FIDELITY INTERNATIONAL AVAA KONTTORIN HELSINGISSÄ
Fidelity International tuli yhtenä ensimmäisistä globaaleista varainhoitajista Pohjoismaiden alueelle perustamalla toimiston Tukholmaan yli 20 vuotta sitten. Muutama vuosi sitten yhtiö avasi toimiston Kööpenhaminassa. Läsnäolo pohjoismaisilla markkinoilla on tärkeää Fidelitylle, sillä se antaa yhtiölle mahdollisuuden olla tiiviissä vuorovaikutuksessa paikallisten sijoittajien kanssa ja keskustella heidän yksilöllisistä sijoitustarpeistaan.
– Jalansijamme vahvistaminen Pohjoismaissa on meille merkityksellistä. Uskomme alueen olevan kasvava ja tärkeä markkina. Läsnäolomme vahvistaminen Helsingissä antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa suoria suhteita suomalaisiin ammattisijoittajiin ja kehittää ymmärrystämme heidän tarpeistaan, sanoo Steven Edgley, joka johtaa Fidelity Internationalin myyntiä institutionaalisille sijoittajille Euroopassa.
Helsingin-toimistoa vetää Kaisa Paatsola, Fidelity Internationalin Suomen-myyntijohtaja. Kaisalla on useiden vuosien kokemus asiakastyöstä ammattisijoittajien kanssa. Ennen Fidelityyn tuloaan hän työskenteli Danske Bankissa.
– Minun tehtäväni on ennen kaikkea kehittää uusia suhteita Suomessa, kuunnella paikallisten ammattisijoittajien tarpeita ja vastata niihin. Finanssitrendien muutokset ja markkinoiden volatiilisuus ovat esimerkiksi johtaneet siihen, että kiinnostus aktiivisesti hallinnoituihin korko- ja osakerahastoihin on kasvanut. Odotan innokkaasti mahdollisuutta tuoda suomalaiset sijoittajat yhteen Fidelityn globaalin verkoston kanssa ja yhdistää heidät Hongkongissa, Tokiossa, Lontoossa, Pariisissa ja Frankfurtissa olevien salkunhoitajiemme kanssa, sanoo Kaisa Paatsola.
Suomen-toimisto on ollut Finanssivalvonnan valvonnassa joulukuusta 2017.
***
Fidelity only offers information on products and services and does not provide investment advice based on individual circumstances, other than when specifically stipulated by an appropriately authorised firm, in a formal communication with the client.
Fidelity International refers to the group of companies which form the global investment management organisation that provides information on products and services in designated jurisdictions outside of North America. This communication is not directed at, and must not be acted upon by persons inside the United States and is otherwise only directed at persons residing in jurisdictions where the relevant funds are authorised for distribution or where no such authorisation is required.
Unless otherwise stated all products and services are provided by Fidelity International, and all views expressed are those of Fidelity International. Fidelity, Fidelity International, the Fidelity International logo and F symbol are registered trademarks of FIL Limited.
Finland: Issued by FIL (Luxembourg) S.A., authorised and supervised by the CSSF (Commission de Surveillance du Secteur Financier).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Maria Lindholm
Fidelity International
+46 (0)8 505 257 10
+46 (0)703 01 69 20
maria.lindholm@fil.com
Tietoja julkaisijasta
Fidelity International
Fidelity International tarjoaa maailmanluokan sijoitusratkaisuja ja eläkeasiantuntemusta. Olemme yksityisesti omistettu itsenäinen yhtiö, joka keskittyy vain sijoittamiseen. Toimintaamme ohjaavat aina asiakkaidemme tarpeet. Visiomme on tarjota asiakkaillemme innovatiivisia ratkaisuja paremman tulevaisuuden luomiseksi. Meillä on asiakkaita 26 maassa Aasian-Tyynenmeren alueella, Euroopassa, Lähi-Idässä ja Etelä-Amerikassa, ja sijoitamme heidän puolestaan 235,1 miljardin punnan varallisuutta maailmanlaajuisesti. Asiakkaitamme ovat keskuspankit, valtioiden sijoitusrahastot, suuret yritykset, finanssialan instituutiot, vakuutusyhtiöt, omaisuudenhoitajat ja yksityishenkilöt. Varainhoidon ohella tarjoamme sijoitusten hallinnointia ja neuvontaa eläkeyhtiöille, neuvonantajille ja yksityishenkilöille useissa eri maissa. Hallinnoimme 80,5 miljardin punnan varoja (tilanne 30.6.2018).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fidelity International
Fidelity tuo markkinoille oman vastuullisuusluokituksensa24.6.2019 10:24:32 EEST | Tiedote
Fidelity International kehittää maailmanlaajuista tutkimustarjoomaansa lanseeraamalla oman vastuullisuusluokituksensa.
FIDELITY INTERNATIONALIN ANALYYTIKKOKYSELY: TUNNELMAT YRITYKSISSÄ LASKEVAT, MUTTA TAANTUMA EI VIELÄ KULMAN TAKANA12.3.2019 15:20:56 EET | Tiedote
Yritysten tunnelmat laskevat vuoden 2016 tasolle ja Kiina kääntyy negatiiviseksi
Teknologia mullistaa varainhoidon, mutta kaikki institutionaaliset sijoittajat eivät ole vielä valmiita16.10.2018 13:04:17 EEST | Tiedote
Lähes 75 % maailman institutionaalisista sijoittajista uskoo, että teknologian kehittyminen muuttaa varainhoitoa vuoteen 2025 mennessä. 10 % käyttää jo nyt tekoälyä sijoitusprosessissaan.