Kansainvälinen välimiesmenettelytapahtuma HIAD 2018: Muutoksen tuulia välimiesmenettelyssä

Välimiesmenettelyn tulevaisuus kiinnostaa: noin 200 riidanratkaisuun ja välimiesmenettelyyn erikoistunutta juristia kokoontui tänään Helsinkiin keskustelemaan aiheesta. Päivän aikana teemaa lähestyttiin muun ohella välimiesmenettelyn käyttäjien näkökulmasta ja sitä kautta, missä määrin teknologiaa ja palvelumuotoilua voitaisiin hyödyntää riidanratkaisussa. Myös urheiluvälimiesmenettelystä kuultiin erityislaatuinen haastattelu. Keskustelua oli herättelemässä Maailman Antidopingtoimisto WADAn riippumattomana selvittäjänä toiminut kanadalaisprofessori Richard McLaren.
“Oli erinomaista, että saimme McLarenin Suomeen ja samalla erittäin mielenkiintoisen tilaisuuden kuulla hänen haastattelunsa. Välimiesmenettelyn tulevaisuutta mietittäessä on tärkeää miettiä myös sitä, voidaanko tiettyjen erikoisalojen, kuten urheiluvälimiesmenettelyn, hyväksi havaittuja toimintatapoja hyödyntää soveltuvin osin myös kaupallisen välimiesmenettelyn puolella”, sanoo Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan pääsihteeri Heidi Merikalla-Teir.
Juridisen palvelumuotoilun avulla käyttäjäystävällisempiä palveluita
HIAD 2018 -tapahtumassa keskusteltiin myös teknologian hyödyntämisestä riidanratkaisussa ja juridisesta palvelumuotoilusta (legal designista), joka on Suomessa ja maailmalla herättänyt paljon kiinnostusta viime aikoina.
Keskuskauppakamarin välimieslautakunnassa juridista palvelumuotoilua on jo nyt hyödynnetty käyttäjäystävällisempien palveluiden kehittämiseksi.
”Pyrimme tarkastelemaan palveluitamme nimenomaan palveluiden käyttäjien näkökulmasta. Yksi esimerkki tästä on HIAD 2018 -tapahtumassa julkaistu FAI Arbitration Process -prosessikaavio, joka on laadittu nimenomaan käyttäjien kommenttien ja toiveiden pohjalta yhdessä palvelumuotoilutoimisto Hellonin ja Asianajotoimisto Dottirin kanssa”, Merikalla-Teir kertoo. Dottirin Lead Legal Designer Meera Sivanathan esitteli HIAD 2018 -tapahtumassa yhteistyön tulokset.
”Prosessikaavion ja laajemmin palveluidemme kehittäminen jatkuu myös tulevaisuudessa käyttäjiltä saatavan palautteen perusteella. Yhteistyössä käyttäjien kanssa pystymme vastaamaan toiveisiin menettelyjen nopeudesta, tehokkuudesta ja teknologian hyödyntämisestä”, hän jatkaa.
Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan välimiesmenettely on tunnettu erityisesti sen nopeudesta ja tehokkuudesta. Menettelyjen mediaanikesto on jo pitkään ollut reilusti alle vuoden, mikä on lyhyt kesto kansainvälisessä vertailussa. Menettelyjen kestot eivät ole pidentyneet, vaikka kansainvälisten menettelyjen osuus välimieslautakunnan hallinnoimista riidoista on noussut jo yli 30 prosenttiin ja juttumäärät ovat kasvaneet.
”Meille välimieslautakunnassa menettelyjen nopeus ja tehokkuus ovat tärkeässä asemassa. Pyrimme jatkuvasti parantamaan sisäisiä prosessejamme, ja toisaalta ohjeistamaan välimiehiä siten, että he pystyvät hoitamaan välimiestehtävät mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti”, Merikalla-Teir toteaa. “Nyt julkaistun prosessikaavion avulla pyrimme parantamaan palveluidemme käytettävyyttä ja läpinäkyvyyttä nimenomaan menettelyn käyttäjien näkökulmasta, oli sitten kyseessä palvelun loppukäyttäjä tai tämän asiamies.”
Välimieslautakunta on osa Keskuskauppakamaria, mutta on siitä toiminnallisesti ja päätöksenteossaan itsenäinen. Välimieslautakunta tarjoaa välimiesmenettely- ja sovittelupalveluita kotimaisten ja kansainvälisten riitojen ratkaisuun. Välimiesmenettely on luottamuksellinen vaihtoehto tuomioistuinmenettelylle riidanratkaisutapana, ja sitä käytetään vakiintuneesti liike-elämässä syntyvien riitojen ratkaisemiseksi.
Helsinki International Arbitration Day on vuosittain järjestettävä kansainvälinen välimiesmenettelykonferenssi, joka kokosi Helsinkiin tänä vuonna noin 200 riidanratkaisuun ja välimiesmenettelyyn erikoistunutta asiantuntijaa 16 eri maasta. Lisätietoja Helsinki International Arbitration Day -tapahtumasta löytyy tapahtumasivuilta www.hiad.fi.
Yhteyshenkilöt
Heidi Merikalla-TeirJohtaja, riidanratkaisu ja itsesääntely
Puh:040 750 6106heidi.merikalla-teir@chamber.fiarbitration.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Pääekonomisti: Kylmä suihku työmarkkinoille25.3.2025 08:49:42 EET | Tiedote
Helmikuun työllisyysluvut olivat pääosin murheellista luettavaa. Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli 64 000 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan. Samalla työttömyys nousi ja työvoiman määrä supistui.
Kauppakamarit: Osaavan työvoiman turvaaminen ja kuntien elinvoimaisuus edellyttää kansainvälistymistä21.3.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Suomen väestökehitys ja työvoimapula asettavat kunnille uuden haasteen. Kauppakamarien mukaan kuntien elinvoima ja yritysten kilpailukyky edellyttävät sujuvia palveluita kansainvälisille osaajille, toimivia kotoutumisratkaisuja ja avointa ilmapiiriä.
Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsaus: Suomi putosi ensimmäistä kertaa kv-vertailun kärkikymmeniköstä naisten osuudessa hallitusten jäsenistä19.3.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Suomen sijoitus naisten osuudessa hallitusten jäsenistä on kansainvälisessä vertailussa pudonnut hiljalleen ja tänä vuonna Suomi putosi ensimmäistä kertaa kärkikymmenikön ulkopuolelle, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Johtoryhmävertailussa Suomen sijoitus on vielä kärkikymmenikössä, mutta silläkin puolella kärkisijoista kamppailemaan on tullut uusia maita, kertoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala.
Kauppakamarikysely: Vientiyritysten näkymät kohentuneet, puolustusteollisuus jouduttaa kasvua18.3.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Vaikka maailmassa on paljon turbulenssia ja epävarmuutta, suomalaisten vientiyritysten kokonaisnäkymät kuluvalle vuodelle ovat hieman parantuneet loppuvuoden lukemista. Vuoden takaiseen verrattuna näkymät ovat selvästi paremmat. Erityisesti puolustusteollisuuden nähdään jouduttavan kasvua.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Vauhdikkaan inflaation jakso jäänyt pysyvästi historiaan – Trumpin tullipolitiikan vaikutus jäänee pieneksi14.3.2025 09:21:21 EET | Tiedote
Tilastokeskuksen julkaisemat tuoreet inflaatiolukemat helmikuulta antavat vahvaa osviittaa siitä, että vauhdikkaan inflaation jakso on jäänyt pysyvästi historiaan. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist rauhoittelee myös Trumpin tullipolitiikasta säikähtäneitä: vaikutus kotimaiseen inflaatioon jäänee pieneksi, ja kauppasodalla voi olla jopa inflaatiota hidastava vaikutus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme