Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2017 Ossi Runnelle
Kapellimestari, trumpetisti ja sovittaja Ossi Runne on tehnyt vaikuttavan uran musiikkialalla. 1940-50-luvuilla Runne toimi trumpetistina Ossi Aallon orkesterissa, Toivo Kärjen yhtyeessä, Olle Lindströmin orkesterissa, Erkki Ahon orkesterissa ja Al Stefanon orkesterissa. Vuosina 1954-55 Runne johti omaa kokoonpanoaan, Ossi Runnen orkesteria, ja 1956-57 China Varieteeta Tukholmassa.
Vuodesta 1956 lähtien Runne toimi Musiikki-Fazerilla sovittajana, säestäjänä ja levytyskapellimestarina. Tuona aikana Runne oli kaikkiaan mukana yli 4 000 levytyksessä. Musiikki-Fazerilta Runne siirtyi vuonna 1965 Yleisradion kapellimestariksi. Radion Tanssiorkesterin johtajana aloittanut Runne siirtyi pian TV:n puolelle ja tuli tutuksi esimerkiksi TV1-kanavan suositun Jatkoaika-ohjelman myötä. Vuosien varrella Runne johti myös 22 Suomen euroviisua, ja vuonna 1966 Runnen sävellys, Ann Christine Nyströmin esittämä Playboy edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa. Ylellä Runne työskenteli vuoteen 1992 saakka.
Vuosien 1986-2003 ajan Runne johti Karelia-puhallinorkesteria.
Runne on tehnyt trumpetistina mittavan määrän soololevytyksiä. Lisäksi hän toimi trumpetinsoiton opettajana Oulunkylän Pop & Jazz opistossa 1972-83. Musiikkineuvoksen arvonimen Runne sai vuonna 1995.
Palkintosumman rahoittaa Muusikkojen liitto. Tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain merkittävästä työstä liiton toimintapiirissä.
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
Sanni Kahilainen, tiedottaja
sanni.kahilainen@muusikkojenliitto.fi; +358 (0) 44 5440 208
Ahti Vänttinen, puheenjohtaja
ahti.vanttinen@muusikkojenliitto.fi; +358 (0) 50 5695 585
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pieni Roobertinkatu 16
00120 Helsinki
09 6803 4070, sml@muusikkojenliitto.fihttp://www.muusikkojenliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Muusikkojen Liitto ry
Tekijänoikeusneuvosto: Musiikin suoratoistopalvelulla on velvollisuus mainita esittävän taiteilijan nimi hyvän tavan mukaisesti12.10.2017 09:48:50 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva Tekijänoikeusneuvosto on äskettäisessä lausunnossaan ottanut kantaa esittävien taiteilijoiden nimien mainitsemisvelvollisuuteen musiikin suoratoistopalveluissa. Tapauksessa on neuvoston mukaan loukattu esittäjän moraalisia oikeuksia.
Musiikin suoratoisto 2.012.9.2017 08:30:04 EEST | Tiedote
Spotifyn kaltaisista suoratoistopalveluista on tullut äänitemusiikin kulutuksen tärkein ja lähes yksinomainen väline. Niitä kehitettäessä on kuitenkin sivuutettu taiteilijat, jotka ovat äänitteillä pääosassa ja joiden nimissä niitä markkinoidaan. Musiikin esittäjien asemaa on joiltakin osin mahdollista kehittää tiivistämällä alan toimijoiden yhteistyötä. Jotta heidän oikeuksiaan ja toimeentuloaan voitaisiin aidosti parantaa, tarvitaan myös lainsäädäntötoimia.
Sinfoniaorkesterit juhlistavat Muusikkojen liiton ja Gramexin juhlavuotta kahdeksassa kaupungissa28.8.2017 13:21:35 EEST | Tiedote
Muusikkojen liiton ja Gramexin yhteisellä juhlavuoden konserttikiertueella kuullaan kahden uuden kotimaisen tilausteoksen ensiesitykset. Toisen on säveltänyt Uljas Pulkkis ja toisen Antti Auvinen.
Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2016 Minna Pensolalle8.12.2016 20:00:00 EET | Tiedote
Julkivapaa 8.12.2016 klo 20. Suomen Muusikkojen Liitto ry:n vuoden 2016 tunnustuspalkinto on myönnetty viulisti Minna Pensolalle hänen työstään klassisen livemusiikin tuomisessa uusille yleisöille. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa.
MUUSIKKOJEN LIITON TUNNUSTUSPALKINTO 2015 ANNAMAIJA SAARELALLE16.10.2015 00:01:00 EEST | Tiedote
Tiedote 14.10.2015/Julkivapaa 16.10.2015. Suomen Muusikkojen Liitto ry:n vuoden 2015 tunnustuspalkinto on myönnetty yrittäjä, toimitusjohtaja, FM Annamaija Saarelalle hänen pitkäjänteisestä ja tuloksekkaasta työstään musiikin vapaan kentän toimintaedellytysten kehittämiseksi. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa.