMINNANJOHTAJAKSI6.4.2017 15:11:38 EEST | Tiedote
MEDIATIEDOTE 6.4.2017. Patmos Lähetyssäätiön hallitus on kutsunut säätiön uudeksi toiminnanjohtajaksi teologian maisteri Pasi Turusen alkaen 1.6.2017. Turunen on työskennellyt lähetyssäätiössä vuodesta 1989 ja tunnetaan radiopersoonana ja klassisen kristillisen uskon puolustajana. Toiminnanjohtajana vuodesta 2010 työskennellyt Pirkko Säilä siirtyy säätiön erityis- ja asiantuntijatehtäviin.
JIPUN SYDÄN SÄRKYI ROMANIAN LASTEN KIVUN EDESSÄ29.11.2016 16:25:13 EET | Tiedote
Patmos Lähetyssäätiön tiedote 29.11.2016/Heti vapaa julkaistavaksi. Operaatio Joulun Lapsen ensimmäiset paketit jaettiin poikkeuksellisesti jo marraskuun viimeisellä viikolla. Mukana matkalla oli myös juuri uuden ”Made in Heaven”-albumin julkaissut Jippu. Matkasta julkaistaan ensi syksynä tv-dokumentti.