Lehdistökutsu: nuoret tulevat asiantuntijat esittävät ideoita ja ratkaisuehdotuksia ajankohtaisiin ympäristöongelmiin

Esittelyt ovat Det Nya Norden -verkostossa syntyneen yhteistyön lopputulos. Kyseessä on koulutusohjelma, joka on tarkoitettu nuorille, tuleville asiantuntijoille julkiselta, yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta Pohjolasta. Koska Viro viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlaansa, vuoden ohjelma on suunnattu myös virolaisille nuorille.
Teemana ovat ympäristöasiat, joissa keskitytään Itämereen, teknologiaan ja pohjoisiin napamaihin. Osallistujia oli yhteensä 18 siten, että jokaisesta maasta oli mukana kolme osallistujaa. Heidät jaettiin työryhmiin, jotka syventyivät sen jälkeen kukin omaan teemaansa.
Esittelyt pidetään englanniksi, ja tapahtuman avauspuheenvuoron pitää entinen kansanedustaja Christina Gestrin. Gestrin on vastikään kirjoittanut Pohjoismaiden neuvostolle raportin Itämeren alueen ympäristöyhteistyöstä.
Tehtävänantajina ja yhteistyökumppaneina toimivat John Nurmisen Säätiö, Greenpeace ja Wärtsilä.
Aika: 30.5.2018, klo: 14.00–16.00
Paikka: Hanasaaren kulttuurikeskus, Hanasaarenranta 5, Espoo
Ohjelma:
14.00 – Keynote speaker: Environmental Co-operation in the Baltic Sea Region, Christina Gestrin
14.40 – Green to Scale-project, Janne Peljo, The Finnish Innovation Fund Sitra
15.00 – Presentations in front of an expert audience
Lisätietoa viestintäjohtaja Håkan Forsgårdilta, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373.
Tervetuloa!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Håkan Forsgård
Puh: 040 767 7373
hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/ Kommunikationsdirektör
Puh:040 767 7373hakan.forsgard(at)hanaholmen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO
+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Pressinbjudan: Hur skall Sverige och Finland hantera en allt mera komplex omvärld?2.4.2025 12:36:13 EEST | Pressmeddelande
Välkommen att delta i Hanaholmens utrikes- och säkerhetspolitiska forum Hanalys, som ordnas i Stockholm den 8 april 2025 i närvaro av Sveriges och Finlands utrikesministrar.
Kutsu lehdistölle: Miten Ruotsin ja Suomen tulee toimia yhä monimutkaisemmassa maailmantilanteessa?2.4.2025 12:36:13 EEST | Tiedote
Tervetuloa Hanaholmenin ulko- ja turvallisuuspoliittiseen Hanalys-foorumiin, joka järjestetään Tukholmassa 8. huhtikuuta 2025. Tilaisuudessa ovat paikalla sekä Ruotsin että Suomen ulkoministerit.
How should Sweden and Finland deal with an increasingly complex world?2.4.2025 12:36:13 EEST | Press release
Welcome to Hanaholmen's foreign and security policy forum, Hanalys, which will be held with the attendance of the Swedish and Finnish Foreign Ministers in Stockholm on 8 April 2025.
Pressinbjudan: Hur kan digitaliseringen stärka de nordiska språken?31.3.2025 10:42:10 EEST | Pressmeddelande
Välkommen att delta i ett seminarium om nordisk språkpolitik som ordnas på Hanaholmen den 1 april i närvaro av Finlands minister för nordiskt samarbete, Anders Adlercreutz, Nordiska ministerrådets generalsekreterare Karen Ellemann och nordiska språkexperter.
Kutsu lehdistölle: Miten digitalisaatio voi vahvistaa pohjoismaista kieliyhteyttä?31.3.2025 10:42:10 EEST | Tiedote
Tervetuloa osallistumaan Hanaholmenissa 1.4.2025 järjestettävään pohjoismaista kielipolitiikkaa käsittelevään seminaariin, johon osallistuvat Suomen pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri Anders Adlercreutz, Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Karen Ellemann ja pohjoismaiset kielialan asiantuntijat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme